tiistai 10. marraskuuta 2009

LASI VETTÄ, KIITOS!

Kärsitkö päänsärystä ja väsymyksestä iltapäisin? Syynä saattaa olla liian vähäinen juominen. Vettä on hyvä hörppia muutaman tunnin välein-- ja jo ennen kuin janottaa.
MIKSI IHMINEN TARVITSEE VETTÄ?
Vesi on elintärkeä ravintoaine. Esimerkiksi normaali aineenvaihduntamme vaatii vettä -- sitä tarvitaan ravintoaineiden kuljetukseen ja imeytymiseen sekä kuona- aineiden poistoon. Yksi veden tärkeimmistä tehtävistä on lämmönsäätely: hikoileminen poistaa ylimääräisen lämmön kehosta.
PALJONKO PITÄISI JUODA
Päivässä pitäisi juoda ainakin litra tai puolitoista. Aikuinen tarvitsee päivittäin noin 2- 3 litraa nestettä, mutta siitä noin litra tulee ruoasta.
Päivässä on hyvä juoda noin kolme lasillista maitoa tai piimää, mutta muuten kannattaa juoda vettä. Se on ehdottomasti paras janojuoma.
RIITTÄÄKÖ JOS JUO SILLOIN KUN JANOTTAA?
Jano tulee yleensä jälkijunassa ja kertoo jo nestehukasta. Ikääntymisen myötä janon tunne vielä heikkenee, monet ikääntyneet kärsivät huomaamattaan nestevajauksesta. Kannattaa opetella juomaan säännöllisin välein. Jääkaappiin voi laittaa puolentoista litran vesikannun tai työpaikalla täyttää vesipullon ja juoda sen päivän aikana tyhjäksi.
MILLAISISSA TILANTEISSA PITÄISI JUODA NORMAALIA ENEMMÄN?
Helteellä, kuivassa ja kuumassa sisäilmassa, saunomisen yhteydessä ja liikuntaa harrastaessa.
- Varsinaisen kuntoilun lisäksi arkiliikunta, kotiaskareet ja pihatyöt lisäävät nesteentarvetta. Esimerkiksi sieni- tai marjametsään kannattaa ottaa vesipullo mukaan . Juominen auttaa jaksamaan. Lenkillä tai muissa touhuissa väsyminen ei välttämättä johdu huonosta kunnosta vaan usein vaan nestevajauksesta.
- Myös nuha, kuume ja vatsatauti lisäävät nesteen tarvetta.
- Alkoholi poistaa nestettä, joten sen kanssa pitäisi juoda vettä. Sama pätee kahviin ja muihin kofeinipitoisiin juomiin, kuten teehen ja energiajuomiin. Mitä enemmän kahvia juo, sitä enemmän pitäisi juoda myös vettä.

6 kommenttia:

  1. Moi rakas äiti,olipas kiva huomata,että täältä löytyi uusi postaus.Veden juonti on varmasti aina tärkeätä ja kipeenä vieläkin enemmän.Toi punanen tekstin väri muuten sopii ihanasti tähän!Sulla on erityisen kaunis blogi!

    Toivon,että tämä yö menisi paremmin!Siunauksin
    Kata<3

    VastaaPoista
  2. Hei Kata,olet rakas. Miltä olo nyt tuntuu? Eilen Sallalle nousi kuume,
    Maikulla on kurkku kipeä ja vatsavaivoja, hän pelkää jos Sallalla on se tauti.Hän oli soittanut terv.keskukseen ja arvion mukaan se voi olla sikainfluenssaa,mutta pitäis mennä yksityispuolelle otattamaan kokeet.
    Kiitos Kata,kommentista.Vedenjuonti on elinehto meille.

    VastaaPoista
  3. Hei rakas!♥Voi pientä Sallaa.harmi kun he eivät kerinneet saamaan rokotuksia.Kerro kun tiedät enemmän.Yritän ylöspäin huokailla.
    Minulla on tänään ollut kauhean kipeä kurkku.ns.kuin lievästi sanottuna tulessa.Olen juonut lämpöstä teetä.Olen lapsista huolissani.
    Rakastan sinua,halauksia!!!

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta ehdin tänne sinulle vastaamaan.Kiitos rakkaani kommentistasi ja kiitos tuosta laulusta,ihana Kata.
    Päivällä Maikku soitti ja sanoi ettei nyt ollut kuin vähän kuumetta.Mutta Maikulla itsellään on kurkku kipeä.Jos vielä nousee kuume,niin sitten menevät tutkimuksiin. Mutta sinulla on kovasti kurkku kipeä,jospa se pian hellittäisi pikku kulta.
    Minä rukoilen, ja mnä rakastan sinua!♥♥♥♥

    VastaaPoista
  5. Mä en ole juonut paljo yhtään vettä,kun mulle se ei ole maistunuT!pitäisi pakottaa kun limsa jota juon on tosi epäterveellistÄ!Vesi taas raikastaisi ja voisi viedä päänsärkyä vähemmälle!HYvin kirjotettu kirstI!Hyvä,hyvä;Ihana blogi sulla!Mäkin rakastan suA!Toivottavasti olosi helpottuisi jo!

    VastaaPoista
  6. Vedenjuontia pitäisi lisätä,se olisi
    terveellistä.Minunkaan ei tule juotua tarpeeksi.
    Kiitos rakas Krista, sinulla on suloset blogit itselläsikin,tykkään
    käydä niissä.

    VastaaPoista