keskiviikko 14. lokakuuta 2009

HUOLI PUHEEKSI JA MIELENTERVEYS SANOIKSI osa 2

Sairauksia ei tunnisteta tai tunnusteta ajoissa. Usein sairastuneen oirehdinta on pitkään kuormittanut perheen arkea, ennenkuin hoitoa haetaan. Omaisten arki saattaa olla muuttunut kaaokseksi, ja koko perheen hyvinvointi voi olla vaakalaudalla. -- Lapsiperheissä, joissa toinen vanhempi sairastaa, saattaa arjen vastuu olla terveellä puolisolla. Riittävän tuen puuttuessa sairaus perheessä voi vaikuttaa merkittävästi lapsen elämään ja kehitykseen. Varhainen puuttuminen ja hoidon nopea aloittaminen ovat perheen hyvinvoinnin avaintekijöitä.
Huolen puheeksi ottaminen ajoissa on oleellista hoidon onnistumisen kannalta. Myös omaisella on oltava tilaisuus puhua jollekin omasta jaksamisestaan.
- Pahimmillaan häpeä ja leimautumisen pelko johtavat perheen eristäytymiseen sosiaalisista suhteista.
- Mitä avoimemmin asioista puhutaan, sitä vähäisemmiksi jäävät sairauden vaikutukset koko perheen hyvinvoinnille.
- Myös sosiaali- ja terveysalan, sekä koulutus- ja kasvatusalojen ammattilaisten valmiuksia, tunnistaa ja ottaa puheeksi sairauksia ja omaisten huolenpitotilanteita, tulee koulutuksen avulla lisätä.
- Jos olet huolissasi perheenjäsenesi mielialasta tai käyttäytymisestä, puhu omalle lääkärillesi tai hoitajallesi.
- Yhtä tärkeää on puhua omasta ja muun perheen jaksamisesta jollekin: ystävälle tai hoitotaholle.
- Myös kolmannen sektorin toimijoista voit löytää jonkun, johon voit ottaa huolinesi yhteyttä. Voit myös hakeutua omaisten vertaistukiryhmään. Ryhmässä voit jakaa huolesi muiden samassa elämäntilanteessa elävien kanssa.
- Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n Huoli puheeksi - mielenterveys sanoiksi - kampanjan avaustapahtuma järjestetään valtakunnallisena omaisten päivänä perjantaina 9. lokakuuta kello 13- 19 Lempäälän Ideaparkissa.
- Luvassa on monenlaista ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille: laulua, musiikkia, tanssia, runoja, Huoli puheeksi -bingoa, kasvomaalausta, halinallet.
Nokian .. Uutiset 7.10.2009.
Silja..Lampinen

4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus.Se koskettaa.Kiitos myöskin ihanista kommenteistasi mun blogiini.
    Sadepisaroihin oon laittanut jotakin hengellistäkin musiikkia.
    Sinä olet iloni ja arvostin myöskin iskää.Hänkin se laittoi meille aina vain niitä hyviä ruokia ja leipiäki.Maailman parhaimmat vanhemmat olette te kumpikin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kulta rakkaani kommentista.
    Täytyypä mennä katsomaan hengellistä
    sinun ihanaan blogiisi.
    Oli Kiva lomaviikko tedän kanssa.

    VastaaPoista
  3. tuttuja tunteita ja vaikeuksia!HYvä teksti ja mielenkiintoinen aihe,juuri siksi kun oon itsekkin näitä kokenut!

    VastaaPoista
  4. Oli mukava saada kommenttisi Krista.
    Sinä ole kokenut syvästi sen ahdingon kultaseni.Olen pahoillani.

    VastaaPoista