sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Juhlintaa ♥

Eilen lauantaina me vietimme yhteisesti miehen synttäripäivää- ja äitienpäivää. Lapset perheineen pääsivät parhaiten tulemaan lauantaina.
Minä en ollut nyt leikeissä mukana, kun Kristakin oli meillä, hän leikki enimmäkseen lasten kanssa. Milla selitti tilanteen minulle: "mummi, nyt me ei leikitäkään sinun kanssa, koska me ei olla pitkään aikaan saatu leikkiä Kristan kans, niinku voitas
nyt, niin siksi ei sun kans".
Hän oli kovin pahoil-
laan olevan näköi-nen. Sanoin Mintulle: "Ei se haittaa Minttu rakas, on kivaa, kun saatte leikkiä Kristan kanssa, hänkin on jo ikävöinyt sitä.".
Oikeasti en ollut yhtään pahastunut, koska en olisi jaksanut olla mukana, kun on kovasti kipuja. Eli olin iloinen ja helpottunut.
Loppupuolella oli tyttökerho, josta olin ensimmäisen kerran pois, Susanna meni mukaan.
Se ei minua haitannut, sillä juttelimme vanhemman tyttären kanssa hengellisistä asioista, ne ovat meillä erittäin kiinnostava puheenaihe.
Severi tuli vain lukemaan lehden ja tietenkin hänellekin kinkkuvoileivät maistuivat "kahveen" kanssa. Huominen on vapaapäivä, eli juhlat on juhlittu. Ihania hetkiä äitienpäiväänne ystävät! ♥♥♥

8 kommenttia:

  1. Moikka ihana Äiti!♥,Ihana postaus eilisestä juhlista!:):),Niin lapset leikkivät mun kans melkein koko ajan,mut kyllä ne tykkäävät leikkiä sinunkin kanssa!:):)Söpöt kuvat siskon tytöistä!:),Kivoja muitakin postauksia sulla täälä!Kaunis blogi sulla!Mukavaa sunnuntaita ja hyviä hetkiä toivon sulle!Rukoilen puolestasi ihana äitini!♥

    VastaaPoista
  2. Hei Krista rakas! Kiitos kommentistasi, joka oli mukavaa saada. Sanot niin kauniisti,kiitos!
    Joo tiedän, että he tykkäävät minunkin kanssani leikkiä, mutta he ovat ikävöineet sinua.
    Ja enhän oikeasti pahastu,jos en joka kerta ole mukana.
    Kiitos ihana kulta, kun rukoilet puolestani,tarvitsen rukousta.
    Minäkin rukoilen sinun puolestasi!

    Kiitos kaikista kehuista,onhan ne mukavia! Sinulla on kiva blogi ja olet itsekin kiva ja ihana.

    Siunausta
    ja hyvää yötä,Jeesus myötä!♥♥♥

    VastaaPoista
  3. Hei äiti♥

    On aina niin kiva lukea täältä kuulumisia sun ja teidän elämästänne.Sitten kun kisat loppuvat niin päästäisiin tulemaan sinne.Onkin jo ikävä♥

    Sait välillä huilimistauon leikeistä.Oli varmasti tärkeätä Kristiinalle saada jutella sun kanssa hengellisistä asioista.Ihanaa,että lapsilla on sunlainen mummi ja ihanaa,että sinä juuri olet äitini.Maailman parhaalle äidille mukavaa äitienpäivää♥

    ps.Mäkin rukoilen puolestasi.Toivottavasti kipusi hellittäisivät.Se on tosi ikävää kun on kipuja.Siunausta.

    VastaaPoista
  4. Hei Kirsti!
    Oikein hyvää äitienpäivää sinulle ja sydämelliset synttärionnittelut, vaikkakin myöhässä miehellesikin!

    Ihania kuvia tytöistä...aivan mielettömän lutuisia tyttöjä!

    Toivon helpotusta kivuillesi ja laitoin oman pienen rukoukseni menemään niitä koskien myös!

    Oikein hyvää sunnuntain jatkoa ja enkeleitä!

    VastaaPoista
  5. Sulla on todella kaunis ja puhutteleva blogi.Hyvää äitienpäivää,ja Jumalan siunausta!
    Olet rakas Katariinalle ja minulle.Postauksesi oli ihana.Olet kunniavieras aina blogeissani,kuten myös Katankin blogeissa!!!:)T:Jani!:)

    VastaaPoista
  6. Hei rakas Katariina!
    Joskus huilimispäivä on tervetullut.

    Nukuin tosi huonosti,mutta jospa ensi yö menee paremmin. Aamulla tulee verikokeenottaja.
    Ja kulmakivessä olisi lähetysavun tilaisuus,olisi mukava mennä.
    Kiitos rakas ihana kultaseni, kauniista sanoistasi.
    Minä olen tosi onnellinen sinusta,olet suloinen :)♥
    Kiitos kehumisista!♥ Ja siunausta!
    t.äiti

    VastaaPoista
  7. Kiitos Misty ystävä kommentistasi, se oli iloinen yllätys!

    Olen paljon ajatellut sinua,
    minua kosketti blogissasi kirjoitus
    lapsuudestasi.

    Synttäri onnittelusi ovat menneet onnellisesti perille,mies oli mielissään.
    Sain lutusista mukavia kuvia.

    Kiitos Misty rukouksestasi,se kyllä kuullaan,koska meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
    Muistan sinua rukouksin!

    Hyvää alkavaa uutta viikkoa!
    Olkoon enkelivartio elämäsi yllä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Jani kommentistasi!

    Kiitos kehumisistasi,otan ne iloisena vastaan.:)

    Sinä sanot niin kauniisti,kiitos,
    minullekin sinä ja Katariina olette kovin, kovin rakkaita (ja Sakarille)
    .
    Blogissasi ja kaikissa blogeissasi
    on mukava käydä,viimeksikin teki mieli kommentoida vielä Anna Abreu kohtaan ja piirrettyyn,mutta alituinen kiire esti sen?

    Pidän kommenteistasi Jani:)Ja olet rakas!

    Äitienpäivä on taas mennyt, enää tunnin verran tätä päivää.
    Meillä oli rauhallinen päivä.
    Miten teidän päivänne kului?

    Minä ilahdun valtavasti teidän rakkaiden kommenteista,eli olette minun blogini kunniavieraita myös.

    Siunausta! Hyvää yötä!

    VastaaPoista