tiistai 16. kesäkuuta 2009

IHMISARVO EI MUUTU IÄN MUKANA

IHMISARVO Vanhuksilla on oikeus täysipainoiseen elämään, silloinkin kun siihen tarvitaan ulkopuolista apua, sanoo Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu Pauliina Takala. Hän toimi aikaisem min Jyväskylän Sotainvali dien Asuntosää tiön palveluta lon johtajana, mutta siirtyi vuoden alussa vanhusasiavaltuutetuksi. Uudessa pestissään hän haluaa herättää arvokeskustelua vanhusten asemasta. Kolmen vuoden projektia rahoittaa Raha- automaattiyhdistys.
Pauliina Takala lupaa kierrellä vanhusten keskuudessa ja välittää viestejä päättäjille. Hän aikoo verkostoitua vanhustyöntekijöiden, järjestöjen ja omaisten kanssa.
- Vanhukset tarvitsevat puolestapuhujaa, sillä he ovat vaarassa unohtua, hän sanoo.
Hyvinvointipalvelujen kysyntä kasvaa, kun vanhusten määrä lisääntyy.
- Rahaa tarvitaan palvelujen rakentamiseen lähivuosina lisää, mutta yhtä tärkeitä ovat myös asenteet. Vanhusten arvostaminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen eivät maksa mitään.
Pauliina Takala vetoaa keski- ikäisiin.
- Keski- ikäisten pitää olla solidaarisia vanhuksille. Meidän pitää kasvattaa lapsemme niin, että he kunnioittavat mummojaan ja vaarejaan.
KELKKA KÄÄNTYY HITAASTI
On myös muistettava, että vanhuksetkin ovat yksilöllisiä. Vuodet eivät välttämättä ole avuntarpeen mittari.
Yleensä kolmannella iällä tarkoitetaan yli 60- vuotiaita ikääntyneitä ja neljännellä iällä yli 85- vuotiaita vanhuksia. Pauliina Takala puhuu myös viidennestä iästä, vanhimmista, jotka tarvitsevat eniten tukea. He ovat ensimmäisen toimintavuoden kohderyhmä.
Vanhusasiavaltuutetun resurssit ovat vähäiset eikä tällä ole lakia ja ministeriöitä tukenaan kuten esimerkiksi lapsiasiavaltuutetulla.
Pauliina Takala myöntää, että kelkkaa ei käännetä kolmessa vuodessa eikä yhden ihmisen voimin.
- Jonkun on kuitenkin aloitettava työ, hän sanoo.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kun otit puheeksi.Liian vähän puollustetaan vanhuksia.Miksi heidät jätetään yksin lääkkeidensä kanssa,vaikka he tarvitsevat yhtälailla lähelleen välittäviä ihmisiä niinkuin me jokainen.Luin lehdestä kuinka eräs vanhus,jonka sairas mies kuoli joutuu muuttamaan omasta kodistaan palvelutalosta,koska hän ei osta riittävästi talon palveluita.Hänet meinataan siirtää taloon,johon laitetaan myös nuoria ja päihde ongelmallisia ja uudessa talossa ei ole hissiäkään!Sekö sopiva paikka vanhalle naiselle!Jokainen joskus vanhenee...mikseivät päättäjät puutu kunnolla vanhusten asioihin.Aiemmin heitä kunnioitettiin,mutta nyt tuntuu et vanhuksia syrjitään.Se on surullista.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kommentoit Kata.Vanhusressukat ovat ahtaalla,kun kunnioitusta ei enää ole.
    Niin me kaikki vanhenemme.
    On kauheaa jo se,että kuolee toinen viereltä.Siinä pitäis ihmistä tukea ja auttaa.Eikä laittaa asumaan päihde ja nuorten joukkoon ja hissittömään taloon.

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti!Vanhuksia pitäis auttaa enemmän,mutta tällä hetkellä tuntuu,että heidät on unohdettu!Se on julmaa ja suututtavaa kun heitä kohdellaan niin väärin!Hyvin kirjotettu Kirsti!Vanhuksia pitäis puollustaa ja kunnioittaa!Tässä maailmassa tuntuu ettei heitä hoideta kunnolla ja heidät monesti unohdetaan.Minä haluan puoltaa vanhuksia!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kuulla Krista,että puolustat vanhuksia.On totta,että heitä kohdellaan väärin ja on unohdettu.

    VastaaPoista