keskiviikko 14. lokakuuta 2009

TALOUSKRIISI PAHENSI NÄLÄNHÄTÄÄ

Talouskriisi, Raportti: Maailman nälkää näkevien määrä ollut nousussa jo vuosikymmenen ajan. --------Viime syksynä alkaneen taantuman takia maailmalla nälkää näkevien määrä nousi ennätykselliseen miljardiin ihmiseen. Aliravittujen määrä oli kuitenkin jo tätä ennen ollut nousussa noin vuosikymmenen, kertoo keskiviikkona julkaistu YK:n elintarvike- ja maatalous järjestön FAO:n raportti.
Syynä nälänhädän kasvuun on pitkällä aikavälillä ollut kehitysavun ja maatalouden investointien väheneminen.
- Ellei tätä kehitystä saada käännettyä, kansainvälisen yhteisön tavoite puolittaa aliravittujen määrä puolittaa 2015 mennessä ei toteudu, varoittaa Roomassa julkaistu raportti.
- Nälänhätää saatiin rajoitettua 1980- luvulla ja 1990-
luvun alussa, mutta aliravittujen määrä lähti uuteen
nousuun vuonna 1995. Nyt nälkää näkeviä ihmisiä on jo 1,02 miljardia. Tuoreimmat syyt tähän ovat elintarvikkeiden hinnannousu ja maailman finanssikriisi.
Maatalous tärkeintä -----Taistelussa nälkää vastaan on keskityttävä ruoantuotannon lisäämiseen, sanoo FAO:n pääjohtaja Jacques Diouf Roomassa.
- Maatalouden pitäisi olla tärkeimmällä paikalla, mutta päinvastainen on tapahtunut.
- Vuonna 1980 kehitysavusta meni maataloudelle 17 prosenttia. Osuus laski 3,8 prosenttiin vuonna 2006, mistä se on vain hieman kohonnut, Dioud sanoi uutistoimisto AP:n tv- uutisille.
FAKTA-----Maailman nälkä
Aliravittujen määrä saavutti viime kesäkuussa miljardin ihmisen rajan---joka kuudes ihminen näkee nälkää.
TÄLLÄ hetkellä 30 maata tarvitsee hätäapua kansalaistensa ruokkimiseksi. Näistä 20 on Afrikassa
MÄÄRÄLLISESTI eniten aliravittuja Aasiassa ja Tyynenmeren alueella, 642 miljoonaa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa heitä on 265 miljoonaa.
- Viime vuoden tapahtumat lisäsivät aliravittujen määrää rajusti. Elintarvikkeiden hinnat ampaisivat pilviin, ja köyhät perheet joutuvat käyttämään säästönsä ruokiin tai vähentämään ruoka- , terveydenhoito- ja koulutuskulujaan.
- Elintarvikkeiden hinnat ovat edelleen korkealla, varsinkin kehitysmaissa.
- Samaan aikaan maailman talouskriisi on lisännyt työttömyyttä. Köyhien maiden on myös yhä vaikeampaa ostaa elintarvikkeita luotolla.
- FAO on laskenut, että maailman ruoan tuotannon pitäisi nousta 70 prosenttia seuraavien 40 vuoden aikana, jotta kaikki maailman ihmiset saataisiin ruokittua. Maailman väkiluvun lasketaan kasvavan nykyisestä 6,7 miljardista 9,1 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

4 kommenttia:

  1. Kauheata kuulla.Jotkut raasut eivät saa ees ruokaa.Ite on kyllä vähän syyllinen olo,kun tuhlailen.Hyvä postaus!

    VastaaPoista
  2. Samat sanat,on niin syyllinen olo,ja juuri tuhlailusta.Mutta meillä on niin iso perhekunta, kun kaikille kuitenkin halua ostaa joululahjoja.

    VastaaPoista
  3. aliravittuja on paljon ja nälkäänäkee monet ulkomaalaiset ja myös on sellaisia ihmisiä jolla ei ole kotia!Ne elävät kadulla!säälittää nälkää näkevät ihmiset!kumpa niitä voitaisiin enemmän auttaa!mutta rukoilla voimmE!Hyvä postaus!Hyvä blogi sulla!Kiitos kirsti viihdytyksestäsi!

    VastaaPoista
  4. On hirvittävää,kun jotkut ovat ilman ruokaa,tai sitä on niin vähän.
    Rukoillaan ainakin.
    Suomessakin on joitakin,joilla on vähän,ne jotka saa vain vähän yli 500 euroa kuukaudessa.Jos tietäisinjonkun,jolle voisin antaa vaatteita.Nytkin eteisessä on iso pussi pois lähetettävää.Kiitos Krista!

    VastaaPoista