perjantai 26. kesäkuuta 2009

JEESUKSEN ASKELISSA ELOVAINIOILLA 2- osa

Alttiuden kengät jalkaan! Jokaisella ihmisellä on oikeus kuulla evankeliumi. Tässä tehtävässä tarvitaan meitä jokaista. Maailmassa on hallitsijoita ja politikkoja, jotka lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Lupaukset usein unohdetaan. Näin on laita usein meidän uskovienkin kohdalla. Olemme joskus luvanneet antaa kaikkemme Herralle, mutta sitten on maailma täyttänyt mielemme. Rakkaus Herraan ja sieluihin on hiipunut. On aihetta parannukseen. Rukoilkaamme.
"Sytytä soihtuni Herra, kirkasta kynttilä tää, että näin palvelustyöhön voisit mut lähettää....".
Jeesus on uskonut meille uskoville sovituksen sanan vietäväksi, ettei yksikään hukkuisi. Hän ei ole niinkuin ihminen. Hän ei valehtele.
Lähetyskäskyssä Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa aina maailman loppuun saakka. Olemme avainasemassa, kukin meistä siellä, missä elämme osoittamassa taivastietä kadotukseen kulkeville. Seiskäämme uskollisina vartiopaikoillamme Jeesuksen tulemukseen saakka "kenkinä jaloissa alttius rauhan evankeliumille". EESTISSÄ KOETTUA
Eestin kiertomat kalla vierailimme mm. Raplan vanhainko dissa. Vanhukset ottivat iloiten sanan vastaan. Myös kuvitetut lasten Raamatut olivat haluttuja. Voimallinen ja iloinen laulu Golgatan veren voimasta kaikui käytävillä aina vanhusten huoneisiin saakka, joissa moni vuoteissa kuunteli. Useat tahtoivat lähteä seuraamaan Jeesusta.- Latvian matkalla vierailimme mm. eräässä romaaniperheessä, jossa iloittiin suomalaisten yllätysvierailusta. Tämä monilapsinen romaaniperhe sai osansa tuliaisistamme. Tartton Lastensuojeluliitossa oli järjestetty juhlahetki, jossa yksinhuoltajaperheille ja vähävaraisille jaettiin lenkkareita, t- paitoja, liinavaatetta ja lasten Raamattuja. Viimeisenä iltana ennen lähtöä olimme Pärnun venäläisen seurakunnan järjestämässä kotikokouksessa, jossa Herra virvoitti kaikkia.
HERRA LUO UUTTA
Aabraham lähti Jumalan lupausten varassa kohti tuntematonta, kohti lupausten maata. Hän sai kokea lupausten toteutumista. Tästä Aabrahamin siunauksesta olemme mekin saaneet Jeesuksessa tulla osallisiksi. Lähdetään mekin näille taivaan teille Jeesuksen edeltävalmistamiin tekoihin Hänen askeleissaan. Autetaan niin, että avustuskuormatkin voisivat lähteä liikkeelle kärsivien avuksi.
Siunattua kesän jatkoa ..... Paula Jokiniemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti