tiistai 27. lokakuuta 2009

KIINTYVYYSSUHTEITA, PARISUHDE

PELOKKAASTI KIINTYVÄT -- Pelokkaasti kiintyvillä on kielteinen käsitys sekä itsestään että muista. He eivät arvosta itseään eivätkä muita. He eivät pidä itseään rakastettavina eivätkä luota toisiin. Pelokkaasti kiintyneet suojautuvat hylkäämiseltä välttämällä läheistä kanssakäymistä muiden kanssa.
Heille on luonteenomaista läheisyyden pelko, voimakkaat tunnelatausten nousut ja laskut sekä mustasukkaisuus. He kieltävät romaanikirjallisuudessa ja elokuvissa kuvatun "hullaannuttavan" rakkauden olemassaolon. Heidän mielestään romanttinen rakkaus säilyy vain harvoin , ja on vaikea löytää henkilöä, johon voisi todella rakastua.
- Kiintymystyylien muotoutumiseen vaikuttavat lapsuusajan kiintymyskokemukset, kuitenkin lapsuuden kokemusten siirtäminen tai vertaaminen aikuiiän parisuhteeseen on ongelmallista. Lasten ja vanhempien tai huoltajien välinen ihmissuhde eroaa suuresti aikuisten romanttisista rakkaussuhteista, sillä se perustuu erilaiseen valta- ja rooliasemaan. Aikuisiän romanttiseen rakkauteen liittyy lähes aina seksuaalisuus, ja se on moniulotteisempaa verrattuna lapsuusiän kiintymyksiin.
- Joka tapauksessa on selvää, että terve itsensä arvostaminen on edellytys kyvylle rakastaa toista. Monet parisuhteen hankaluudet johtavat juurensa toisen tai kummankin osapuolen epäitsenäisyydestä ja epävarmuudesta. Henkilö, joka ei arvosta itseään, arkailee kritiikkiä ja loukkaantuu helposti eikä avoin kommunikointi tai rentoutuminen ole helppoa. Toisen erilaisuus koetaan uhkana. Vähäisen itseluottamuksen johdosta ihminen vaatii rakkaudelta jatkuvia takeita ja näyttöjä. Hän voi panna suhteen jatkuvasti koetukselle vain hakiessaan varmuutta ja todisteita itselleen rakkauden olemassaolosta. Jos hän ei saa riittävästi vakuuksia rakkaudesta parisuhteessa, hän voi hakea sitä suhteen ulkopuolelta.
--- Toisi kuin yleisesti arvellaan, parisuhteen ulkopuolisten kumppaneiden metsästys ei läheskään aina johdu miehen tai naisen tympääntymisestä puolisoonsa. Sellaiseen päätyy usein henkilö, joka on kyllästynyt nimenomaan itseensä ja omaan elämäänsä. Hän on epävarma itsestään ja haluaa kokea rakastumisen aina uudestaan. Voidaan myös puhua rakkausnarkomaniasta, -addiktiosta tai rakastumisen pakkomielteestä. Selitykset valloitusretkiin ovat usein heikossa itsetunnossa.
-- Anteeksipyytämisen taito pitää myös pitää yllä. Se vaatii nöyryyttä ja rohkeutta. On turhaa kiistellä siitä, kumpi riidan aloitti tai jäädä mykkänä odottelemaan toisen lepyttelyaloitetta. Voittajia ovat molemmat, kun kyse on avioliitosta. Ylpeys pitää kyetä nielemään joskus.

Riitelemisen ja rähjäämisen sijaan voi sanoa toiselle, että tuskin kuitenkaan tarkoitit sitä, miltä sinusta tuntuu. On opittava tunnistamaan, miten reagoi tietyssä tilanteessa.

-- Nöyryys tekee ihmeitä . "Rakkaus ei etsi omaansa", sanoo ensimmäinen Korinttolaiskirjekin. Aina ei tarvitse olla oikeassa.
On helppo saada riita aikaiseksi, mutta mielen malttia vaaditaan

Naiset motkottavat, miehet sulkeutuvat.
Ristiriitatilanteissa naiset asettuvat yleisemmin aktiiviseen ja miehet vetäytyvään rooliin.
Selänkääntäjänä avioliitoissa on 85 - prosenttisesti mies. Mies sulkeutuu vastalauseena vaimon moitteille.
---- Ero saattaa osin olla erilaisesta kasvatuksesta. Tytöt ja pojat saavat kasvuvuosiensa aikana erilaisia virikkeitä tunteiden käsittelyyn.
Kirjasta kestävä parisuhde

4 kommenttia:

  1. Hyvin mielenkiintoinen juttu sulla.Ilahduttavaa lukea tälläistä.Jättää kyllä ajattelemisen aiheita.Huonoitsetunto on syy moniinkin riitoihin tai väärinkäsityksiin varmaankin parisuhteessa.

    Rakastan sinua.

    VastaaPoista
  2. hyvä ja kiinnostava kirjotus kirsti!olen pahoillani kun blogiisi tuli ongelmia!Rukoilen tilanteen puolestA!olet niin taitava kirjoittaja KirstI!

    VastaaPoista
  3. Näinhän se on,on murheellista,kun meillä on sillä alueella,tarkoitin
    huonon itsetunnon alueella kamppailua. Ajattelin että olisi hienoa olla vapaa.Vaikka on rukoiltu,ei sisäistä lepoa ole löytynyt,tietenkin voi tuntea iloa pelastuksesta.Kiitos Kata,olet ihana kulta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos rakas Krista,kun sain kommenttisi ja kun rukoilet.
    Kulta tyttö olet kiva!

    VastaaPoista