sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Yhtä juhlaa!!!

Heido, taas meillä on lauantai ja lapsukaisten vierailu päivä.
Meillä ei ollut ihan tavallinen lauantai, vaan juhlimme Kristan syntymäpäivää, oikeasti hänen synttäripäivänsä on 3.9. Kuvia kyllä otettiin, mutta en ehtinyt niitä laittamaan koneelle, joten tässä on pikkutyttöjen edellisestä käynnistä (tai sitä edellisestä) olevat kuvat. Puolapuut ovat ahkerassa käytössä, ainakin lasten osalta. :)
Minulla itselläni on ollut repiviä kipuja, en koskaan saa hyvää oloa mennessäni
nukkumaan. Tuska alkaa lisääntymään petissä, koska en voi olla kuin selälleni, ja jalat ja selkä täytyy tukea tyynyillä, viljapusseilla yms. ja on pakko ottaa lääkkeitä, eikä silti aina onnistu nukkumaan. Nyt kai ilmanvaihtumiset saa lisääntyvästi sen repimisen aikaan. Silloin minä vain rukoilen ja huudan (en kuitenkaan ääneen).

Minunhan piti olla synttäreillä, siispä jatkan siitä. Onnittelujen, lahjojen ja laulun jälkeen istuuduimme olohuoneen pöydän ääreen, tottakai Krista kunniapaikalla, nyt harmittaa kun ei ole kuvaa. ..Herkuttelimme karjalanpiirakoilla munavoin kanssa, mummille ei annettu munavoita, olen näes allerginen kananmunalle (siksi en vuosiin ole voinut ottaa flunssapistosta).
Ja ihanilla pullilla kirsikalla koristeltuina, Kristiina oli tehnyt namipullaa. Tykkään pullasta!
Pöydässä oli myös suklaakeksiä ja täytekakkua, mansikkatäytekakkua, voi että se osaa olla hyvää. Tietysti oli kahvia ja limsaa.


Herkuttelujen jälkeen pikkutytöt juttelivat koulu, kerho ja muut kuulumiset, jonka jälkeen alkoivat leikit. Ensiksi oli tyttökoulu, kerho on muuttunut kouluksi. Meitä isompia oppilaita olikin nyt kolme paikalla, mummi, Susanna ja Krista. Meillä oli laulua, äidinkieltä ja matematiikkaa tänä lauantaina , sekä ohjelmana saimme lennätellä lennokkeja vähäsen aikaa. Kahdella opettajallamme oli tekemistä meidän "villikko" oppilaiden kanssa, niin että heidän oli otettava ankara ote kurin ja järjestyksen säilymiseksi. Oppilaat huomasivat opettajien olevan todella tosissaan, ei auttanut muu kuin olla kiltisti , ettei joudu rehtorin puhutteluun tai peräti tule reissariin merkintää.
Sen jälkeen tytöt juoksivat ympäri huoneustoa kilpaa, voi mikä meno, ja lento, ihmeteltävää kun he eivät väsy, eivätkä hengästy. :) ♥
Severi tuli kahville ja sen jälkeen katsoimme Sallan baletin kevätnäytöksen dvd:ltä.
Kyllä pikkutytöt ovat söpöjä esiintyjiä, pidin siitä musiikistakin.

Ensiviikoksi on luvattu lämmintä paikoin 18-20 astetta, intiaanikesää. Jos syksyllä ilma on erikoisen lämmintä, se on intiaanikesä.

Tässä oli mummilan lauantaikuulumiset tällä kertaa.
Voikaa hyvin kaikki ihanat lukijani! ♥
Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä! ♥

6 kommenttia:

  1. On Mumminsa näköisiä nuo lapsenlapsesi!
    Jeesus sinua auttakoon iltaisin, kun et saa unta ja on kipuja. Minä en liioin pidä nukkumaanmenosta. Yksinäisyys on käynyt ilmeiseksi nyt, kun olen asunut pian 3 kk uudessa kodissa, ja viimeinenkin lapsista lähti maailmalle ja Ari on yksin sairaalassa.
    Mutta Jumala meidän kanssamme Kristuksessa. Hän lohduttakoon sinua ja minua, kaikkia murheisia omiaan ja niitäkin, jotka eivät vielä tunne häntä.
    Ole siunattu, Kirsti, rukoilen puolestasi.
    Siunausta syksyysi!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea ja Taivaan Isän runsasta siunausta Kristalle!
    Hauskat synttärit teillä.
    Ihan tuli vesi kielelle kun kerroit karjalan piirakoista ja muista herkuista.

    Lapset ovat elämän helmiä.

    Rukoillaan että saisit helpotusta vaivoihisi.
    Virkistävää ja siunausrikasta pyhäpäivää.

    VastaaPoista
  3. Rauhaa Pau ja kiitos, olempa iloisesti yllättynyt kommentistasi!
    Sanoit,että ovat mumminsa näköisiä nuo lapsenlapsesi,niin olen itsekin nähnyt samaa näköä,ilmeisesti sitä on.
    Kuinka sinun pikku lapsenlapsesi jakselee?
    Olet nyt ollut yksin jo niin kauan, te kumpikin tahollanne, te ihana Jumalan siunaama rakas aviopari.

    Sinulla on sellainen ahdistus ja taakka kannettavanasi,olet urheasti jaksanut,Jumala on auttanut,kun voimasi ovat uupuneet, Hän on kantanut sinua, kun näkyy vain yhdet jalanjäljet.
    Jumala on kanssamme Kristuksessa, ja siksi me jaksamme.
    Kiitos Herralle!

    Hän lohduttaa sinua ja minua,meitä kaikkia murheisia ja ahdistettuja ja kutsuu rakkautensa piiriin myös heitä, jotka eivät vielä Häntä tunne.
    Kiitos,kun rukoilet Paula!
    Minä täällä rukoilen sinun ja Arin puolesta,kannan teitä armoistuimelle!
    Syksyterveisin teitä siunaten t.
    Kirsti!
    Ps. 126: 5-6

    VastaaPoista
  4. Onnea Kristalle ja rakkaat terveiseni teille kaikille=)Tulin hyvälle mielelle tätä lukiessani.Aivan kuin pieneltä osin pääsisin sinne teidän mukaanne.Koskaan ei voi sanota ei koskaan,ettemmekö joskus vielä asuisi lähempänä teitä.

    Nyt olen kuitenkin ollut jo innoissani tästä uudesta kodistamme.Kylmä kolea ilma tosin on ollut ulkona.Pystyyköhän sitä Sallan esitystä lähettään s-postin kauttaa meillekkin nähtäväksi?

    Noin viikon verran toimii vanhat s-postimme,
    mutta uudetkin ovat jo voimassa,muttemme ole niitä vielä käyttäneet.Siunausta ja verjelusta.Kumpa kipusi helpottuisivat.Taivaan isän apuasinulle ja teille jokaiselle♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sylvi,me juhlimme Kristaa!
    Hänellä on poikaystävä,jonka kotiin hän matkustaa torstaina. Jos muistaisit rukouksin Kristan matkaa ja yleensä häntä. Hänellä on syviä ahdistuksia, hän joutui koulukiusaamisen uhriksi,se oli hirvittävää aikaa hänelle. Hän näkee painajaisia niistä ajoista kuinka hänet totaalisesti hylättiin toveripiirissä,myös hän näkee Jeesus unia ja paholainen tulee sinne mukaan.
    Meillä on ollut tapana laittaa tarjoiluun juhlissamme karjalanpiirakoita munavoilla. Siihen totuttiin kun mieheni äiti teki viikottain niitä.
    Leivoin anoppini kanssa monta kertaa karjalanpiirakoita,kyllä olisi pitänyt oppi mennä perille,
    mutta kun sitten tyttöjen kanssa leivoimme, ei niistä tullut pehmeitä,ei sitten millään,vaikka samoilla ohjeilla tehtiin ja oli ollut harjoitusta.
    Nykyisin ollaan ostettu kaupan valikoimista,ja ovathan nekin hyviä.

    Niinkuin sanoit,niin lapset ovat elämän helmiä.
    Ja ystävätkin ovat helmiä,kuten sinä!
    Vaikkakin vähän toisenlaisia,kuin omat lapset ja lapsenlapset.

    Meillä poika on menossa tulkiksi lapsityöseminaariin Siperiaan.
    Pyydän siihenkin rukoustukea sinulta Sylvi, ihan äsken häneltä tuli tekstiviesti,että he ovat nyt Vantaan lentokentällä.

    Kiitos Sylvi, kun rukoilet minunkin puolestani!
    Meillä on rukouksia kuuleva Jumala ja Hän
    voi vaikka parantaa,koska Hänelle on kaikki mahdollista.
    Siunausta Sylvi sinulle ja perheellesi!
    Fill. 4:4-7,13

    VastaaPoista
  6. Rakas pikku Kata kiitos kommentistasi!
    Onnittelut välitetään Kristalle.
    Olisi ihanaa jos asuisitte lähempänä,aika sen näyttää. Mutta ihana ajatus ja toive heräsi sydämeeni.
    Kristan synttärit meni hienosti samalla touhulla, kun muutenkin lapset tulevat lauantaisin. Yhdistetty Kristan synttärit/lasten lauantaivierailu. :)
    Kristiina kysyi heti,kun he tulivat; onko Katariina täällä?

    Minä en taida osata lähettää video kuvaa sähköpostissa,vaikka tavallisten kuvien lähettäminen onnistuukin.
    Uusi koti on varmasti ihana, kivaa kun sinä nautit ja olet jo kotiutunut. Koleus ei ole kivaa,ompa mukavaa,kun teillä on amme mihin voi pulahtaa lämpöiseen kylpyyn.
    Meillä naisilla on ikävänä asiana se,että meitä palelee niin helposti,sinua minua ja Kristaa ainakin.
    Eli sinulle voi tehdä entiseen s-postiosoitteeseen postia. Kiitos kuvista,ne olivat oikein kauniita.
    Ikkunasta otetutkin,taivas oli värikäs.
    Katariina,on ihanaa, kun olet olemassa.
    Rukoillaan toistemme puolesta edelleen!
    Janille r-terveiset!
    Jeesuksen varjelemaa yötä!
    t.äiti
    Joh. 14: 27

    VastaaPoista