maanantai 28. syyskuuta 2009

MS- tauti vammauttaa yhä harvemmin

MS- taudin hoito on kehittynyt viime vuosina merkittävästi. Aiemmin tauti invalidisoi kymmenessä vuodessa puolet sairastuneista. Nyt useimpien sairastuneiden elämä jatkuu normaalina. Reilussa kymmenessä vuodessa on kehitetty useita lääkkeitä, jotka vähentävät merkittävästi taudin oireita. Osalla ne on jääneet kokonaan pois. -Ilman lääkitystä potilaalla on noin kerran vuodessa pahenemisvaihe. Oireet ovat esimerkiksi käden
motoriikan heikkeneminen, kävelykyvyn heikkeneminen tai molempien tai toisen silmän näön menetys.
- Pahenemisvaiheet ovat aiemmin invalidisoineet niin, ettei välttämättä ole ollut työkykyinen eikä kyennyt huolehtimaan itsestään tai perheestään, kuvaa neurologi, apulaisylilääkäri Hanna Kuusisto Tampereen yliopistosairaalasta.
- Pahenemisvaiheen jälkeen iso osa oireista häviää, mutta hermosto saattaa myös vaurioitua joka kerta. Pitkän päälle kunto heikkenee, ja sairastunut tarvitsee apua esimerkiksi liikkumiseen.
- Kun nämä akuuttivaiheet saadaan vähenemään tai parhaimmillaan loppumaan, potilaan elämä paranee. Hän voi jatkaa normaalia arkea harrastusten ja perheen parissa ja palata tai pysyä työssään.
- MS- tautia sairastaa Suomessa noin 6000- 7000 ihmistä. Lääkitys on tuonut paitsi inhimillistä helpotusta, myös kokonaissäästöjä yhteiskunnalle. MS -taudin ongelmana on ollut, että osaan potilaista lääkkeet eivät tehoa.
Sini Ihanainen- Alanko ......STT, Jyväskylä

4 kommenttia:

  1. Olisi kauheata sairastaa jotakin tälläistä tautia!
    Hyvä kuitenkin,että on keksitty lääkkeitä enemmän.

    VastaaPoista
  2. Ihan hirvittävää olisi sairastaa,vaikka tätä tautia
    Kiitos Jumalalle ettemme sairasta.

    VastaaPoista
  3. kylläpäs tätä sairautta sairastaa monet ja tuntuu tosi pahalta sairaudelta!varmasti paljon kipuja!Hyvä et itse on pysynyt terveenä tästä taudista ja rukoillaan ettei tulisikaan meille mitään lisätauteja!

    VastaaPoista
  4. Raskas tauti,sitä ei tiedetä,mikä sen aiheuttaa.Ei monen muunkaan taudin kohdalla.Rukoillaan!

    VastaaPoista