sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Siunatkaamme Israelia


Siunataan  Israelia!  Se on Jumalan tahto.   Kun siunaamme Israelia,  meidän oma maamme  saa  siunauksen.  
Toivotetaan Jerusalemille  rauhaa.
Lupauksia  siunauksista  1  Moos. 12,  26  ja  28-luvuissa.  Jesaja 60:ssä   puhutaan SIIONIn  IHANUUDESTA,   ja   juutalaisten  muutosta,  ALIJASTA    TAKAISIN  LUVATTUUN  MAAHAN.  EI  JUMALA  OLE   HYLJÄNNYT  KANSAANSA  . Jes.  61, ISRAELIN  LOHDUTUS.   Jes. 61:7. Häpeänne hyvitetään teille kaksin kerroin,  ja pilkatut  saavat  riemuita  osastansa.  niin he saavat  kaksinkertaisen  perinnön maassansa; heillä on oleva  iankaikkinen  ilo.   lue myös jakeet Jes. 61:8- 11.
Jer. 30.  PELASTUS  
AHDISTUKSEN  JÄLKEEN. hyvä lukea  kokonaan Jer.30:3.  SILLÄ  KATSO,  TULEE  AIKA,   SANOO  HERRA,   JOLLOIN  MINÄ   KÄÄNNÄN  KANSANI   ISRAELIN  JA  JUUDAN   KOHTALON  SANOO  HERRA,   JA  PALAUTAN  HEIDÄT   MAAHAN,    JONKA  OLEN  ANTANUT  HEIDÄN  ISILLENSÄ,   JA  HE  SAAVAT  PERIÄ  SEN. 
Jeremia  31. 1. "Siihen aikaan,  sanoo  Herra,  minä  olen  kaikkien   Israelin  sukukuntien  Jumala,  ja  he  ovat  minun kansani   ISRAELIN  UUDISTUS.  UUSI  LIITTO. Lue  koko  luku 31.
Aamos. 3:2.  Eli vaikka  Israel  on Jumalan  valittu  kansa,  eivät  he  säästyneet  rangaistukselta.
Jumala  antoi  Israelille  lain,  kymmenen käskyn  lain.  Se  velvoittaa  myös  meidät.  Laki  on  annettu  kaikille  ihmisille,  suojelemaan  meitä,  ilman lakia  me  hukumme . MATT. 5:18.  Sillä totisesti  minä  sanon  teille:  kunnes  taivas  ja  maa  katoavat,  ei  laista  katoa  pieninkään  kirjain,  ei  ainoakaan piirto,  ennenkuin  kaikki  on tapahtunut.   Joh.  10: 35. Jos hän sanoo  jumaliksi niitä,  joille 
JUMALAN  SANA  TULI - ja  RAAMATTU  EI  VOI  RAUETA  TYHJIIN.     
Laki on suojellut  meitä.   Ei  olisi  hyvinvointia ,  ei  sääntöjä,  mahdollisesti  palvelisimme  epäjumalia  alkukantaisuudessa. Kristinusko  on  ollut  maassamme  yli  800-  vuotta.  Nyt  jos  emme unohtaisi   arvojamme,  emme  unohtaisi  kotia,  uskoa  ja isänmaata.  Ottaisimme   vaarin   RAAMATUN  antamista, meille  niin  kallisarvoisista  ohjeista,  joka  tuo  elämän.  Rakastamme  Jumalaa  ja  laitamme  perhearvot  kunniaan.

Me emme pelastu  lain kautta,  eikä  kukaan ihminen  voi  täyttää  lakia.   Room.3:19 - 31. puhutaan  laista,lain kautta  tulle  synnin tunto. 21.  Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,  josta  laki  ja profeetat  tosistavat,  on ilmoitettu  ilman  lakia. 22.  se  Jumalan vanhurskaus,  joka uskon kautta Jeesukseen  Kristukseen tulee  kaikkiin ja  kaikille,  JOTKA  USKOVAT; sillä  ei ole yhtään  erotusta.  23. Sillä kaikki ovat  syntiä  tehneet ja  ovat  Jumalan kirkkautta  vailla. 24.  ja  saavat  lahjaksi vanhurskauden  hänen armostaan  sen lunastuksen kautta,  joka  on Kristuksessa  Jeesuksessa.
25.  jonka Jumala on asettanut  armoistuimeksi  uskon  kautta hänen  vereensä,  osoittaaksensa  vanhurskauttaan,  koska  hän oli jättänyt rankaisematta  ennen tehdyt  synnit.26. jumalallisessa  kärsivällisyydessään,  osoittaaksensa  vanhurskauttaan  nykyajassa,  sitä,  että  hän itse  on  vanhurskas  ja  vanhurskauttaa  sen,  JOLLA  ON  USKO  JEESUKSEEN.  30. koskapa Jumala  on  yksi,  joka  vanhurskauttaa ympärileikatut  uskosta  ja  ympärileikkaamattomat  uskon  kautta.  31.  Teemmekö  siis  lain mitättömäksi uskon  kautta?  Pois se!  Vaan  me  vahvistamme lain.
Jer. 33:3  ja  Ps.50:14-15.     Hymyillään,  kun  tavataan♥  Teitä  siunaten!

17 kommenttia:

  1. Hei Kirsti
    Varmasti hyviä kirjoja.
    Ja kiitos kauniista kommentistasi Blogissani.
    Ihanaa olla uskossa Jeesukseen.
    Minulla on yleensä useampi kirja kesken.
    Danielle Steelin Helmiä ja timantteja mm on hyvä kirja jonka lainasin kirjastosta.
    Matti Vuolanteen kirja oli mielestäni hyvä.

    VastaaPoista
  2. Hei Kirsti!
    siunausta sinulle ja siunataan myös Israelia.♥
    sinulle on haaste blogissani.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että sinäkin otit esille Israelin ja meidän tehtävämme siunata Israelia ja rukoilla sen puolesta.
    Mitä tiiviimpi rukousrintama, sen parempi! Rukoillaan rukoilijoita muurinaukkoihin.

    Tsemppiä dieettikokeiluun, jos päätät siihen ryhtyä! :)
    Siunausta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jukka-Pekka,on paljon hyviä kirjoja,on mukava lukea erilaista kirjallisuutta!

    Minusta on myös on ihanaa olla uskossa Jeesukseen.
    Minullakin on meneillään useampi kirja,joskus luen oikein kiinnostavan heti.
    Danielle Steelin kirjoja on tyttärilläni,joita on mahdollisuus lukea.
    Tänään Krista tuli meille,hän oli käynyt kirpparilla ja löytänyt Catherine Cooks:n romanttisen kirjan ja Jalna kirjoja.

    Sinä olet jo lukenut se Matti Vuolanteen kirjan,se on hyvä, pidimme mieheni kanssa siitä, melko varmasti hänen toinen kirjansa Miksi ihminen? on myös hyvä.

    Siunausta Jukka-Pekka!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sylvi,siunataan Israelia!

    Tulen katsomaan sitä haastetta,kiitos.
    Siunausta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Nurkkalintu,on tärkeää silloin tällöin tuoda Israel esille!

    En tiedä lukeeko sitä monetkaan,mutta haluan muistuttaa Israelin olemassa olosta.
    Rukoillaan muurinaukkoihin rukoilijoita,mitä enemmän heitä on,sitä parempi,kuten sanoit.

    Puhuin jo miehelleni kokeilusta,hän aluksi on vastahankainen,että tuleeko siitä mitään,mutta luulisin sen onnistuvan.

    Siunausta!

    VastaaPoista
  7. Kirsti, kirjoitit tässä viime postauksessasi, että olet ollut kovissa tuskatiloissa. Mitenkään päin et voi nukkua!
    Kaduttaa, että kirjoitin sinulle kaupassa käymisen tärkeydestä, että saisit vaihtelua. Tässä tilanteessa se asia jää sivuun ja tärkeintä on nyt rukoilla sinulle parantumista näistä kovista kivuista!!

    Siunausta sinulle! Laske Jeesus parantavat kätesi Kirstin päälle ja päästä hänet kovista tuskista.

    VastaaPoista
  8. Hei ihana Kirsti ystäväni,minusta oli ihan kiva kun kirjoitit niin!

    Minä pääsen perjantaina kauppaan, mies jo lupasi.
    Enköhän vähän "tokene" tästä ikävästä olosta perjantaiksi.
    Teen nyt vähän lyhyemmän tähän kohtaan ja käyn katsomassa mitä olikaan sinun kirjeissäsi.
    Ja nyt alkava päivä on omistettu sinulle, miehenikin jo sanoi,että Kirstille täytyy jo lähettää postia.
    Kiitos Kirsti,olen kovin liikuttunut sinun huolestasi ja rukouksistasi,ja onnellinen, kun olet olemassa♥

    Olen kyllä muistanut teitä rukouksin, kun itse on tuskan keskellä pyytäen apua, siinä tulee tuotua lähimmät ja tärkeät ihmiset ensin Jumalalle tiettäväksi.
    Nyt keskiviikkona Sakari vie Kristan lääkäriin yhdeksään,kun hänellä on vyöruusu. Viikko sitten alkoi lääkekuuri,ja nyt on aika,
    hänellä on muitakin vaivoja, vatsa ja pää on kipeät.
    Miten pieni Iina voi, sanoiko lääkäri Iinan tilanteesta mitään, vai onko siitä vielä edes tietoakaan?
    Miten sinä voit?
    Muistan että kävit lääkärissä ja hänen mielestään et voi jatkaa kuin viikon sitä kuuria, ja siihen oli syynä se kilpirauhasen alitoiminta.
    Kuinka Joona jaksaa? Hänellä oli kontrollikäynti,joka on vuosittain.
    Kirsti,käyn katsomassa,mitä olet kirjoittanut, katsoinhan hyväksyessäni ne,mutta vielä tarkemmin.

    Hyvää yötä, Jeesus myötä♥

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti voit edelleen hieman paremmin, niin että pääset kauppareissulle. Hyvää matkaa sinulle! Minä nautin myös kauppa- ja kahvireissusta.
    Toivottavasti tämä linkki aukee ilman eri kopiointia. Tästä löytyy puhelinnumeroita, joista voi pyytää arviointikäyntiä teille. Se käynti selvittää mitä etuoikeuksia ja apuja teille oikeutetusti kuuluu.
    http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/perusturva_ja_terveys/vammaispalvelut/

    En saanut kopioitua sitä sinisellä, josta se olisi avautunut klikkaamalla. Kirjoita tuo nettiosoitekenttään niin pääset heti oikealle sivulle. Vai onko teillä jo käyty tuolta?

    Kysyin neuvoa Toivon siskolta, joka kävi juuri meillä miehensä kanssa kylässä. Tämä Lahja sisar on ammatiltaan diakoni.

    Terveisin Kirsti

    VastaaPoista
  10. Hei Kirsti, täältä tullaan♥
    Olit olikeassa minun roolistani meidän perheessämme. Olen kuuntelija,se osapuoli, joka sovittelee. En minä sitä pahana pidä,olen tottunut. Nyt minulla on hyvä,koska kaikki välittävät minusta, mutta jos joutuisin vieraaseen paikkaan, en pystyisi pitämään puoliani. Jos joutuisin sairaalaan,en uskaltaisi pyytää vaikka jalkoihin voitelua,nyt mies hoitaa jalkojanikin loistavasti. Olen pyytänyt Jumalalta,että me saataisiin olla aina yhdessä,koska en pystyisi olemaan yksin,enkä kestäisi mennä mihinkään laitokseen,juuri siitä syystä, eli,että saataisiin elää yhdessä.
    Mies oli ennen uskoontuloa helposti hermostuva,hän on aina kuitenkin välittänyt minusta.Olen nykyisin vasta oppinut ymmärtämään häntä.
    Haluan kuunnella, enhän muuta voi, omien lasten kuuntelijana minä toimin nykyisin ja olen onnellinen siitä.
    Kaikkein eniten kuuntelen Kristan asioita ja jonkun verran Katan, ja aina,kun joku tarvitsee,heillä on kaikilla oma elämänsä. Pojan kanssa soitellaan, ja Katan ja Janin,he haluavat usein olla molemmat puhelimessa.
    Mieheni ennen uskoontuloaan ei välittänyt koskaan uskon asioista,en voinut puhua kenenkään aikuisen kanssa.
    Vein silloin tällöin aina yhden lapsen kerrallaan mukaani seurakuntaan, mieheni kyllä vei minut mielellään.
    Hän ei ollut omassa kotonansa koskaan jutellut ja keskustellut,niinkuin minä taas olisin tahtonut puhua esim.lasten murheista koulussa. Kolmea nuorinta kiusattiin koulussa, minä olisin halunnut käsiteltävän niitä,kun olin lasten puolesta ahdistunut. Joskus hän suuttui siitä,kun otin ne puheeksi; eikö täällä ole muuta kuin aina kaikki huonosti.
    Mutta oli meillä melko huonosti asiamme, minä oli huonossa kunnossa ja lapsia kiusattiin,olivat ne miehelleni raskasta taakkaa, kun työkavereiden vaimot olivat terveitä. Ja sitten oli rahasta usein puutetta,me köyhemmät alettiin rakentamaan,eikä rahaa aina ollut. Hän teki paljon töiden jälkeen talon hyväksi, hän muurasi ulkovuoren,eli tiilivuorauksen itse, ei ollut muita apuna.
    Minun rakas mieheni, miten paljon hänellä onkaan ollut murhetta ja painetta. Ja minullakin oli,ja uskon,että lastenkin,varsinkin nuorempien elämä meni mullistukseen kiusaamisien vuoksi, ja kun minä en päässyt enää liikkumaan ja olin aina monenlaisissa ongelmissa. Minulla oli jonain vuonna heite -ja pyörtöhuimausta,pyörryin joskus pitkälläni ollessakin,jonain vuonna toinen olkapää jäätyi,minulla oli parin vuoden ajan siitä vaivaa, sitten oli muutaman vuoden sydämen rytmihäiriöitä,jouduin välillä ensiapuun. Sitten oli kasvain,josta oli vatsavaivoja, kolme lääkäriä tutki ja leikkaava oli sitä mieltä, että leikataan kohtu pois. Mutta en halunnut sitä. Seurakunnassa eräs ihana uskova täti,ja äitini rukoilivat, ja äiti oli nähnyt unta,että hyvin kaikki järjestyy ja samoin uskova henkilö. Minulle tehtiin pikku nukutuksessa kaavinta, ja ei lääkärit löytäneetkään mitään kasvainta, vaikka erikoislääkäri,lähettävä lääkäri ja joku kolmas tunsi kasvaimen. Jumala oli parantanut siitä,ylistys Hänelle!
    Nyt Kirsti siirryn sinuun, jouduit ilmeisesti lopettamaan xtravaganza-ohjelman fyysisten syiden vuoksi? Sitten miten siinä mielialalääkekysymymyksessä tehdään, lisätäänkö vai vähennetäänkö sitä, vai pidetäänkö ennallaan määrä?
    Koetan välillä lähettää tämän...

    VastaaPoista
  11. Tässä jatkua rakas ystävä Kirsti!

    Sen xtravaganza-ohjelman voi alkaa uudestaan,vai miten se olikaan?
    Sinä olet sairaanhoitaja, ja toiminut noin 30-vuotta mielenterveyspuolella.
    Oliko sinulla hyvä työyhteisö,siis ympäristö ja työkaverit jne.???
    Mitään rakkaat pikku lapsukaiset jakselevat?
    Entäs te mukava pariskunta? Ja Jaffa tietenkin myös? Ei toista saa jättää pois, se pikkuinen pahastuisi,mitä luulet?

    Olen ajatellut sinua Kirsti:)

    Minä katsoin Kristan kanssa Annaa,muistethan ne Anna-sarjan kirjat,sain dvd:nä nämä lahjaksi juuri Kristalta.Suloinen sarja.


    Te olette katsoneet sitä Pieni talo preerialla sarjaa. Sekin on ihana:)

    Jumalan siunausta sinulle Kirsti,kiitos kun rukoilit puolestani ja laitoit minusta rukouspyynnön Patmoksen sivuille.
    Me kuunnellaan paljon Leo mellerin puheita ja opetuksia. Mielestäni hänellä on hyvä opastus,ja hän vastaa kysymyksiin kaikkein asiantuntevammin kuin muut,tietysti toisetkin pastorit ovat hyviä.

    Jeesus olkoon kanssasi ja suojelkoon sinua kaikilla teilläsi♥ Rukoilen Iinan,Joonan,Lotan,Olivian ja Jasperin puolesta♥
    Myös teidän puolestanne Kirsti ja Toivo!
    Jeesyksen sylihoitoon Kirsti!

    VastaaPoista
  12. Hei Kirsti,nyt juuri näin sinun viestisi!

    Me kyllä saataisiin invataksia käyttää ja myös muuta apua,mutta me ei olla haluttu.
    Siitä on muutama vuosi aikaa,kun meillä kävi joku naishenkilö,joka kysyi mitä haluaisin,esim. siivousapua, silloin miehen kanssa puhuttiin, ettei haluttais ollenkaan.
    Voisin käydä niillä sivuilla katselemassa mitä siellä sanotaan. kiitos Kirsti, sinähän pidät minusta huolta♥
    Jeesus siunaa Kirstiä, anna hänen voida hyvin,suojele ja varjele tätä ihanaa Kirstiä,jonka Sinä tunnet läpikotaisin ja rakastat täysillä♥ Kiitos Kirstistä!
    Siunattua yötä!

    VastaaPoista
  13. Hei Kirsti! Kiitos kivoista kirjoituksistasi! Niissä oli paljon asiaa.

    Minulla on ollut samanlainen rooli kotonamme kuin sinulla.
    Mieheni ei ole ollut keskustelija. Hänestä ei ole saanut vastaväittelijää ja minua on harmittanut kun hän on vetäytynyt kiistatilanteissa. Hän ei ole vastannut niissä mitään. Korkeintaan hän tokaisee että niin minä olen aina syyllinen, vaikka kysymys ei ole ollut mistään syyttelystä.

    Nytkin lapset soittelevat minulle, esimerkiksi jos pyytävät lastenhoitoapua. Sitten saan tehdä selkoa miehelleni, että milloin ja miksi nyt tarvitaan meidän apua. Hän saattaa vielä tiukata lisää syitä ja minun tarvii sanoa, että en minä tiedä enempää. Tuntuu että saan olla altavastaajana

    Muuten meillä menee kivasti, aina paremmin oikeastaan. Toivon, että saisimme aina ja aina olla yhdessä!!

    Xtravaganza ei päästänyt minusta irti. Sieltä luvattiin viikko sitten soittaa minulle. He haluaisivat, että jatkan sellaisella puolivauhdilla. Täysvauhtiohjelma, jolla olin, oli tosi tiukka, siinä sai vain 500kcal/päivä.
    Tätä lääkäri ei hyväksynyt.
    Xtravaganzassa taas kritisoitiin lääkäriä ja sanoivat, että lääkärit eivät hallitse ravitsemustieteitä.
    Xtravaganzasta ei ole soitettu minulle.
    He saattavat vaatia minua maksamaan "kurssimaksut" vielä kahdelta kuukaudelta vaikka en siellä enää kävisikään. Olen huomannut, että kovin tiukka kuuri ei todellakaan sovi minulle. Haluan kuitenkin edelleen rajoittaa syömisiäni.

    Minulla on nyt vaivaa virtsarakossa. Siihen sattuu aika lailla kun kävelen, istun tai nousen. Menen huomenna lääkäriin.

    Sinulla on ollut rankka elämä, mutta olet selviytynyt todella hienosti. Olet kasvattanut rakkaudella ja hyvin lapsesi ja elänyt lähellä heidän eri vaiheitaan!! Olet joutunut kantamaan monet asiat yksin. Olet heille edelleen hyvin rakas ja he kertovat sinulle asioitaan. Se on paljon!!

    Ymmärrän kyllä, jos et halua ulkopuolisten apua. Ajattelin vaan, että jos et ole tietoinen näistä mahdollisuuksista.
    Mielestäni taksisetelejä saa käyttää myös virkistyskäyttöön. Jos vaikka haluaisit lähteä kuvausmatkalle jonnekin. Sinä itse tiedät parhaiten mikä on käytännöllisintä ja mikä toimii ja mikä taas ei.
    Anteeksi jos olen tunkeileva, mutta luuletko että sinulle saattaa olla vaikeata sallia itsellesi hyviä juttuja? Siis pelkästään itsellesi?

    Lapset ovat voineet hyvin. Kiitos rukouksistasi!! Jasper kävelee! Ensi viikon tiistaina on 1 v juhlat!
    Jaffa jaksaa muistaa tulla syliin! Ja sänkyyn viereen. En koskaan raaski ajaa sitä pois. Mies kyllä ajaa omalta puoleltaan heti.

    Rakkain terveisin ja siunauksen toivotuksin!

    VastaaPoista
  14. Hei Kirsti,kiitos "kirjeestäsi♥
    Meillä minäkin olen ollut välittäjä monissa asioissa,lasten ja miehen välillä.
    Vieläkin sitä esiintyy.
    Minä tahtoisin kyllä enemmänkin jutella mieheni kanssa. Olen kiitollinen, että nykyisin sitä on enemmän kuin ennen.Se väärinymmärtäminen on kurjaa,onneksi meilläkin on mennyt paremmin.
    Minä toivon myös,että saataisiin aina olla yhdessä, sitä kasvaa toiseen kiinni.

    Te olitte pikku Jasperin synttäreillä, on ihanan näköistä,kun sellainen pikkunen kävelee:) Olivatko kaikki juhlimassa? :)
    Kuinka lastenlapset voivat?
    Ovatko he olleet terveitä?

    Hienoa kun kesä tulee, tämä kevätaika taitaa olla miltei ihaninta,kun näkee kaiken muutoksen luonnossa.Ne koivun ensimmäiset pienet lehdet ovat sykähdyttävän näköisiä,tai suloiset kukat.
    Joillekin ihmisille taas siite- ja katupöly ei ole hyväksi, he saavat ikäviä oireita, itsekin olen jollekin allerginen, kun silmät vuotaa ja nenä täyttyy, ja ei kuitenkaan ole normaali nuha.
    Et sinä ole tunkeileva,en ota sitä niin, käsitän, että haluat neuvoa ja auttaa ja huolehdit.
    Minä olen kai vuosien mittaan tullut riippuvaiseksi miehestäni, siinä mielessä etten osaa mennä mihinkään kuin hänen kanssaan. Olen ollut siitä ihan iloinen.
    Mutta tiedän, että olisi hyvä olla itsenäinen siinäkin asiassa. Kyllä niitä taxi kyytejä sais virkistyskäyttöönkin.
    Minä en kai uskaltautuisi mennä itsekseni,tällä hetkellä tuntuu siltä.
    Vaikka joku itsenäinen kuvausmatka olisi mukava.

    Kävitkö lääkärissä sen vaivasi vuoksi?
    Miten sen ohjelman laita nyt on, Xtravaganzasa,olisiko sinusta se puolivauhdilla sopinut sinulle?
    Täysvauhti ei sovi elimistöllesi, kyllä siinä lääkäri on siinä oikeassa.

    Meillä pienemmällä on virtsatietulehdus, hän sai perjantaina lääkkeen. Toisella oli poskiontelotulehdus, hän on ihan terve.


    Nyt taidan lopetella ja toivon sinulle rakas Kirsti kaikkein parhainta mitä on, eli Herran hoitoa, olkoon Hän kanssasi!♥

    Muistetaan toisiamme rukouksin. Ja pikku enkeleitten puolesta jatkan edelleen rukouksia:)
    Room.12:12.
    Rakkain terveisin Kirsti!
    Siunausta!♥

    VastaaPoista
  15. Hei Kirsti!
    Terveisiä Jasperin syntymäpäiviltä! Ne oli eilen. Vieraina oli mummit ja kummit, niin ja ukki ja vaari myös. Heillä on pieni asunto ettei enempää voinut kerralla kutsua. Kutsuttavia olisi ollut paljon enemmän. Jenni sanoi, ettei hän aio kutsua ketään enää jälkikäynneille.
    Pikku sankari oli reipas vaikkakin hämmentynyt. Pikku pää pyöri kun vieraita tuli. Samoin kakkupöydässä, että mitä tämä oikein on. Serkkutyttö auttoi yhden kynttilän puhaltamisessa. Sitten hänelle alkoi kakku maistua. Hän ojensi kättään uudestaan kun halusi lisää.

    Jasper osaa sanoa äiti ja kakku.
    Jasperkin on ollut sairaana. On nuhaa ja yskää. Lisäksi hänelle tulee samalla kurkunpäätulehdus. Tällöin yskä on haukkuvaa ja saattaa olla hengitysvaikeuksia. Onneksi sitä ei ole nyt ollut

    Minua harmitti kun minuun iski taas siellä ujouspuuska. Ajattelin aiemmin, että on kiva jutella Paulin vanhempien kanssa mutta en vaan osannut sanoa mitään. Toisinaan taas minultakin sujuu juttu. En tiedä mistä tuo vaihtelu johtuu.

    Minulla oli virtsatietulehdus. Antibioottikuuri on jo loppunut. Toivottavasti oireet eivät ala uudestaan. Samanaikaisesti sain flunssan, on ollut yskää ja nuhaa. Joskus on ollut rajumpi flunssa, nyt ei ollut niin paha.

    Iinalla ja Lotallakin on ollut jo usean kerran virtsatietulehdus. Se on mennyt aina ohi yhdellä kuurilla.

    Kiva kun pääsit silloin kaupassa käymään. Luin siitä yhdestä postauksestasi. Minua harmitti puolestasi kun etsimääsi kasvovoidetta ei löytynyt. Olen huomannut, kuinka tärkeä kasvovoide voi olla. Sitä haluaa heti uuden kun entinen loppuu! Toivottavasti löydät uuden, sinulle sopivan voiteen!

    En ole ollut xtravaganzassa kahteen viikkoon. Ensimmäinen poissaolo oli sen virtsatietulehduksen vuoksi, oli tuskainen olo. Toinen poissaolo tuli tänään kun en mennyt osittain tämän flunssan vuoksi. Toinen syy oli se, että en voinut mennä sen paljon laihtuneen sukulaisrouvan kotiin, kuten yleensä menen ryhmätapaamisen jälkeen odottamaan Toivoa.
    Toivolla kun on lauluharjoitukset juuri samaan aikaan. Hän voi kyllä viedä minut sinne ryhmään kello kuudeksi, ja ryhmä kestää seitsemään. Lauluharjoitukset loppuvat puoli yhdeksältä mutta ajo hakemaan minua Keravalta kestää puoli tuntia, eli hän hakee minut yhdeksältä.
    Tämä sukulaisrouva hakee minut heille autolla ja Toivo sitten hakee minut heiltä. Vähän monimutkaista.
    Minua hieman rasittaa tämä, että joudun menemään heille joka viikko.No nyt tuli parin viikon tauko.
    En tiedä olenko toiminut oikeaoppisesti tämän puolivauhdin kanssa. Olenko ehkä syönyt liikaa.
    Paremmin tämä kuitenkin sopii minulle, paljon paremmin. Ensi kerralla kun menen ryhmään, kysyn tarkemmin, mitä tässä puolivauhdissa oikein syödään.
    Xtravaganzasta ei niin vaan pääse eroon. En tajunnut aloittaessani, että siellä pitäisi olla vuosi. Kuukausimaksu on kallis! Irtisanomisaika on 4 kk. Kävin tänään Toivon kanssa sanomassa itseni irti. Menee jo nyt paljon rahaa.

    Onko sinulla ollut nyt paljon tuskia?
    Siunausta sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  16. Hei Kirsti,ihana ystäväni!
    Kiitos sinulle kirjoituksestasi,oli mukava kuulla taas asioistasi♥
    Vaaliohjelma kuuluu taustalta,ääniä lasketaan. minusta on kiva kirjoittaa tätä,olen ihan rauhassa,kun toiset ovat innokkaina vaaliohjelmaa kuuntelemassa.

    Kävittekö te äänestämässä, me äänestimme kotona,tänä vuonna omaishoitajakin sai äänestää samalla?
    Teillä oli ihanat juhlat pikku kullannupun kotona:)
    Otettiinko valokuvia Jasperista?
    Ajattele,hän on elänyt vasta vuoden,vielä niin pieni ihminen, niin viaton, ja elämä vasta edessä♥
    Minusta puolivauhti xtravaganzassa on ihan hyvä sinulle,koska sinun terveydentilasi on tärkeä pitää kunnossa.Kysy sitä mitä siinä puolivauhdissa syödään.
    Se ujouspuuska tuntuu ikävältän, olisit tahtonut jutella Paulin vanhempien kanssa, Kirsti ymmärrän sinua, se on kamalaa, varsinkin,
    kun miettii sitä jälkeenpäin.
    Näetkö heitä pian uudestaan? Voitaisiin rukoilla asian puolesta,että seuraavalla kerralla voisit oikein tutustua heihin paremmin.
    Minulla oli sellainen tilanne Pekan veljen syntymäpäivillä,en pystynyt juttelemaan siellä vähän vieraampien kanssa.
    Pekka sanoi kotona,että olisihan hekin voineet kysellä minulta jotain.

    Minua harmitti sen kasvovoiteen loppuminen,koska se sopi hyvin minulle,nyt vaan täytyy alkaa etsimään uutta. Minulle tulee helposti allergisia oireita,punotusta.
    Onneksi sanoit itsesi irti jo sieltä Xtravaganzasta.
    Ei aina tiedä ,niinkuin et tiennyt,että sinne täytyy sitoutua niin pitkäksi aikaa kuin vuodeksi,se oli siinä se ikävä puoli.
    Kyllä heidän pitäisi ymmärtää jos lääkäri toteaa ettei se ole sinulle hyväksi sairauden vuoksi.
    ja joka viikko jouduit menemään sinne kyläpaikkaan odottamaan Toivoa.

    Missä te asuittekaan,olet varmaankin sanout,mutta en nyt tässä muista?
    Meidän täytyy siirtyä taas etusivulle,kun tämä paikka on jo kaukana:)
    Vastaatko tähän?
    Tai voin tehdä lisää ja ilmoittaa mihin mennään!
    Siunausta Kirsti!
    Isän käteen!
    Rakkain ajatuksin ja
    terveisin Kirsti

    VastaaPoista
  17. Hei Kirsti Käykö etusivulla kohta
    Vierailu,se pastorin vierailu kohta.
    Huomaatko kuinka aika rientää,huhtikuu on jo loppupuolella.
    Minulla on ollut tuskia,en ole millään päässyt uneen niiden takia,on kestänyt jonkun tunnin ennenkuin pääsee jonkunlaiseen uneen.
    Siunausta Kirsti ja Toivo, lapset ja teidän ihanat lastenlapsenne♥
    Rukoillaan!

    VastaaPoista