perjantai 7. toukokuuta 2010

On kuvien vuoro.

Kuvia ajalta, jossa meidän viisi lastamme asuivat vielä kotona. Jokaisesta on kuvia aivan pienenä. Siis pyöreällä pöydällä keskellä.

Ylhäällä on kuva Sallasta viime vuonna otettu, en ole varma onko se syksy vai kesä, vai peräti
kevät. No arvailuksi menee, mitäpä tuosta ,

aina kaan huolestu-

maan. :)
Oi näitä aikoja, kuinka ne näin ovat menneet, näin pian .
Elämä kulkee tiimalasin tavoin hetken kerrallaan, väistämättömästi. Niinhän se on tarkoitettukin, elämä on elämisen arvoista. Siihen kuuluu myös surua ja vastoinkäymisiä, mutta ne on voitettavissa.
Valokuvista ja lapsista näkee ajan kulun. Vuodet vierii, sille emme voi mitään, eikä sitä voi pysäyttää... En tarkoita, että sitä tarvitsisikaan, minulla on yleisesti ottaen ollut hyvä elämä, ja uskon tulevaisuuden olevan vielä parempi.
Minulla oli tässä alhaalla kuva Millasta, mutta se katosi, enkä osaa laittaa takaisin.
Noihin kuviin liittyy paljon ihania muistoja, monia juhlia ja arkipäivän taistoja. Mielestäni minun elämäni ja luulisin, että mieheni elämä myös, on ollut monimuotoinen, iloa ja surua sisältävä kaikinpuolin rikkautta täynnä oleva "pakkaus rakkautta".
Tietysti Jeesuksen pelastava armo antoi täydellisen elämisen runsauden ja rikkauden ja sisällön. Kiitos Jeesus!
Kiitos blogilaiset, kestitte urheasti ajatuksiani! ;) ♥

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis kuva Sallasta.Onko se uusi ja saanko laittaa sen omaankin blogiini jossain vaiheessa?Kaikki kuvat ovat tosi sööttejä.

    Halauksin.Kata

    VastaaPoista
  2. Heippa,Kirsti ystäväni!Tulin jo näin pikaisesti uudestaan käymään;)Olet laittanut valtavan hienosti kuvia lapsistasi!:)Toi oli tosi hieno idea,ja tosi hyvä kirjoitus,pidin siitä!Kiitos vierailustasi,ja kommenteistasi!T:Jani,ystäväsi!P.S.Olet aina rakas!!!Nähdään taas:)

    VastaaPoista
  3. Hei Katariina1
    Tottakai saat ottaa Sallan kuvan,
    hän on tosi suloinen.
    Huomasitko, kun olet pikku vauvana
    joissakin pyöreän pöydän kuvissa,samoin Krista, kolme isompaa lastamme on myös näkyvillä.Kaikki viisi.
    Itse en ole tyytyväinen "höpinöihini" viime yön kirjoituksessani.
    Ei auta, kun koittaa kestää seuraukset:)
    Kiitos rakas!♥
    t.äiti

    VastaaPoista
  4. Heippa Jani,onpa kivaa,kun tulit nyt jo uudestaan!
    Kiitos,kun pidit kirjoituksestani,minua se vähän nolotti.
    Mutta jos palaute on näin positiivista, niin voi olla että se saa hyväksyntäni.
    Kiitos Jani sinulle, rakas ystäväni.
    Olen onnellinen,kun olet olemassa!

    Ajattelin poiketa jääkiekon pariin, blogiisi,enköhän ehdi.

    Jaksellaan! Pian ehkä nähdään!
    Siunausta teille molemmille rakkaille!

    VastaaPoista