tiistai 27. lokakuuta 2009

SHAMPOOTON PESU SÄÄSTÄÄ HIUSTA


Rasvoittuvien hiusten syy voi olla liian tiheä pesu.
Shampoo on ollut kuvioissa jo niin pitkään, että pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Ainetta on levitettävä päähän uskollisesti lähes päivittäin.
Vai onko?
- Oletko etsinyt jo pitkään sitä oikeata hoitoainetta, joka tekisi hiuksistasi sellaiset kuin lupaakin?
- Paljonko olet kuluttanut rahaa toinen toistaan virtaviivaisempaan putkiloon?
--NETISSÄ KUKOISTAA...
sekä kotimaisia, että maailmanlaajuisia yhteisöjä, joissa tarjoillaan viestiketju toisensa perään kokemuksia shampoottomasta hiustenpesusta.
- Liike kulkee netissä nimellä "no poo" ja verkottaa riveihinsä ihmisiä ympäri maailmaa.
- VAIKKA ILMIÖ voi kuulostaa modernilta hömpötykseltä, kyseessä on ennemminkin paluu isoäidin aikaisiin menetelmiin.
- Hiusten pesemiseen käytetään muun muassa ruokasoodaa, merisuolaa tai pelkkää vettä.
- Pesun lopuksi hiukset huuhdellaan laimealla etikkavedellä tai sitruunamehulla.
- Shampoosta luopumisen takana voivat olla yhtä hyvin ekologiset, kuin taloudellisetkin syyt, mutta monet ottavat askeleen taaksepäin löytääkseen oman, alkuperäisen hiustyyppinsä vuosikymmenien kemikaalikertymien alta.
- Shampoon suoraviivainen tapa puhdistaa hiukset kirjaimellisesti juurta jaksaen saattaa kuivattaa hiusta riistämällä siltä sille luonnollisen suojaavan rasvapinnan ja tehdä hiuksista sähköiset.

Putipuhtaaksi vanutettua hiusta pyritään jälkikäteen korjaamaan jos milläkin hiusta pinnalta kuorruttavalla hoitoaineella ja muotoilutuotteella.
- Hiusten rasvoittumisen syy voi siis olla liian tiheä pesu, minkä johdosta päänahka tuottaa ylimääräistä talia.
- Jos kuitenkin suhtaudut epäillen ruokasoodan ja päänahan yhdistelmään, etkä halua ottaa riskiä etikkahuuruisista kutreista, luontaistuotekaupoilla on tarjolla omia kosmeettisia tuotesarjojaan.
Ekologisemman ja ekonomisemman elintavan kokeileminen ei maksa mitään, tai ainakin hyvin vähän verrattuna kalliisiin luksustuotteisiin.
- Myös pelkkä shampoon laimentaminen vedellä tai hoitoainepesut voivat keventää sekä kukkaroa, että hiusta.
Mira Nieminen

2 kommenttia: