sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

USKON PUOLUSTUS ON LÄHES HUKASSA

Kirkon suurin ongelma on lain ja evankeliumin yhteyden hämärtyminen epämääräiseksi "mössöksi". Kirkon apologia, uskon puolustus, on kirkossa lähes kokonaan hukassa. Kirkkoa syytetään vaikenemisesta ja varovaisuudesta. Näin viimeksi Pentti Kauppi näillä sivuilla (Al19.5) Syytös on osin aiheellinen, mutta mielestäni aivan muista syistä kuin Kauppi tuo esille. Kaupin kirjoituksessa on kaksi kohtaa, jotka erityisesti vaativat oikaisua. Ensimmäi nen on Mooseksen lain lyttyyn lyöminen.
Unohdam meko, että koko länsimaisen oikeuden perusta on dekalogissa eli kymmenessä käskyssä. Jeesuksen opetus käskyjen summasta, rakkauden kaksoiskäskystä , nousee suoraan Mooseksen kirjoista.
Jeesus ei kumonnut Vanhantestamentin lakia, vaan täytti sen monessa mielessä, kuten esimerkiksi Vuorisaarnasta tulee esille. Hän täytti sen omalla elämällään, esimerkillään ja uhrillaan. Siinä meillä on ylittämätön mitta omassa elämässämme. Siihen pyrkiessämme joudumme jokainen välttämättömästi rikkojan paikalle. Vasta silloin meille voi avautua myös lain syvin tarkoitus, kun se ajaa turvautumaan Kristukseen.
Kirkon suurin ongelma onkin lain ja evankeliumin yhteyden hämärtyminen epämääräiseksi "mössöksi".
Tässä olenkin siirtynyt jo toiseen kohtaan, joka nousee Kaupin jutusta, alueelle, jolla ihminen omine mahdollisuuksineen on hukassa. Kristillisen uskon ydinsanoma ei ole järjen eikä tieteen keinoin saavutettavissa.
En tiedä mitä Kauppi tarkoittaa modernilla raamattukäsityksellä. Mikäli hän tarkoittaa RAAMATUN YLILUONNOLLISEN SANOMAN hylkäämistä tieteellisen tutkimuksen perusteella, hän on omaksunut hyvin yksipuolisen näkemyksen.
Raamattu vaatii tieteellistä tutkimusta, jotta pääsemme sisälle sen kieleen, syntyhistoriaan ja arkeologisten löytöjen merkitykseen. Mutta kaikki vakavasti otettavat raamatuntutkijat ymmärtävät, että tiede ei ulotu RAAMATUN pääsanomaan, joka avautuu vain uskolle.
Kannattaa lukea vaikka professori Timo Veijolan artikkeli teologisesta Aikakauskirjasta 1/2001. Moderni tutkimus näkee RAAMATUN kaksoisluonteen. Ilmoitus on annettu meille orjan ja kirkkauden muodossa.
Erkki Ranta teologian tohtori

2 kommenttia:

  1. Tuntuu hyvältä ajatella,että Jeesus itse on sellainen mitä hän esim.vuorisaarnassa opettaa meitäolemaan.Onneksi meidän ei tarvitse omin keinoin saavuttaa itsestämme parempaa,vaan armon kautta löytyy tie.Täällä kesken eräisinä tavallaan harjotellaan hyvien asioiden opettelemista kten vuorisaarnassa olevia asioita.Mutta ei omin ihmis voimin vaan hengellä Jumalan.

    VastaaPoista
  2. Hengellä Jumalan,tuli tämä laulu sisimpääni sanoistasi Kata.Ihana Jeesus,joka tahtoi meidänkin pelastuvan.Onneksi meidän ei tarvitse omin keinoin tehdä itsestämme parempaa,niinkuin sanoit.

    VastaaPoista