tiistai 19. syyskuuta 2017


HELLUNTAITIETOA.



Helluntai on Pyhän Hengen juhla

Helluntai on pääsiäisajan päättävä Pyhän Hengen juhla, jota vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Se kuuluu pääsiäisen ja joulun ohella kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon. Ensimmäinen helluntai oli kristillisen kirkon perustamisen päivä, kirkon syntymäpäivä.

Apostolien tekojen (Ap.t. 2:1–13) mukaan tuhannet ihmiset olivat koolla ensimmäisenä helluntaina. Tuolloin Pyhä Henki vuodatettiin apostolien päälle. Tämä toteutti Jeesuksen lupaukset ja Vanhan testamentin ennustukset Pyhän Hengen vuodattamisesta. Pietari saarnasi, suuri joukko ihmisiä kastettiin ja seurakunnan lukumäärä kasvoi noin kolmella tuhannella hengellä. Kaikki paikalla olijat saivat kuulla pelastussanoman omalla kielellään. Tämä korosti kristittyjen yhteyttä ja kristillisen sanoman kuulumista kaikille kansoille. Helluntaista alkoi uusi liitto Jumalan ja ihmisten välillä.

Helluntain liturginen väri on punainen. Alttarille sytytetään kuusi kynttilää kuten muinakin kirkkovuoden suurina juhlapäivinä.

Helluntain juuret ovat juutalaisuudessa. Aluksi se oli elonkorjuujuhla, sittemmin Siinailla tapahtuneen lain antamisen muistojuhla. Monissa kielissä juhlan nimi pohjautuu kreikan sanaan pentekoste (viideskymmenes). Suomen kieleen helluntain nimitys tulee ruotsin kautta, sanoista helig dag, pyhä päivä. Erillisenä juhlana helluntaita on vietetty jo 200-luvulta lähtien. Helluntaita kuvaavat Pyhän Hengen vertauskuvat, kyyhkynen ja liekki.

Helluntain merkittävyyttä korostaa se, että evankeliumikirjassa on raamatunteksti- ja rukousaineistoa myös helluntaiaatolle. Tällöin seurakunnassa voidaan järjestää esimerkiksi iltajumalanpalvelus. Helluntaita seuraa helluntaiviikko, jonka aikana puhutaan Pyhän Hengen synnyttämästä elämästä.

Kirkkovuoden loppujakson sunnuntait nimetään helluntain mukaan järjestyksessä. Helluntaipäivä aloittaa kirkkovuoden kolmannen pääjakson. Silloin eletään todeksi uskon ilmenemistä seurakunnassa ja sen jäsenten elämässä, ja sitä, mitä Kristuksen seuraaminen on käytännössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti