sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Helluntai

Heippa, kolmas yritys tämän kuvan laitossa:) Kun sain tuonne alas kirjoitettua tekstin, kuva lähti pois. Huomasin miksi kuva lähti, eli "oppia ikä kaikki".
Tänään on kansainvälinen rukouspäivä.
Ja tänään on helluntai, Pyhän Hengen vuodattaminen.
Helluntaina opetuslapset saivat luvatun Pyhän Hengen, kongreettisella ja näkyvällä tavalla. He saivat vastauksen kysymyksiinsä.
Hämmennyksen ja epävarmuuden tilalle tuli rohkeus ja he ymmärsivät Jeesuksen merkityksen.
Siitä alkoi evankeliumin julistaminen/levittäminen kaikkeen maailmaan, Jeesus oli niin sanonut, tai se oli käsky.
Tänäkin päivänä Pyhä Henki on opastajamme.
Hän vahvistaa uskoamme. Osoittaa meille oikean ja väärän ja ohjaa kääntymään Jeesuksen puoleen.
Rohkaisee turvautumaan syntien sovitukseen. Pyhä Henki vaikuttaa myös kasvuamme kristittyinä, ja kehoittaa turvautumaan myös Jumalan rakkauteen ja armoon.

Nämä kukat on kuvattu perjantaina 22.5. kauppakeskuksen edessä olevasta kukkamyynnistä. Mieheni lupasi viedä minut ostoksille, ja olin valmis taas kuin
partio tyttö". On muka vaa päästä näke mään ihmisiä, minua ei ollenkaan haittaa isot ihmisjoukot, eli en arastele pyörätuolia. Se on luonnollista, että kaikkea erilaisuutta katsotaan, niin minäkin teen.

Kuva mummista ja Sallasta oli jo
edellisessä postauksessani, en edes huomannut missä vaiheessa se katosi. Ihmettelin vain, mitä merkillistä on tapahtunut, kun näyttää erilaiselta. No asia selvisi, eikä mitään merkillistä ollut tapahtunut:)
Tai sellaista, että taas se lähti, kuva katosi. Laitoin kuvan tuonne ylemmäksi. Kaikesta ihminen oppii!:)

Tule Pyhä Henki, lailla tulen, lailla tuulen.
Tule Pyhä Henki, tule köyhään sydämeen.
Tule Pyhä Henki, jotta näen, jotta kuulen.
Tule Pyhä Henki, tule köyhään sydämeen.
...
Hyvää helluntaita! Ja muista rukoilla, onhan nyt myös kansainvälinen rukouspäivä!


4 kommenttia:

  1. Hei Kahvikissa,kiitos sinulle!
    Täällä sataa vettä täysillä,ukkostakin oli.

    Hyvää sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä kirjoitus.Jeesus antoi pelon ja epävarmuuden tilalle rohkeutta.

    Siunausta rakas♥

    VastaaPoista
  3. Niin ihana Jeesus,Hän antoi pelon tilalle rohkeutta.

    Ihanaa näemme pian kultaseni!
    Jaksakaa tänään,teillä on niitä asioita hoidettavana.
    Olet suloinen enkelini!

    VastaaPoista