torstai 18. kesäkuuta 2009

AABRAHAMIN JÄLKELÄISIÄ KASTETIIN JORDAN- JOESSA

Viime vuoden missiot Israelissa ovat kantaneet hyvää hedelmää. Toukokuus sa JORDAN- joella pidettiin kastetilaisuus. NASARETIN messiaanisen seurakunnan toimesta kastettiin 10 juutalaista, jotka olivat tulleet uskoon tämän seurakunnan kautta IRR- TV:n missioiden aikana viime vuonna.
Katsellessani kastettavia itkin itse ilosta yrittäen samalla valokuvata. Kyyneleitä virtasi silmistäni. Kaikki kymmenen olivat uusia uskovia. He uskoivat MESSIAASEEN JEESUKSEEN, josta profeetta JESAJA puhui kirjansa luvussa 53. Yksi kastettavista oli nuori juutalainen rabbi. Kaikki olivat viime vuoden missiohedelmää.
He olivat yhdestä ainoasta seurakunnasta, pienestä NASARETIN kaupungista. Missioihin osallistuneita messiaanisia seurakuntia oli kymmenen lisää ja kaupunkeja saman verran. myös niissä on kastettu missioissa uskoon tulleita.
Siinä hetkessä JORDAN- joen kasterannassa ajattelin, että nämä ihmiset ovat niitä, joista profeetta JEREMIA oli ennustanut 600 vuotta ennen KRISTUSTA: "Katso, päivät tulevat, sanoo HERRA, jolloin ei enää sanota: "Niin totta kuin HERRA elää , joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta", vaan: "Niin totta kuin HERRA elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut."Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä." (Jer. 16: 14- 15 )
He olivat palanneet pohjoisesta maasta ja puhuivat pohjoisen maan kieltä- venäjää. Ja me Suomen uskovina saimme olla merkittävällä tavalla osallisia heidän uskoontuloonsa.
HANNU HAUKKA jatkuu........

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa kuinka monta juutalaista tuli uskoon!Eikö olekkin jännä miten paljon Suomen lippu muistuttaakin Israelin lippua?Jotkut ovat olettaneet,että Suomi voisi olla yksi niistä kadonneista sukukunnista ja joku oletti,että jos olisi Leevin sukukunnan jäseniä me suomalaiset.Mutta tämmöistä olen vaan kuullut joittenkin puhuvan täälläkin päin.MEITÄ JUMALA ON KYLLÄ NIIN PALJON VARJELLUT.Tätä uppiniskaista kansaa.Mutta jokatapauksessa me olemme hänelle rakkaita me suomalaisetkin!

    VastaaPoista
  2. Siitä iloitaan,kun juutalaisia pelastuu.
    Olen myös kuullut Harrilta ja muiltakin,että voitaisiin kuulua Leevin sukukuntaan.
    Sinivalkoiset värit ovat kauniit ja on ihanaa,kun meidän lippumme muistuttaa niin paljon Israelin lippua.Olemme uppiniskainen kansa,Jumala on armollinen ja rakastaa silti.Kiitos Jumalalle!

    VastaaPoista