sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Vielä juhannuksesta


Tänään on suvisunnuntai, ulkona on mitä suloisin ilma. Meillä on vieraina Salla, Milla, Susanna ja Kristiina ja Krista. Parvekkeen ovi on auki, aivankuin olisin ulkona.
Muut katsovat Barbie- elokuvaa, siksi minulla on aikaa laittaa muutamia ajatuksiani tänne muistiin.
Löy sin netis tä juhannus kokkokuvan tuo maan vähä sen tunnelmaa Suomalaisesta juhannuksesta.
Nyt se sitten on ohitse tältä vuodelta.
Aika menee vauhdilla, ei tahdo perässä pysyä.
Juhannukseen kuuluu myös "suomalaisen
vihanneksen" herkuttelu, joko nuotiolla käristettynä ja/tai gillattuna. Sähkögrilliä saa käyttää kerrostalon parvekkeella. Se on todella hienoa, mutta meillä ei ole sellaista. No ei se haittaa.
Elokuva on katsottu ja pikkuset ovat Kristan ja Susannan kanssa parvekkeella katsomassa naapurin kissoja. Heillä on erikoisia näyttelykissoja, oikein upeita isoja valkoisia, ja ainakin yksi pieni. Parvekkeiden välissä on himmeä lasi, siksi meidän parvekkeelta näkee kissat helposti. Iso kissa seisoo raapimispuuta vasten, (teroittelee kai kynsiään) se näyttää isolta, pullea häntä on ihan "pörhöllään", ja siksi se on entistäänkin isomman oloinen.

2 kommenttia:

  1. oli kiva lukea kuulumisianne.Lapsilla oli varmast ihauskaa seurata naapurin kissoja:)Hienot kuvat!Mukavaa uutta alkavaa viikkoa ja siunausta!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katariina! Taidampa pistäytyä katsomassa teidän blogejanne.
    Sinä piristit taas minua,olen onnellinen sinusta kulta.
    Ne kissat ovat kuin ohjelmanumero meille katsojille, kaikkein isoin kissa oli lauantaina raapimispuussa,se oli valtavan kokonen ja paksu.En moiti,mutta näytti sellaiselta.
    Rakas Kata,siunausta viikkoonne,ja kaikkea parasta!♥

    VastaaPoista