maanantai 26. lokakuuta 2009

ANNA ABREU JÄNNITTÄÄ UUDEN ALBUMINSA LISÄKSI PORTUGALIN MM-KOHTALOA

KILPAILU: Suomessa Menestyvä IDOLS tähti ei innostu Eurovisionlaulukilpailusta.

Idols- kisaajien suosio notkahtaa usein jo toisen albumin kohdalla, mutta Anna Abreu on selvinnyt paremmin kuin kukaan muu kanssakilpailijansa. --Tähden ensimmäinen albumi myi yli 80 000 kappaletta. Kakkosalbumi palkittiin vuoden 2008 myydyimpänä kotimaisena levynä ja Emma- patsaankin Abreu on saanut kahdesti
- Kolmannen albuminsa, Just Pretty Face?, kanssa laulaja on haasteen edessä. - Platinarajan alle jääminen olisi Anna Abreun kohdalla floppi.
- Ei halua miettiä edellisiä myynti lukuja. Nyt keskityn siihen, miten uusi albumi otetaan vastaan.
- Portugalissa kasvanut laulaja onkin myös innokas jalkapallofani. Levyn lisäksi hän jännittää maansa MM- kisapaikan puolesta.
- Olen tosi pettynyt, jos Portugali häviää karsintaottelunsa.

- Kolmas albumi on Abreulle erityinen, koska hän osallistui kappaleiden tekoon aikaisempaa enemmän.
- Oli hauskaa saada omat fiilikset ja pienet jutut mukaan levylle. Oman panoksen lisäksi albumilla kuullaan myös pop- laulajan räppäämistä.
- Se tehtiin pilke silmäkulmassa, en todellakaan ole siirtymässä rap- artistiksi.
- Vaikka tähti on vilahtanut silloin tällöin jopa Britannian radiossa ja televisiossa, hän ei aio edistää kansainvälistä uraansa ainakaan Euroviisujen avulla.
- Tällä hetkellä se ei kiinnosta. Luulen, että en enää lähde kilpailemaan. Voittoon pyrkiminen on rankkaa touhua.

FAKTA
Platinaa ja Emmoja
Anna Abreu sijoittui Idols kilpailussa vuonna 2007 toiseksi.
Albumi Anna Abreu (2007) myi 86 000 kappaleella tuplaplatinaa. Listasijalla 1. Top 40 -listalla 38 viikkoa.
Albumi Now (2008) myi 51 000 kappaleella platinaa. Listasijalla 1. Top 40 -listalla 19 viikkoa.
PALKITTU vuoden parhaan naissolistin Emma- patsaalla vuosina 2007 ja 2008.
Antti Eerola....STT, Helsinki

6 kommenttia:

  1. Moikka,oli tosi kiinnostava juttu.Mukava lukea.
    Hauskaa illanjatkoa teille rakkaimpamme!:-)

    VastaaPoista
  2. Mun piti jo oikeestaan päivemmälläkin tulla tänne uudestaan,satuin tuossa sitten nukkumaan pienet päiväunet.

    VastaaPoista
  3. Löysin lehdestä tälläisen kuvan Annasta, mukava nuori laulaja.
    Kiitos rakas Kata kommentistasi.
    Hieno kodin siunaus kortti blogissasi.Samoin teille,hyvää iltaa!

    VastaaPoista
  4. kiinnostava aihe Annasta!tykkään hänestä laulajana ja hänellä on hyvä ääni!haluisin hänen uuden levynsä!vahva ääni!hyvin mielenkiintoista luettavaa täältä sun blogissasi kirsti!hyvin tehty!

    VastaaPoista
  5. Kata,kiva kun otit päiväunet,niin jaksat paremmin.Ei sitä malta mennä aikasin nukkumaan,minä en millään,vaikka väsyttää. OLet rakas!

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidin Annasta silloin Idols
    2007. Annalla on yllättävän syvä ääni,vaikka on niin pienen kokoinen/näköinen,ihana ääni.
    Kiitos Krista kommentistasi,olet rakas,ihana tyttö.

    VastaaPoista