AUTTAVA KÄSI KÄRSIVILLE

AUTTAVA KÄSI KÄRSIVILLE
Israelissa elää vielä noin 250 000 natsien kuolemanleirit kokenutta ihmistä. Lähes kolmannes heistä on köyhiä, sairaita tai yksineläviä vanhuksia.
Haifassa sijaitsevan Jad EEzer Le-Chaver -järjestön ainutlaatuisen palvelutalon asukkaat ovat holokaustin kokeneita vanhuksia. Joulukuussa Jad Ezer (auttava käsi ystävälle) sai ICEJ:n Saksan osastolta 18 400 euron lahjoituksen ja saattoi hankkia nykyisen lepokodin vieressä sijaitsevan rakennuksen alakerran.
Veljekset Baruch ja Shimon Sabag perustivat Jad Ezerin vuonna 2001. Shimon oli menestyvä liikemies ennen kuin joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Toivuttuaan hän tahtoi veljensä kanssa antaa enemmän Israelin köyhille ja apua tarvitseville.
"Haluan antaa näiden paljon kärsineiden ihmisten viimeisiin vuosiin vähän arvokkuutta ja iloa. Heillä ei ole enää paljon aikaa", Shimon Sabag sanoi vastaanottaessaan lahjan ICEJ:n kansainväliseltä johtajalta Jurgen Buhleriltä.


Tämä on ainoa paikka Israelissa, jossa nämä vanhukset voivat asua ja saada terveydenhoitoa ilmaiseksi. Vapaaehtoiset lääkärit, psykologit ja sosiaalityöntekijät pitävät heistä huolta.
ICEJ:n lahjoituksen ansioita taloon voidaan pian vastaanottaa kolminkertainen määrä asukkaita. Taloon jonottavia on jo 850. Heistä suurin osa on ollut kuolemanleireillä Puolassa ja Saksassa.
Saksasta on tulossa useita ryhmiä vapaaehtoisia rakentajia ja muita ammattimiehiä auttamaan remonteissa. Tavoitteena on saada uudet tilat käyttöön Israelin holokaustin muistopäivään mennessä. Tänä vuonna tuo päivä on huhtikuun puolessa välissä.
- Jad Ezer rahoittaa myös soppakeittiöitä, ruoan kotijakeluita, majoitusta kodittomille, ilmaista oikeusapua, mielenterveyspalveluja, koululaisten iltapäivähoitoa, kotikäyntejä, huopia ja lämmityslaitteita vanhuksille, ilmaista hammashoitoa sekä vuotuisen pääsiäisaterian eli sederin vähäosaisille.
Sana Jerusalemista
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön jäsenlehti
maalis - huhtikuu 2010

IHMISARVO EI MUUTU IÄN MUKANA

IHMISARVO Vanhuksilla on oikeus täysipainoiseen elämään, silloinkin kun siihen tarvitaan ulkopuolista apua, sanoo Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu Pauliina Takala. Hän toimi aikaisem min Jyväskylän Sotainvali dien Asuntosää tiön palveluta lon johtajana, mutta siirtyi vuoden alussa vanhusasiavaltuutetuksi. Uudessa pestissään hän haluaa herättää arvokeskustelua vanhusten asemasta. Kolmen vuoden projektia rahoittaa Raha- automaattiyhdistys.
Pauliina Takala lupaa kierrellä vanhusten keskuudessa ja välittää viestejä päättäjille. Hän aikoo verkostoitua vanhustyöntekijöiden, järjestöjen ja omaisten kanssa.
- Vanhukset tarvitsevat puolestapuhujaa, sillä he ovat vaarassa unohtua, hän sanoo.
Hyvinvointipalvelujen kysyntä kasvaa, kun vanhusten määrä lisääntyy.
- Rahaa tarvitaan palvelujen rakentamiseen lähivuosina lisää, mutta yhtä tärkeitä ovat myös asenteet. Vanhusten arvostaminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen eivät maksa mitään.
Pauliina Takala vetoaa keski- ikäisiin.
- Keski- ikäisten pitää olla solidaarisia vanhuksille. Meidän pitää kasvattaa lapsemme niin, että he kunnioittavat mummojaan ja vaarejaan.
KELKKA KÄÄNTYY HITAASTI
On myös muistettava, että vanhuksetkin ovat yksilöllisiä. Vuodet eivät välttämättä ole avuntarpeen mittari.
Yleensä kolmannella iällä tarkoitetaan yli 60- vuotiaita ikääntyneitä ja neljännellä iällä yli 85- vuotiaita vanhuksia. Pauliina Takala puhuu myös viidennestä iästä, vanhimmista, jotka tarvitsevat eniten tukea. He ovat ensimmäisen toimintavuoden kohderyhmä.
Vanhusasiavaltuutetun resurssit ovat vähäiset eikä tällä ole lakia ja ministeriöitä tukenaan kuten esimerkiksi lapsiasiavaltuutetulla.
Pauliina Takala myöntää, että kelkkaa ei käännetä kolmessa vuodessa eikä yhden ihmisen voimin.
- Jonkun on kuitenkin aloitettava työ, hän sanoo.