lauantai 14. marraskuuta 2009

PERUSTUS

Elämän kestävä perustus on Jeesus Kristus . Hän on kantanut niin syntimme kuin sairautemmekin. Vain Jumala on kaiken elämän lähde. Maailmassa elämme vain vähän aikaa; Herramme kasvattaa meitä ikuisuutta varten . Hänen työtapojaan voimme parhaimmillaankaan vain aavistella. Jumala valitsee sen, joka antaa elämänsä Hänen
johdettavakseen. Herran käyttöön kelpaamme. Hänen voimansa tulee täydelliseksi heikkoudessa. Jumalan sanasta tiedämme Hänen rakastavan meitä ja vaikuttavan kaiken niiden parhaaksi, jotka turvautuvat Herramme Jeesuksen toteuttamaan täydelliseen sovintoon ihmisen ja Jumalan välillä. Siinä on elämä. Se on tärkeintä.
Tähän lopuksi raamatun paikka
1 JOH. 4: 9- 10
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme Hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus---ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

5 kommenttia:

  1. Rakas hei!Tuli hyvä mieli tästä kuvasta.Jeesus laskee parantavasti kätensä sairaan ylle.
    Kiitos äiti tästä!Koko blogisi on todella nätti!!Minulla on päässä kovasti erikoista pistoa.Miksiköhän.Jospa se menisi pian ohitse.
    Minulla on sua ikävä.Toivon sulle kaikkea hyvää ja Jeesuksen Veren suojelusta!Oli kiva nähdä kommenttisi blogissani.Pääsetkö vielä toiseen blogiini?Löysin muuten taas uusia paikkoja,joista saa nättejä taustoja.Oli pakko mennä laittaan se kolmanteen blogiin-eli Lady snow:lle:)

    VastaaPoista
  2. Hei kultaseni,aarteeni,koeta varovasti painella päätä niistä kohdin ja voisit ottaa särkylääkkeen.
    Huolestuin kovasti puolestasi pikku
    enkelini.Minullakin on joskus ollut. Silloin perkiönkadulla ollessamme
    menin ensipuun,kun päätä pisti,sain pistoksena jotain lääkitystä ja se meni ohitse.
    Eikö olekin lohduttava kuva,Jeesus
    parantaa sairaan. Rakas kulta,minäkin ikävöin sinua. Pääsin sinne toiseenkin,en vielä kommentoinut,ajatus on tehdä se.Sinä olet ihmeellinen kullanmuru.

    VastaaPoista
  3. Rakastan sinua äiti kulta.Sinä se olet ihmeellisen ihana.Onneksi sinä ja Maaju ja iskä olette olemassa.Teette minut onnelliseksi!
    Pääkipu on jo loppunut.taisin olla liikaa tietokoneella silloin.Ja niskat/hartiatkin olivat tiukkoina.Sano Maajullekkin rakkaimmat terveiseni.Olette niin kultaisia.Tarvitsen teitä♥

    VastaaPoista
  4. oho laitoinkin vahingossa sun nimelläsi äskesen viestin,kun ajattelin laittaa teidät Janin uuteen blogiin lukijoiksi.Se on hieno blogi.Niinkuin sun ja Kristankin blogit!:)
    T,Kata

    VastaaPoista
  5. Kata olet ihana, minäkin rakastan
    sinua,olet tärkeä.

    VastaaPoista