perjantai 31. heinäkuuta 2009

LÄTYNPAISTAJALLA ON AINA ON KAVEREITA

RAKKAALLA lapsella on monta nimeä - lätty, lettu, ohukainen, ohukas ja räiskäle. Lättymestariksi on helppo tulla. Tarvitaan vain hiukan malttia. Parhaan taikinan saa, kun lisää nesteen jauhoihin kahdessa erässä. Anna taikinan vetäytyä puolisen tuntia. Paistajan on maltettava mielensä myös lättyjä kääntäessään. Liian hätäisen paistajan lätyissä on reikä. Pienellä harjoittelulla oppii säätämään pannun kuumuu den niin, että räiskäleisiin syntyy pitsipinta.
Jos pidät isoista lätyistä, lätynpaistoon kannattaa varata oma pannu. Siinä voi valmistaa lättyjen lisäksi munakasta. Näin lätyt kääntyvät kauniisti, eivätkä tartu pohjaan.
LÄTYT
2- 3 munaa, 2 dl vehnäjauhoja, ½ tl suolaa, 6 dl maitoa, ½ dl sulatettua voita
- Mittaa astiaan jauhot ja suola, kaada joukkoon puolet maidosta hyvin sekoittaen. Lisää munat ja loppu maidosta ja vatkaa taikinaa hetki.
- Anna vetäytyä puolisen tuntia. Sulata voi pannussa tai varovasti mikrossa ja kaada taikinaan. Kuumenna pannu, sulata pannussa jokaista täyttökertaa ennen nokare voita. Sekoita taikinaa aina ennen kuin kuin kaadat sitä pannulle.
- Pannun pitää olla sopivan kuuma, muttei polttava, jotta lätyn pinnasta tulee kauniin pitsimäinen.
- Käännä vasta sitten, kun lätyn pinta on kuivahtanut. Työnnä lasta kunnolla alle ja pyöräytä ympäri. Anna toisenkin puolen paistua kauniin ruskeaksi.

2 kommenttia:

  1. nam nam lätyt.En ole pitkään aikaan tehnytkään niitä.:)

    VastaaPoista
  2. Ei niitä herkkuja ole täälläkään pitkään aikaan ollut.Namskis todellakin.Kata,olet kiva,olet ihana ja rakas.Milloinkahan voitais kaikki yhdessä nauttia lätyistä.

    VastaaPoista