keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

KANTASOLUISTA KASVAA LUUTA SUORAAN IHMISEN LEUKAAN

URAAUURTAVA: LEIKKAUKSET TEHTIIN HYKSISSÄ HELSINGISSÄ, KANTASOLUT TAMPEREELLA: Suomessa on ensimmäisenä maailmassa kasvatettu kantasoluista uutta luuta suoraan vaurioituneeseen leukaan. Kirurgi Risto Kontio arvelee, että menetelmä voi olla käytössä jo parin vuoden kuluttua. Kontio on kehittänyt toimenpidettä Tampereel la toimivan solu- ja kudosteknologiakeskus Regean kanssa.
Helsingin yliopistolli sessa sairaalassa Hyksissä työskentelevän Kontion mielestä luunkasvatusmenetelmä soveltuu potilaille, joiden leukojen korjaamiseen käytössä olevat luunsiirtomenetelmät eivät syystä tai
toisesta sovellu.
Tälläisiä potilaita hän arvelee Suomessa olevan joitakin satoja.
Käyttöä uraauurtavalla menetelmällä on toki jatkossa myös laajemmin.
- Tulevaisuudessa kantasoluilla toteutettavat korjausleikkaukset soveltuvat kaikkeen luukirurgiaan, Kontio arveli Aamulehdelle, vieraillessaan Regean järjestämässä kudostegnologiasymposiumissa Tampereella.

VIISI KORJAUSTA ONNISTUI
Toistaiseksi menetelmää on kokeiltu seitsemällä potilaalla. He olivat menettäneet osan ala- tai yläleuastaan syöpäkasvaimen poistamisen yhteydessä.
- Yksi potilas oli vanhahko nainen, jonka alaleuka oli surkastunut. Hänelle kasvatettiin kokonaan alaleuan etuosa.
- Toimenpiteistä viisi onnistui. Kantasolut ja raemainen kantaja- aine valmistetaan Tampereella Regeassa. Hyksin leukakirurgian klinikalla rakennetaan sapluuna, ontelomainen verkko ja tehdään tarvittavat leikkaukset. Apuna ovat myös TKK:n kallomallit.
- Leukaluuta kasvatettiin samalla menetelmällä, jolla Kontio ja Regea ovat aiemmin kasvattaneet potilaan vatsasta otetuista rasvasoluista palan leukaa, potilaan omassa vatsassa.
- Nyt leukaluun palanen on kasvatettu suoraan siinä kohdassa, mihin se on tarkoitettukin, Kontio kertoo.
-Tähän eivät maailmassa muut ole pystyneet.
...IHOA VENYTETÄÄN
..Potilaan vatsan rasvakudoksesta ihon alta otetaan rasvasoluja, jotka Regeassa sysätään muuntumaan luusoluiksi.
..Helsingissä korjattavaan kohtaan sijoitetaan ilmapallomainen kudoslaajennin, jonka avulla ihoa venytetään. Tämä vie kuutisen viikkoa.
- Kun leukaluusta poistetaan pala, tilalle kasvaa side- ja arpikudosta. Kudoslaajentimen avulla luun tarvitsema tila venytetään pikku hiljaa.
...Sitten leukaan sijoitetaan haluttuun kokoon ja muotoon muovattu verkkomainen kotelo. Sinne sujautetaan rakeiseen kantaja- aineeseen sidotut kantasolut.
- Tämän jälkeen haavat ommellaan kiinni ja odotetaan.
Luunpala kasvaa 6- 12 kuukaudessa.
37- vuotiaan naisen oikeaan alaleukaan verkkomaisen ontelon sisällä kasvatetun luupalan pituus oli viisi senttiä ja paksuus 1,52 senttiä.
Kirurgi Risto Kontio haluaisi tehdä tämän vuoden aikana vielä kaksi leikkausta lisää.
VESA VANHALAKKA Tampere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti