keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

TAPAHTUKOON TAHTOSI

TAPAHTU KOON SINUN TAHTOSI
Tapahtu koon sinun tahtosi. Näin Jeesus opettaa meitä Isä meidän - rukouksen sanoin rukoilemaan.Hän myös itse eli tämän todeksi Getsemanen rukoustaistelussa,kun tuskien yö laskeutui Jerusalemin ylle. Koko ihmiskunnan syntitaakka laskettiin Hänen harteilleen. Tuska pusertui Hänestä verisinä hikipisaroina. Noina pimeyden hetkinä Vapahtajamme luovutti itsensä Isän tahtoon rukoillen: "...ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin Sinä ."
Jo satoja vuosia ennen näitä tapahtumia oli Jesaja ennustanut Messiaan
syntymän.kärsimyksen ja ylösnousemuksen. "Herra näki hyväksi runnella
Häntä ja lyödä Häntä sairaudella. Mutta Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden", Jesaja 53. Näiden Vapahtajan kärsimysten tulisi vaikuttaa meissä aitoa katumusta Lars Levi Laestadius, Pohjolan herättäjä, kehoitteli monien syntien sitomia ihmisiä parannukseen sanoin: "Jos lehmä, lammas tai poro
kuolee, niin silloin teille tulee suru, mutta ei teille tule surua eikä murhetta siitä, että olette Jeesusta ristiinnaulinneet teidän kehnon elämänne kautta." Jospa Herra saisi särkeä meidän kovat sydämemme.
"Minun sydämeni särkyy, kun muistelen Sinun tuskaasi..." "OI Herra , kuinka sieluni on säikähtynyt, kun Sinun kärsimyksiesi syynä, on minun syntini."

1 kommentti: