sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

JOKU LEVITTÄÄ TAMPEREELLA POLIOVIRUSTA

TAMPEREEN jätevedestä kesä- ja heinäkuussa otetuista näytteistä on löytynyt kaksi erilaista poliovirusta . - - Jätevedestä löytyneet virukset ovat alun perin rokoteperäisiä polioviruksia, jota kutsutaan VDPV- viruksiksi. Terveyden ja hyvinvoin nin laitoksen laborato rionjohtaja Merja Roivainen sanoo.
- Monissa maissa käytetään poliorokotetta OPV, jonka saanut ulostaa virusta jonkin aikaa rokotteen saatuaan. Virus voi näin joutua jäteveteen.
- Vuonna 2000 ymmärrettiin , että rokotevirus voi lähteä kiertämään väestössä sellaisissa olosuhteissa, joissa villi poliovirus on hävinnyt ja rokotekattavuus alkaa laskea.
Sen jälkeen kun tämä ymmärrettiin, on löydetty vuosittain eri puolilta maailmaa VDPV- viruksen aiheuttamia halvausepidemioita.
- Tampereella ei ole pelkoa epidemiasta, koska täällä lasten rokotekattavuus on 97 prosenttia.
- Vakavimmillaan halvausta ja aivokalvontulehdusta aiheuttava polio tunnettiin aiemmin nimellä lapsihalvaus, koska tauti tarttuu helpommin lapsiin. Aikuisella polio on vakavampi.

ELIMISTÖSSÄ 12 vuotta
- Tampereella on joku tai joitakin henkilöitä, jotka levittävät kroonisesti tätä virusta. Viruksen geneettisistä ominaisuuksista voidaan päätellä, että se on lisääntynyt suolistossa jopa 12 vuoden ajan.
- Henkilö tai henkilöt ovat saaneet rokotteen vuosia sitten ja alkaneet tietämättään levittää sitä. Vielä ei tiedetä, onko Tampereen jätevesissä enemmänkin poliovirusta.
- Edellisen kerran poliovirusta löydettiin Tampereen jätevedestä joulukuussa 2008, mutta tuoreet löydökset eivät ole peräisin samalta ihmiseltä.
Lena Nelskylä
Aamulehti




2 kommenttia:

  1. Vaarallista on.Polio on vakava tauti, josta minä olen varjeltunut,kiitos Jumalalle.

    VastaaPoista