tiistai 29. syyskuuta 2009

ANNA RAKKAUDEN LAHJA ORVOLLE JA VANHUKSELLE 2009

Tule mukaan jälleen tulevana jouluna tekemään joku onnelliseksi lähettämällä hänelle lahja. Yhdessä toimien saamme jälleen kokoon tarvittavat noin 1500 pakettia kuten viimekin vuonna. Monet ystävät ovat jo pitkin kesää kutoneet sukkia, käsineitä, pipoja ja lähettäneet muutakin lahjatavaraa. Olemme myös tilanneet upeita Eestin ja Latvian kielisiä kirjasia lapsille. Totta ovat Franciskus Assisialaisen sanat..."Herra itse tarvitsee Sinua tässä tehtävässä. Saat itsekin kokea samaa jouluniloa, kuin paketin saajakin, sillä "joka muita virvoittaa se itse kostuu.." Lastenkodeissa on aina heitäkin, jotka eivät elämämässään ole saaneet sitä ensimmäistäkään pakettia. Varmaan sinä tahtoisit olla hän, joka sen ojentaa. Me laulamme usein kaunista joululaulua: "En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan, ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.." Kun jaamme omastamme, antaa Herra sydämeeme ilon, jota tämä maailma ei voi antaa. Lahjapakettien välittäjinä voimme olla valmistamassa tietä Jeesukselle näiden yksinäisten ja hyljättyjen sydämiin. Saamme tehdä tämän kaiken kuin Jeesukselle. Itämaan tietäjät tekivät pitkän matkan Jeesuksen seimen äärelle tuoden mukanaan kallisarvoiset lahjansa. Ottakaamme heistä esimerkkiä! Tule auttamaan, että joku onneton lapsi tai vanhus voisi tulla lahjasi välityksellä onnelliseksi.
Joudumme hankkimaan monenlaisen lahjatavaran lisäksi tavaraa paketteihin. Tarvitaan siksi varoja näiden puuttuvien tarvikkeiden ostamiseen. Kiitämme jo etukäteen lahjastasi!
Lähetyssihteeri Paula Jokiniemi


4 kommenttia:

  1. Sä oot pienessä ajassa ehtinyt laittaa tänne kaikenlaista kaunista.Onpas kivan näköistä.
    Olispa mahdollista antaa jollekkin tälläiselle lapselle lahja.Just tähän syksyyn tuntuu kertyvän vaan liikaa kuluja.
    Joku ei ehkä koskaan ole saanut yhtäkään joululahjaa.

    VastaaPoista
  2. Hei Kata,kiitos kommentistasi!
    Samat sanat,näyttää olevan menoja.
    Mutta jotkut lapsukaiset ja vanhukset
    ovat ilman kaikkea,mistä me saamme nauttia. Minun pitäis irrottaa
    jotain heille,jolla ei ole mitään.Olen ostanut omille lastenlapsille niin paljon, nytkin.

    VastaaPoista
  3. onpas tää sun blogisi hieno ja paljon uutta asiaa oot kirjoittanut!Aiotko sä antaa jollekkin lapselle joulupaketin Kirsti?Mä tuhlaan omia rahoja itseeni ja sit nyt haluan hankkia perheelleni kaikki lahjat.jospa viä joskus sais tehtyä jollekkin lapselle paketin!hyvin kirjotettu Kirsti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Krista kivasta palautteesta.
    Ehkäpä annan paketin,jos en saa ostettua tavaroita,annan rahalahjan ja sieltä
    he ostavat tarvittavat lahjat pakettiin.

    VastaaPoista