torstai 21. syyskuuta 2017


Keskiviikon kujeita!♥


Arki alkoi siis ihan mukavissa merkeissä,  maanantain aamukahvi sujui olosuhteisiin nähden ilman suurempia keskeytyksiä. Yö meni levottomasti,  minua koski  kovasti selkää ja jalkoja.  Mieheni halusi itsepintaisesti hieroa minua. Se tekee mahtavan hyvää,  mutta sitten hänkin nukkuu liian vähän ja  haluaisin, että hän saisi nukkua.  Niimpä nousimme jo kahdeksalta, vaikka silmämme olivat "väsymyksestä ristissä",  en tiedä onko sellaista sanontaa? Olin koko päivän ihan väsynyt,  ja kesken lehden katsomisen ja  Raamatunluvun nukahtelin, olin puoliunessa.Tiistai oli vähän parempi päivä, nukuin vähän enemmän yöllä, me molemmat saimme nukutuksi,  se oli iloinen aamun alku. Olin silti väsynyt,  mutta päivä oli kiva.  Katsoimme kotimaisen vanhan elokuvan - Kilroy sen teki- se oli pirteä:)  Etsin ilmekuvia lähinnä meidän perheen ilmekuvia  ja  ryhmään otin mukaan "olentoja",  jotka kaikki eivät kuulu ihmisryhmään.  Siis erilaisia kuvia,  jotka kertovat  monenkirjavasta  joukosta,  ehkä  "omituisten otusten kerhokin" näyttäytyy,  ainakin  
"kerhon jäsenet itse". :) ♥

 Kuva-albumistani löytyvää kuvien kirjoa! ♥

                          Enkelit ensin,  julisti  sen,  sanoman  rauhan  ja rakkauden:) 
Tyttösen  ilme kertoo,  että hänellä on salaisuus jota muut ei tiedä:)♥


Sykähdyttävä ilme,  se johtui onnistumisen ilosta. Kyseltiin maantiedosta:)

Minä mietin  ja aprikoin,  minä ajattelen ja  tuumailen:)

          Hei minäkin olen täällä!:)

                                                     Aivankuin nämä  kukatkin hymyilevät  kilpaa meidän kaikkien kanssa,  ne näyttävät olevan täynnä rakkautta. Sitä  rakkautta  leijailee meidän kaikkien  blogilaisten päälle,  ota  vain vastaan.  Sydämentäyteistä iloa ja riemua  rakkaat  ystävät elämäänne

   Moi tällainen hymy  keskellä  viikkoa, toivotan teille  leppoista loppuviikkoa  halien kera:)



 Kuva-albumin satoa:  MORSIAN  ja LAMMAS ♥

Yläkuvassa Milla kertoi vaarille näkemästään unesta missä  oli  mörkö, ja että mörkö lähti pois,  kun Milla  näytti  ilmettä ja murisi.  Niin vaari pelästyi kovasti, Milla sanoi ettei tartte  pelätä vaari, minähän se olen.:):):):):)
                Viaton Milla,suloinen söpöliini:)



Kaunista, 
 hymy kertoo viattomuudesta,  se kertoo ettei maailman murheet vielä paina.


 Hieno kirja,  joka kertoo 
islamista 
 kristinuskoon kääntyneen 
 nuoren naisen tarinan.
 Tositarina
 Pagistanilaisen naisen elämästä.  



    Kesäisen luonnon helmassa nuori
 aviopari,  ja
 alakuvassa

  iloa tulviva nuorten hymy, 
 ehkä
 pienenä osasyynä on  kutsuva t:)  herkkupöytä.  


 Alakuva; Jani ja Sakari  sekä  Kirsti,  kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa;)
         
Mitä on Kirstin ilmeen takana, ehkäpä kaikki on selvitetty,  koska alemmassa kuvassa  ilmeet ovat valoisat ?

Mitä kummaa tässä tapahtuu,  minä  olen kyllä totisesti  ihmeissäni??? ))))
Entäs punotaanko 
täällä
  konnankoukkuja, jotain on  Sallalla  ja mummilla mielessä,  mutta mitä ???   

 Kaunis sininen kukka  ja sininen  jouluenkeli ovat päässeet  mukaan kuva.albumiin.




 Kesän vehreys ympäröitsee  tätä ihmistä,  kai siksi hymy on herkässä:)
  Ja entäs tämä alakuvan joukko,  mitähän he miettivät,  ilmeet taitavat kertoa olevan pikku napostelun aika?:):)

  Näissä kuvissa on tosi iloisia tyttöjä:):)Yläkuvan tyttö  näyttää  meille  oppimaansa:)
     Salaperäinen Salla  ja  hymy:)  

  Älkää ihmetelkö  vaikka laitan
 lämpöisen takin päälleni,  ulkona
 on joskus  kylmä,  etkö 
 tiennyt  sitä?
 Pirteän tytön katse:) 



Aurinkoisena päivänä kaupassa,  innostuneena:)
Alakuvassa on  Mimmi  nimella  kutsuttu yksilö kissamaailmasta:) 

       Millalla on mietteliäs ilme,  mitähän mielessä  liikkuu:):)
Alakuvassa äiti ja tytär "hymytytötkö ne siinä on?


 Meidän Kata ja Jani:):):) Hymyilmeitä ja yhteenkuuluvaisuutta:)
 Jäätelötötterönautinto nami-namskis! :)


          yläkuvassa; ihanat nuoret  
nauttimassa Suomen suvesta tämnä kesän heinäkuussa vai oliko  kesäkuussa:)

            Pikkutytön rukoushetki,  mikä ilo,  ilo,  ilo virtailee:) 

Millan ilme on vähän pelottava?  Hän näyttää  kuinka  mörkö  pelästyi tätä  ilmettä,  hän oli nähnyt unta,  jossa mörkö ajoi takaa,  sitten Milla oli kääntynyt ja katsonut tällaisellä ilmeellä,  mörkö "pötki pakoon".


 Hän osaa poseerata! :):):)
 


 Mannekiini esittelee viimeistä muotia meille:) 

 Välillä tänne rakkaat ystävät
 kahvipöydän antimet odottavat:):)

En ehkä tällaista "hauvaa" haluaisi,  
vaikka hellyttävä  ilme 
sillä  on:)   En tarvitse 
koiraa, 
 koska en pystyisi sitä   hoitamaan.

 Mitähän jännää on  tapahtumassa  
auton takapenkillä?

  Kortteja albumissani:) 
  Hevonen pääsi mukaan,  tottakai  hevonen, ne ovat upeita eläimiä- tykkään  niistä!:)

 No jopas jotakin,  ihanko oikea  kameli,  
se on tuotu  Israelista?!. 
 Ja välillä  on paikallaan pikku pelihetket  yhdessä:)


Pieni prinssessa hymyää  suloisena:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti