perjantai 3. syyskuuta 2010

Salaisia ennustuksia Psalmien kirjassa J.R. CHURCH

Profetian sanan lupaus ymmärryksen lisääntymisestä lopun ajalla on totta - todistus on tässä!
Mitä sinä näet - kun avaat Psalmien kirjan?
Oletko tietoinen siitä, että Psalmien kirjaan on Jumala kaikkiviisaudessaan kätkenyt valtavan profeetallisen salakielisen kudoksen - jonka merkitys aina vuosilukuja myöten sijoittuu nimenomaan Kristuksen jälkeisen ajan viimeisen seurakuntasukupolven ymmärrettäväksi? Siinä määrin, että jopa psalmien järjestysnumerotkin viittaavat vuosilukuihin!
Ennen kuin hylkäät tällaisen rohkean ajatuksen, perehdy kuuluisan amerikkalaisen julistajan ja kirjailijan, koko elämänsä profeetallisen sanan selittämiseen ja ymmärtämiseen käyttäneen tri J.R. Churchin teossarjan sisältöön. Church on ehdottoman vakuuttunut siitä, että Psalmien kirja on valmistettu ja koottu useammassakin mielessä kronologisessa järjestyksessä; aivan merkittävä on kuitenkin psalmien profeetallinen järjestys.
"Sata ensimmäistä psalmia ovat vuodesta toiseen etenevä profeetallinen ennakkoon kerrottu historia siitä, mitä tapahtuu Israelille viimeisen sadan vuoden aikana - ja mitä tapahtuu muille kansoille yhteydessä Israeliin", tekijä selittää.
Miksi et kokeilisi ja tarkistaisi väitteen paikkansa pitävyyttä vaikkapa avaamalla Psalmin 17 ja ajattelemalla miten se sijoittuu vuoteen 1917, jolloin brittiarmeija ympäröitsi Jerusalemin... taikka katso Psalmeja 39 - 45, jolloin juutalaiset kulkivat Hitlerin vainojen kautta... tai avaa Psalmi 48 ja muista, että sinä vuonna perustettiin Israelin juutalaisvaltio.
J. R. Churchin teos julkaistaan kolmessa niteessä suomen kielellä. Se merkitsee suuren profeetallisen aarrekammion avaamista suomalaisille Raamatun tutkijoille.
Toinen kirja OSA II
Exodus on täällä nyt!
Tämän kirjan kansikuvat ovat hietorialliselta suomalaisten kristittyjen Patmos ry:n kautta maksamalta exoduslennolta. Lokakuisena sapattiyönä 1990. 222 exodusjuutalaista matkasi Budabestistä Israeliin.
Juutalaisexoduksessa voi lopulta olla kysymys neljästäkin miljoonasta muuttajasta. Maailma hämmästelee - mutta Psalmien kirjaan Jumala on kätkenyt valtavan salakielisen kudoksen, jossa vuosiluvutkin ovat ilmoitetut. Selaile tätä kirjaa, lue ajatuksella mitä psalmien salakielessä on imoitettu nyt elettävistä vuosista.
... ja Psalmien salakielisanoma ennakoi kaiken! OSA III
Rukouksia. Ohjuksia. Profetioita.
Jumala on ilmoittanut lopputuloksen
---salakielellä Psalmeissa!
Profeetallinen aikataulu avautuu vuosi vuodelta!
"Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia" -- PSALMI 78:2

29 kommenttia:

  1. HEI!
    oikein kaunista ruskan täyttämää syksyistä viikonloppua ;)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista.
    Hyvä kun meillä on tuo pyhäraamattu ohjaamassa tietämme täällä maailmassa.

    Luet varmaan paljon.
    Siunausta Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiva Kahvikissa, syksy on kaunista, ruska ihanan värikästä!
    Pidän syksystä!

    Ensi viikolle on luvattu lämmintä,eli intiaanikesää.

    Mukavaa viikonloppua sinulle ja koko perheellesi! :) ♥

    VastaaPoista
  4. Hei Sylvi ystäväni! Olet oikeassa, Raamattu on meille tärkein kirja, se antaa ohjeita miten elämme tässä aina vaan levottomammaksi käyvässä maailmassa!
    Kiitos kommentistasi, niitä on ilo saada!
    Me mieheni kanssa ollaan kiinnostuneita lopunaikojen profetioista.
    Siksi olemme kuunnelleet Leo Mellerin opetuksia,koska hän on nuoresta pojasta lähtien jo perehtynyt Raamatun ilmoituksiin lopunajoista ja monesta muustakin.
    Hänellä on kokonaisvaltainen raamatun tuntemus,hän kehoittaa lukemaan sanaa,rukoilemaan jne.
    En nykyisin lue niin paljon kuin joskus aiemmin,mutta kirjoista saa tietoa ja ovat mielestäni "rikkaus".

    Nämä Psalmi kirjat on lähetystori löytöjä.
    Siunausta sunnuntaille!

    VastaaPoista
  5. Hyvä kun kommenttini tuli perille, paitsi se yksi hävisi. Ja nämä perille tulleet taisivat kiertää ensin koko avaruuden, sen verran kesti...! Ehdin jo luulla että lähettämiseeni tuli joku vika. Ajattelin jo etten saa sinuun enää ollenkaan yhteyttä. Saa nähdä miten tämän viestin käy!
    Kiva jos tulisi vielä lämpimät ilmat. Ei tarvitsisi vielä pukea niin paljon vaatteita kuin kylmällä ilmalla tarvii, ja muutenkin tuntuisi vielä kesältä.
    Tuo psalmijuttu on ihan uutta minulle. Täytyy lukea niitä sillä silmällä.
    Siunausta Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hei Kirsti, kiitos kommentistasi,ihanaa kun tuli perille!
    Ensi viikoksi on luvattu lämmintä, säätiedotus ilmoitti peräti 18-20 asteen lämpöjä. Nykyisin on ollut
    mukavia ilmoja syksyisin, ainakin muistan niin.
    Siunausta Kirsti kaimalleni!
    Ehkä jatkan iltapäivällä vielä tätä,kun jäi näin lyhyeen.

    VastaaPoista
  7. Hei Kirsti ystäväni sisareni Herrassa!
    Ehkä ne lähettämäsi kommentit kiertelivät avaruuden halki, ennenkuin löysivät määränpäänsä, ja yksi ei löytänyt perille! :)
    Toivotaan,että kaikki tästä lähtien tulevat perille.

    Ajattelin kysyä sinulta mitä ohjelmia te katsotte tv7:stä?

    Milloin se kuukausitilaisuus on missä käytte,se yhteiskristillinen?

    Taisinkin jo kertoa kuinka mekin kävimme niissä Nokialla,ja ne olivat Hengen täyttämiä. Niissä oli puhujia Vapaakirkosta,Helluntaisrk:sta ja kirkon puolelta.

    Siunausta Kirsti ja hyvää sunnuntaita! Ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos,kiitos vastauksistasi!
    TV7:n vakituisiin katsottaviin meillä kuuluu David Pawsonin opetukset, Matti Vuolanne, Tie on valmis (kuka se hyvä puhuja siinä onkaan, en nyt muista), Jumalan juoksutytöt, Isännän pöydässä, Armon kalliolla, Israelin uutiset, Kirja, se ohjelma jossa esintyy Tunturipuron pariskunta - nyt muistan nimen Peittämättömin kasvoin, Polvijärven pastori, suoria rukousohjelmia katson mutta en aina, on muutakin mitä varmasti tulee myöhemmin mieleen. Katsotteko samoja? Kiva kun kysyit tätä. Mieheni katsoo todella mielellään urheilua, esim. yleisurheilua.
    Järvenpää Missio oli juuri tiistaina, vierailijana oli Pasi Turunen Patmoksesta. Kyllä hän puhui sujuvasti! Minulle tuli pieni kriisi siellä: en tahtonut mitenkään jaksaa kuunnella niitä lauluja siellä. Niitä varmaan sanotaan ylistyslauluiksi, mutta minulla ne eivät herätä sitä tunnetta. Niiden sanat heijastetaan seinälle ja kaksi esilaulajaa ja -soittajaa johtaa niitä. Ne ovat täysin outoja lauluja, ja niitä on mielestäni aivan loputtomasti. Monet laulut lauletaan moneen kertaan. Sitten on kaikenlaisia haastatteluja. Odotan kovin varsinaista puhetta, muu tuntuu vaan tilaisuuden pitkittämiseltä. Yritin rukoillakin, että jaksaisin odottaa ne laulamiset rauhallisesti. Pasi Turusen puheaika kului kuin siivillä, sitä olisi kuunnellut paljon lisää. Olin vähän järkyttynyt tilaisuuden jälkeen, että mistä minä oikein hikeennyin, tai että mikä mun oikein tuli. Mutta toisaalta, miksi sitä laulua pitää oikeasti olla niin pitkään.
    Sama tunne on ollut Sanan ja rukouksen illoissa, joissa olen pari kertaa ollut. Lauluosuus niissäkin kestää todella pitkään. Tutut laulut tuntuisivat paremmilta.
    Sydämeeni sattuu kun ajattelen sinun kipujasi. Se on kovaa, sinä sen tiedät!! Sitä on vaan otettava tarpeeksi lääkettä, ei niitä kannata säästellä.
    Rauhallista yötä sinulle!!!

    VastaaPoista
  9. Ihana Kirsti, kiitos kommentistasi!
    Oli mukava huomata postia sinulta,kiitos paljon!
    Teen taas tätä lyhyemmin ja jatkan iltapäivällä lisää.
    Katselemme David Pawsonia, Matti Vuolannetta (enemmän kuunneltu kaseteilta) Polvijärven pastoria, Israel uutisia,näitä ainakin.
    Kun minä aloitin blogin tekemisen,niin tv.7 jäi vähemmälle, kun me nähdään sitä vaan tämän tietokoneen kautta. Meillä on antenniverkko,jonka vuoksi tavallisen tv:n kautta ei tv7 näy.
    Mutta nyt kai jonkun lisälaitteen avulla voi katsoa tavallisenkin television kautta,olen vähän tietämätön sen suhteen,mutta ollaan juteltu,josko saatais sellainen. Katsotaan nyt mitä tehdään...
    Siunausta,jatkan noin kello neljän-viiden aikaan iltapäivällä.
    Niistä ylistyslauluistakin tulee mieleen jatkuu...

    VastaaPoista
  10. Hei Kirsti,nyt vasta ehdin koneelle.
    Anteeksi,kun lupasin 4-5 aikaan iltapäivällä.
    Olen onnellinen,kun saan viestitellä kanssasi.
    Instrumentariumista ilmoitettiin silmälaseistani,että ne saa hakea,ja mies vei minut sen jälkeen kauppakeskukseen. Siellä oli tytär miehensä kanssa,pienempi tytöistä oli mukana,ja kun tyttö näki meidät, tuli hän juosten luoksemme ja syliini pyörätuoliin.
    Sovittiin,että Minttu menee meidän mukana kauppaan ja kun kyllästytään soitetaan,niin he tulevat hakemaan.
    Mutta ei siinä soittoja tarvittu,mentiin ensin leluosastolle,luvattiin kummallekin pienet lelut.Minttu valitsi heille molemmille.Millan kans on mukava olla kaupassa,kun hän on niin vapaa,hän puhuu koko ajan.
    Tänne kotiin ehdimme kahdeksaksi.

    Minä olen aikalailla samanlainen,kun sinä Kirsti siinä, että haluaisin saarnojen ja opetuksien olevan pitempiä.
    Ylistyslaulut ovat ihania,kun mieheni oli ollut vasta vähän aikaa uskossa,olimme kokouksessa missä laulettiin ylistyslauluja, hän koki sen toistamisen "ikävänä". Laulut tulivat tutuksi kun niitä laulettiin niin paljon.Mutta nythän ne ovat meille rakkaita,mutta sitä sanaa minäkin kaipaan.
    Meidän seurakunnan sunnuntai Jumalanpalvelus on enemmän perinteinen,siellä laulut ovat hengellisestä laulukirjasta,ja luterilaisen srk:nkin virsiäkin on samanlaisina,vaikka sanat ovat eril. Tietenkin on joitakin lauluja ihan uusia, ovat tulleet tutuiksi,kun olemme kuulleet ja laulaneet niitä. Sitten on erikseen ylistyslaulut joita lauletaan juuri sellaisissa tilaisuuksissa missä olette käyneet,niinkuin sanan ja rukouksen illoissa.
    Monet kokee laulujen kautta Pyhän Hengen läsnäolon,niin mekin mieskin on päässyt "alkuhämmennyksestä".
    Pasi Turunen oli lauantaina kysymysohjelmassa vastaamassa radio dei:ssä. Kuunteletteko te radio deitä? Me aluksi jatkuvasti,nykyisin on enemmän tv7 ja cd raamattutunteja. Nauhottelin radio Deistä paljon monenlaisia puheita ja raamattu kannesta kanteen ohjelmia.
    Millainen se tie on valmis ohjelma,kun nimeä ei muista vaikka on ehkä katsottukin?
    Lähetän tämän ettei katoa,kun tämä taitaa olla melko pitkä. jatkuu...

    VastaaPoista
  11. Heippa Kirsti ystäväni!
    Niin millainen ohjelma on Tie on valmis?
    Tai Armon kalliolla? Tutun tuntuinen nimi,kun ei jatkuvasti katsota,niin ei nimiä muista, läppäri kun on minun käytössäni tämän bloginkin vuoksi.
    Peittämättömin kasvoin sitä ohjelmaa olemme katsoneet ja Pirkko Jalovaaran rukousohjelmia.
    Minunkin mieheni katsoo urheilua, yleisurheilua eniten,joskus jalkapalloa ja pian alkavaa jääkiekkoa.
    Asuvatko lapsenne lähellä? Ehkä olet sanonutkin kuinka monta teillä on lapsia?
    Minusta oli ihana mennä silloin seurakuntaan,kun oli raamattutunteja,silloin todellakin oli opetusta.
    Nyt meidän pastori toi meille joitakin opetuksia,joissa käsiteltiin uskoa,siitä lähtien,kun uudestisyntyi,eli tuli uskoon ja mitä riippuvuuksia uskovalla voi olla,syyllisyydestä ja uskossa kasvamisesta,Hengen hedelmistä jne.

    Enköhän lopettele ettet kyllästy.
    Kumpa yö menisi hyvin,sinunkin!
    Jumalan läsnäoloa Kirsti!
    Ole siunattu Herran nimessä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Kirsti pitkästä vastauksestasi.
    Hyvä kun kerroit noista ylistyslauluista. Hyvä etten ole ainoa joka on pitkästynyt niihin ja niiden toistamiseen.
    Näin varmasti on että niihin täytyy tottua ja tutustua. Ennestään tuttuja lauluja on helppo kuunnella.
    Kun jäin eläkkeelle, muutimme, koska asuimme työsuhdeasunnossa. Uudessa asunnossa oli kaapeliliitäntä ja siksi pääsimme katsomaan televisiosta taivaskanavaa. Se on ihan ruhtinaallista ja helpompaa katsoa kuin netistä. Toivottavasti antennikanavatkin pääsevät pian helpommin järjestelyin katsomaan sitä. En minäkään ymmärrä sitä selostusta, miten jo nyt antennitaloudet pystyisivät katsomaan TV7:aa.
    Tie on valmis -ohjelmassa Vapaakirkon pastori puhuu hyvin kohtikäyvästi jostain aiheesta. Alussa ja lopussa hän laulaa (hyvin). Hänen nimensä on Asko (Arto?) Tynjälä. Sitä ei taida tulla ihan joka viikko.
    Armon kalliolla -ohjelmassa keskustelee joukko ihmisiä (3) ja vetäjä. Mukana on pastori Petri Välimäki. Aiheet liittyvät elämän eheytymiseen. Ohjelmaa on lohdullista kuunnella.
    Viimeksi jäi kertomatta että hyvin usein katsomme Leo Meller ja ystävät -ohjelmaa. Se tulee joka arkipäivä.
    Radio Dei jää vähän tv:n varjoon, ei tule niin kuunneltua. Enemmän kannattaisi.
    Uusien lasien saaminen on aina iso tapaus! Kiva että olet saanut ne. Vai ostitte te pikkutytön kanssa kaupasta lelujakin!
    Meillä on neljä lasta: poika, kaksoset poika ja tyttö, ja tyttö, näin ikäjärjestyksessä. Kaksospoika on 13 min. vanhempi kuin tyttö. Lapsemme ovat syntyneet vv 1974, 1976 (kaksoset) ja 1979. Onneksi he kaikki asuvat tässä aika lähellä.
    Sinä kirjoitat todella ahkerasti blogiisi. Onko sinun helppoa keksiä mistä kirjoitat? Aiheet ovat olleet hyvin kiinnostavia.
    Kiitos siunauksen toivotuksistasi!
    Siunausta Sinulle!!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Kirsti on todella ihanaa,kun sain kommentin sinulta!
    Olemme katsoneet silloin tällöin Asko Tynjälää ja jollain cd:llä on hänen laulujaan. Ohjelman nimi vaikutti tutulta,mutta en muistanut kuka siinä on.
    Katsoitteko kun Paavo Järvinen opetti armolahjoista? Siitä voi olla aikaa,kun se ohjelma oli.
    Meidän mielestä se oli hyvää opetusta.
    Ehkä ollaan joskus katsottu sitä Armon kalliolla ohjelmaa,kuitenkin kaseteille on nauhotettu Petri Välimäen ohjelmia sielunhoidosta ja eheytymisestä, jotka ovat hoitavia ja lohdullisia.
    Hän on kirjoittanut myös eheytymisestä kirjoja,olen jonkun lukenut.
    On varmasti ruhtinaallista katsoa
    televisiosta tv7,kun on aiemmin netistä katsonut, pienikin tämä tietokoneen ruutu on.
    Joudun taas keskeyttämään,koska mennään nukkumisyrityksiin, ja jatkan iltapäivän aikoihin tätä.

    Siunausta Kirsti ystäväni!

    VastaaPoista
  14. Hei Kirsti ystäväni,tästälähtien en sano,että jatkan iltapäivällä,kun se näin heittelee.
    Kyllä täällä kotona silti ollaan oltu,minä nukuin vähän kauemmin. Yksi tytöistä on sairastamassa meillä, Hän on kuumeessa,ei minun mitään tarvitse tehdä hänen eteensä,kun kuunnella,kun hän puhuu.
    Hän aikoo lähteä huomenna poikaystävän kotiin.Yritin saada häntä vasta perjantaina lähtemään,mutta poika haluaa hänet huomiseksi,kuulemma saa sairastaa siellä.
    Helsingissä asuva tytär miehensä kanssa soittivat nyt illalla,he haluavat jutella molemmat puhelimessa, ja onnistuuhan se.
    He muuttivat kuun vaihteessa Vantaalta Helsinkiin. He ovat tulossa meille noin 15-16 päivä.
    Minä olen valtavan innoissani,kun he tulevat.
    Teillä on ollut varmaankin touhua,kun oli kaksoset? Kaksi samankokoista.
    Mukava lapsijoukko on ollut siellä teilläkin.

    Meillä tytöt ovat syntyneet 1975, 1977,1982, ja 1983, ja poika on vanhin s.1972.
    Kolme lapsista asuvat tässä lähellä ja kaksi Helsingissä. Pojalla ei ole kumppania,kun hän on ollut paljon ulkomailla lähetystyössä,hän on kokenut paremmaksi mennä yksin,ja yksi syy on ettei ehkä ole löytynyt ketään kuppaniksi.Hän opiskelee vieläkin Helsingin yliopistossa raamatun hepreaa,ja tekee evankelioimistyötä opiskelijoiden parissa.(muslimien)
    Nyt hän on lyhyellä matkalla Siperiassa tulkkina.

    No uudet silmälasit sain, päivää myöhemmin jostain silmälasipaikasta tuli ohjeistusta miten lasit valitaan,tai minkälaiset käyvät minkäkin muotoisille kasvoille.
    Minä valitsin tietämättä mikä käy parhaiten,mutta hyvin näillä uusilla näkee.
    Pikkutytön kanssa sovittiin,että yhdet lelut voi valita itselleen ja siskolle. Hän piti sovitusta kiinni,mummi meinasi tehdä väärin,kun näytin rannekorua ja kysyin:haluisitko tälläisen? "en halua,meillehän on jo lelut.

    Kysyit onko minun helppo kirjoittaa blogiin,niin ei ole aina,joudun miettimään välistä kovastikin,taas toisinaan saattaa tulla aihe helposti.Mutta kauan on mietittävä.

    Minusta Leo Meller ja ystävät ovat myös kiinnostava ohjelma,mutta ei ole paljon katsottu,kun olen valloittanut tietokoneen.

    Tänään mies oli laittanut tv7 päälle ja sieltä tuli Nokia Mission ohjelma.
    Oletteko katsoneet Nokia Mission ohjelmia?
    Puhuit että katsotte peittämättömin kasvoin ohjelmaa,muistelin nimeä tuttuna,mutta en muista ehkä ketkä ovat Tunturipuron pariskunta,ja mitä siinä käsitellään,jos sinä vähän kertoisit?
    Onko teillä jotain muuta mitä olette seuranneet seiskasta?
    Taidan lopetella.
    Kirsti,olen ollut mielissäni sinun kommenteistasi,minusta on ihana vaihtaa ajatuksia kanssasi,Jumala on varmaankin antanut sinut kaveriksi.
    Kiitos Jumalalle!

    Jeesuksen huolenpitoa sinulle ja perheellesi!
    Joh. 14:27
    Muistan rukouksin!

    VastaaPoista
  15. Kiitos vastauksestasi!
    Tuli mieleeni, etten vaan rasittaisi sinua kysymyksilläni ja kirjoituksillani. Sinulla on muitakin, joille vastaat. Ei minua haittaa, vaikka et ehdi kirjoittamaan lupaamasi aikana. Ehdin hyvin odottamaan vastaustasi, ei sen tarvitse tulla heti!! Eikä sen tarvitse olla pitkä.

    Kiva tapahtuma tuo teidän kaupassakäynti. Urhoollinen tyttö kun piti sovitusta kiinni: yksi lelu! Niinhän nämä pikkuiset joskus opettavat mummeja, minulle on kanssa käynyt niin!!
    Minä tykkään kovasti käydä kaupassakäynnin yhteydessä kahvilla. Usein mieheni kanssa poiketaan juomaan kupilliset. Se on jotenkin niin viihtyisää.
    Uusimmassa blogikirjoituksessasi tyttö niin ihanasti muistelee kaupassakäyntiänne!

    Peittämättömin kasvoin ohjelma tulee melko harvoin, tai ei siis ainakaan joka viikko. Siinä on pariskunta, jossa nainen opettaa ja mies haastattelee häntä. Naisella on profetoimisen armolahja ja hän käyttää sitä ohjelman loppurukousosuudessa. Tämä nainen puhuu hyvin ja värikkäästikin, on ylipainoinen (niinkuin kuule valitettavasti minäkin!) ja pirteä (minä en).
    Aika vähän ollaan katsottu Nokia mission ohjelmia. Minun tarvitsee ehkä tottua puhumiseen huutavalla tavalla..? Ei kaikki "huutaminen" häiritse, mutta tämän Koiviston hengästyneeseen puhetyyliin tarvitsee tottua. Taidan olla hermoheikko.
    Ollaan katsottu erilaisia Israel-aiheisia ohjelmia, vähän niinkuin matkailuohjelmia, suomalaisia tai ulkolaisia. Nyt juuri ohjelmistossa ei niitä taida olla. Uskoisin että myöhemmin syksyllä niitä tulee taas.

    Mitä olen nähnyt kuvaasi, niin olen varma että sinulle sopii vaikka minkätyyliset lasit tahansa! Olet erittäin hauskannäköinen nainen.

    Kyllä teillä on iso perhe. Työtä on riittänyt, kun kaikki asuivat kotona! Vanhimmalla pojallanne on upea työ ja opiskelu.

    Mieheni on löytänyt kaulastaan kyhmyn. Tänään kävi lääkärissä. Ensi maanantaina on ultraäänitutkimus ja ohutneulanäytteen otto. Kuten toivotit meille Jeesuksen huolenpitoa, niin sitä me tarvitsemme todella. Kiitos.
    Kiitos Raamatunkohdasta. Se oli minulle todella juuri sopiva kaikin tavoin!! Olen pelkoihin taipuvainen.
    Kiitos että muistat rukouksin!
    Niin minäkin Sinua.
    Terveisin Kirsti

    VastaaPoista
  16. Voi ihana Kisrti,tunnen sellaista myötätuntoa teitä ajatellen.
    Jospa se kyhmy ei kuitenkaan olisi vakavaa,ymmärrän miten olet huolten täyttämä ja ahdistunut miehestäsikin.
    Rukoilen!
    Et sinä rasita minua,olen ihan innoissani ja kiinnostunut sinusta ja perheestäsi.

    Mekin mieheni kanssa käymme kahvilla kauppareissun yhteydessä,
    se on ihanaa.
    Lapsia myös käytetään kaupassa,ensin ostetaan jotain, ja sitten herkuttelemaan.
    Minä tykkään kahvihetkistä kotonakin:)
    Tämä pikkutyttö on myös rukoilija,kun hänellä oli korva kipeä,siitä korvalehdestä,ihan tulehtunut,eikä voiteet olleet auttaneet,niin hän sanoi,että minä olen rukoillut,kyllä Jeesus parantaa,rukoile sinäkin äiti.Meidän tytär, Millan äiti soitti meille,että mekin rukoiltaisiin. Jos aamulla ei ole kunnossa mennään lääkäriin. -- Ja iho oli ollut ihan hyvä aamulla. Se oli tärkeää Millan lapsenuskolle.
    Tänä aikana on niitä kiusauksia jo lapsillekin.
    Me ollaat totuttu Koivistoon,kun ollaan samalta paikkakunnalta,yhteiskristillisissä kokouksissa hän edusti kirkkoa,hänellä oli raamattutunti,samoin vapaakirkon pastori on meille tuttu,heidän perheensä asui pitkään samassa kerroksessa,ovemme olivat vastakkain.Hän on myös laulaja. Kaikilla kolmella seurakunnalla oli raamattutunti näissä yhteiskristillisissä iltapäivissä.
    Nyt taas lopettelen,kun mennään nukkumaan,tai oikeastaan mies herää ja hoitaa minua nukkumaan.

    Herra olkoon kanssasi!
    Jätän sinut ja perheesi.
    Isän käteen!

    Hebr. 10:35 -37.

    VastaaPoista
  17. Kiitos lohduttavista sanoistasi!! Jumalan varaan tässä jäädään.
    Minulla on ollut vähän tunnonvaivoja kun kritisoin niitä ylistyslauluja, tai sitä pitkää laulamista. Lähetin kritiikkiä jopa Järvenpää mission nettisivuille. Samoin olen tuntenut tunnonvaivoja siitä, että minulle tuntuu syntyvän herkästi arvostelumieliala tavall. poikkeavasta puhetyylistä, esim. huutava julistus jne. Pitää suvaita eikä arvioida. Olen ajatellut olisko minulla vielä tiettyä henkistä väsymystä ja siksi eri poikkeamat menevät yli kestämiskyvyn.
    Yhteiskristilliset tilaisuudet ovat tärkeitä. Yhteyttä tulisi korostaa. Teillä on ollut Nokialla todella hyviä tilaisuuksia.

    Kiva lukea että sinäkin tykkäät kahvihetkistä. Minä myös oikein kovasti! Se on viihtyisää ja kodikasta. Kahviaiheiset kuvatkin ovat kivoja katseltavia. Niitä löytää joskus näistä blogeista.
    Kumpa saisin hankittua tulostimen (väri) niin tulostelisin vapaita kuvia aiheesta. Tykkään liimata kuvia pahville ja tehdä täten esim. kirjanmerkkejä tai jopa kortteja. Eri kuvien yhdistäminen samaksi kuvaksi on mielenkiintoista. Minulla on kyllä aikaisemmin tulostettuja kuvia joista voisin liimailla uusia kuvia, mutta minua on pitkään vaivannut aloitekyvyttömyys, samoin on vaivannut jokin lukko-tila. Se tarkoittaa tilannetta, jossa minulla on kuvatarvikkeet esillä mutta tulosta vaan ei synny. Lisäksi meillä on nykyään pieni asunto, johon on työlästä levitellä askartelutarvikkeita ja jotka sitten työn lopuksi pitää sulloa kaappeihin mahd. pieneen tilaan. - No nyt tulee taas valitettua!

    Olenko kertonut että meidän perheeseen kuuluu myös kissa, nimeltään Jaffa. Sekin osallistuu aamukahveihin, joita juomme sohvalla istuen. Jaffa istuu meidän välissä ja minä annan sille raksuja yksi kerrallaan nokan eteen!

    Kiitos Raamatunkohdasta! Kiitos rukouksista!
    Herra olkoon myös teidän kanssanne!

    VastaaPoista
  18. Hei Kirsti ystävä!
    Kiitos kommentista,taas iloitsin siitä!
    Minulla viipyi kauan,kun laitoin sitä tunnustusta eteenpäin, sinäkin olisit ollut yksi,jolle olisin antanut sen, jos sinulla olisi blogi.
    Olisipa sinulla tulostin,niin saisit
    tulostaa vapaita kuvia esim.kahviaiheista,tai mistä tahansa aiheista. Kahvikissa blogissa on paljon kauniita kuvia.
    Hienoa liimailla kuvia,liimailetko tulostettuja kuvia? Kuvien yhdistäminen samaksi kuvaksi kuulostaa jännittävältä,kovin mielenkiintoiselta.
    Sellainen kirjanmerkki tai kortti on omaperäinen.Olet varmaan taitava käsistäsi?
    Minä leikkailen kuvia lehdistä ja mainoksista ja liimaan kortteja, lapsille lähinnä. Ja välillä liimasin niitä leikekirjaan,myös uutisia,asioita Israelin tilanteista ja muistakin kiinnnostavista aiheista.
    On todella työlästä korjata askarteluun tarvittavat välineet ja tavarat päivittäin kaappeihin.Kun olisi ihanteellista antaa niiden olla pöydällä omilla paikoillaan,mistä ne löytää helposti
    seuraavalla kerralla,kun askartelee.
    No minulla on yksi reuna keittiön pöydästä valloitettu tavaroilleni(iso pöytä).Mutta aluksi siitä kerättiin kaikki pois, pyysin ne aina uudestaan,mies kai kyllästyi joka päivä tuomaan niitä. Nyt kaikki ovat tottuneet,että tavarapaljous,joskus vähän sotkussakin, ovat minun askarteluani/näpräämistäni varten.

    Onhan ymmärrettävääkin jos ei ole tottunut ylistyslauluihin,kun ne kestävät yleensä kauan, ja kaipaa sanaa.Ainakin minun mielestäni on ymmärrettävää kaikki uusi mihin ei ole tottunut,niinkuin huutava tai erikoinen ääni.
    Voin kertoa,kun aluksi kuulin tämän rakkaan hyvän Mellerin äänen,niin olin todella kummissani,että miten voi olla sellainen,aika pitkään kesti ihmettelyni,ennenkuin totuin.
    Nyt en käsitä miten olen voinut suhtautua siten.
    Kyllä sinulla rakas Kirsti on vielä uupumista ja siten et jaksa kauan sellaista mikä menee yli kestämiskyvyn,kukaan ihminen ei kestä ylivoimiensa.
    Mutta se kertoo,kun koet tunnonvaivoja,että olet uskossa..Minä tunnen myös helposti. Ihanaa,kun Jeesus vuodatti Pyhän verensä,että meillä olisi avoin tie Jumalan armoistuimelle,puhdistuslähteelle, siellä puhdistumme ja voimme heittää huolemme Jeesuksen Kristuksen päälle.

    Onpas teillä mukava perheenjäsen Jaffa, joka oikein istuu keskellänne ja annat sille raksuja. Kissat ovat ihania,meillä on ollut kaksi.
    Ne ovat yllättävän oppivaisia.
    Sano Jaffalle täältä terveisiä!
    Kiva,erikoinen nimi!

    Siunausta! Muistetaan rukouksin toisiamme!
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!
    Ps.103:12 ja 17

    VastaaPoista
  19. Hei!
    En odottanutkaan vielä sinun kirjoittamistasi, koska muistin että teillä on lapset lauantaisin kylässä ja ajattelin että sinulla menee aikaa heidän kanssaan. Sinulla oli sitten myös kommentoimista sen saamasi tunnustuksen kanssa. Olet ansainnut tunnustuksen!
    Olimme nyt illalla lapsenlapsemme, Lotan 3-vuotispäivillä. Kovasti siellä juhlittiin. Lotta oli saanut nukkekodin (käytetyn) lahjaksi. Me oltiin tietoisia tästä ja annettiin lahjanamme huonekaluja siihen. Lasten juhlat ovat hauskoja. Tyttäreni on ollut hoitovapaalla ja aloittaa työn huomenna uudessa työpaikassa. Hän joutuu kulkemaan Helsinkiin, sinne on puolen tunnin junamatka. Tämä tietää suurta rytmin muutosta koko perheelle, aamuheräämiset alkavat pikkuisillekin.
    Huomenna on ne mieheni kokeet. Vastauksia varmaan saa odottaa jonkin verran. Voin uskoa ja luottaa Jumalaan mutta mielessä tahtoo kaihertaa huoli. Voi kun me saataisiin olla ja elää yhdessä vielä.
    En ole taitava käsistäni. Käsillä tekeminen, niinkuin liimailu, on mukavaa. Aika usein en ole tulokseen tyytyväinen, paitsi joskus myöhemmin ajattelen että onhan tuo aika kiva työ.
    Meillä oli aikaisemmin isompi asunto ja siellä saatoin pitää askartelutarvikkeita levällään. Muuten olen sitä mieltä, että koti on elämistä varten. Jos siihen elämiseen kuuluu askartelu, niin kyllä ne tarvikkeet saavat olla esillä. Se voi näyttää sotkuiselta mutta ei se sitä ole. Se kuuluu asukkaiden elämään, hyvään elämään.
    Kiva kun lähetit Jaffalle terveisiä. Arvaas minkä värinen Jaffa on! Se pyörii tässä ja yrittää vähän häiriköidä mun kirjoittamista. Minun pitäisi nääs antaa sille nyt heti iltaruokaa!
    Kiitos Kirsti että olet olemassa. Jumalan siunausta sinulle!

    VastaaPoista
  20. Hei Kirsti, ihana Kirsti!
    Teillä on ollut valtavan ihanat juhlat,Lotta tytön 3-vuotis-juhlat.
    Hän oli ihan varmasti innoissaan nukkekodista,ja huonekaluista.
    Onnea Lotalle!
    Toivon,että tyttäresi perheessä rytmin vaihdoksesta ei koituisi paineita pienille eikä isoille perheenjäsenistä,ja että uudessa työpaikassa olisi hyvä työilmapiiri.
    Meillä oli lapset lauantaina, ainoastaan laitoin kuvat, en muuta. Syynä oli se aloitekyvyttömyys,sitä on välillä täällä päinkin.
    Oikeastaan minulla meni aika,kun aloin etsimään kuvaa lapsista pienenä, siihen tunnustus tehtävään missä piti laittaa rakas kuva. Tänäänkin olen "hääräillyt" kuvien kanssa,ne ovat esillä tuossa pöydällä, löydän kuvia niin paljon,etten osaa valita mitkä otan.
    Ja kai niistä pitää ottaa kuva (ne ovat tavallisella kameralla otettuja paperikuvia). Saa nähdä tuleeko valmista.
    Miehesi kävi maanantaina kokeissa.
    Siunausta teille,minä rukoilen ettei olisi vakavaa! Ja rukoilen,että saisitte tehdä matkaa loppuun asti yhdessä. Sitä pyydämme Kirsti!

    Olen samaa mieltä,että kodissa pitäisi saada harrastaa,ja mahdollisuus olla esillä tarvittavat välineet. On "työlästä" edestakaisin niitä hakea ja viedä.
    Vaikean tehtävän annoit minkävärinen Jaffa on,vastaan; "punainen. Anteeksi Jaffa, jos erehdyin pahan kerran?!
    Jaffa on melkoisen mukava kisu!
    Meitä nauratti mieheni kanssa,kun kerroin hänelle kuinka se istuu teidän vieressänne (keskellä),kun te olette kahvilla ja sanoo;"minä ottaisin raksun",kiitos.
    Uskon, että
    se ymmärtää paljon enemmän mitä luullaan. Jaffa on täysi jäsen perheessänne.
    Sano minunkin puolestani Jaffalle,että sinä olet ihana!:) ♥

    Kiitos Kirsti kommenteistasi,ja myöskin siitä, että olet olemassa,
    kiitän Jumalaa sinusta!
    Onko sinulla mitään oikein mieleistä paikkaa tai lukua Raamatussa?
    Minä rakastan Johanneksen evankeliumia.
    Joh. 6:28-29. ja Ps.50:15,19
    Jeesuksen huolenpitoon!
    Siunausta!
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  21. Kiitos vastauksestasi Kirsti! Kiitos kaikista hyvistä toivotuksista, niinkuin Lotalle onnea ja toivotus siitä, että tyttäreni työpaikassa olisi hyvä henki, ja että elämisen rytmi löytyisi! Tälle Lotalle on ollut vähän kovempaa tottua siihen, että sinne päiväkotiin tarttee mennä joka päivä!

    Kiitos rukouksista mieheni tutkimusten puolesta! Tiedätkö, ultraäänessä ei löytynyt sellaista kyhmyä, josta voisi ohutneulanäytteen ottaa! Mieheni kyllä tuntee vielä sen kaulallaan, niin minäkin, mutta näin ultraäänitutkimuksen lääkäri sanoi. Olen ja olemme syvästi kiitollisia, vaikkei ensin uskaltanut riemuita. Kiitos Taivaan Isälle, kiitos sinun rukouksestasi!!! Kiitos on niin pieni sana. Tuntui hyvältä kun otit osaa tähän pelkoa tuottaneeseen asiaan ja lupasit rukoilla!

    Minua helpotti se kun viime kirjoituksessasi arvelit, että minulla on vielä sitä uupumista tms. kun en jaksa sietämistä vaativia asioita pitkään. On nyt helpompi suhtautua itse siihen.

    Mekin ollaan naurettu sille, että Jaffa pyytäis "ottaisin raksun, kiitos"!
    Komento on aamuisin kova, jos vitkastelen aamutoimissa. Pitäisi heti joutua häntä syöttämään! Se on muuten niin kiltti kissa, vähän nössö. Sitä saa rapsuttaa mahasta, eikä se yhtään hermostu. Koskaan se ei ole raapaissut ketään. Lankakerät on kova juttu. Paras leikkimishetki tulee kerän kanssa. Minä heitän vaaleansinistä kerää, tää ryntää perään ja kantaa sen suussa takaisin. Joo, on se sellanen Karvinen, mutta ystävällinen luonteeltaan!

    Kiitos Raamatunkohdista! Johanneksen kohta oli yllättävä, hyvä. Voiko todella uskoa, että se on Jumalan teko, että uskoo häneen, jonka Jumala on lähettänyt!!? Se tuntuu kovin yksinkertaiselta. On aika helppoa uskoa se, että Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan, hän kärsi ja kuoli puolestamme. Ja on nyt siellä missä Jumalakin.
    Palmin kohta, tuo 15. jae on sitenkin tärkeä, että isäni on rukoillut noilla sanoilla maatessaan sodassa Simpeleellä haavoittuneena sanajalkojen seassa. Vihollinen kulki läheltä mutta ei löytänyt. Aseveli raahasi isän selässään ja ryömien apua saamaan. Seurasi pitkä sotasairaalajakso. Muuta isäni ei koskaan kertonut sodasta.
    Toinen Psalmin jae sanoo sinä päästät suusi puhumaan pahaa ja kielesi punoo petosta.
    En sano, ettekö näin tapahtuisi, vaikka olen koettanut välttää panettelemasta ketään, mutta on hyvä muistaa tämä kohta, jos se yhtään hillitsisi kieltäni ja mieltäni kanssa.
    Minulla ei ole kovin erityistä Raamatun paikkaa, josta voisin sanoa sen olevan mieleinen. Kaikki kohdat, joissa sanotaan, että älä pelkää ja juuri tuo avuksesi huuda minua hädän päivänä...
    Psalmeja luen mielelläni, ne lohduttavat ja rohkaisevat.

    Toivon sinulle hyvää voimista!! Aiheutuuko matalapaineesta lisää vaivoja? Rukoilen puolestasi.

    VastaaPoista
  22. Hei Kirsti,ihana!
    Se on iso asia pienelle kolmevuotiaalle,että jaksaa olla joka päivä päiväkodissa. Jos se olisi vain parina päivänä,niin se menisi helpommin. Mutta me voidaan vaan rukoilla lapsukaisen jaksamisen puolesta.Mekin rukoillaan pikku Lotan puolesta.
    Taivaan Isälle kiitos ettei löytynyt mitään! Jumala on rukouksia kuuleva Jumala. Te miehesi kanssa olette varmasti olleet iloisia, saatte olla yhdessä loppuun asti,mikä riemu, ja mikä kiitos aihe se onkaan! Minullakin on ihana tunne,kun kirjoitan tätä.

    Oletko muuten huomannut,että on toinenkin paikka eli Jer.33.3. jossa on huuda minua avuksi...

    Tosi sulonen ja viisa se teidän Jaffa
    "Karvinen" on. Onko Karvinen kelta oranssi pun, vai punaoranssi,minulle tuli muistikatkos?
    Ihmeellistä,kun tuo lankakerän takaisin ja saat heittää uudelleen ja taas se tuo sen sinulle.
    Mahtava Jaffa!:)
    Meidän Jaki kissa avasi ovet sisällä, se hyppäsi ovenkahvaan.Aamuisin se ryntäsi ensimmäisenä minun hiuksiin ja työnsi itseään lähelle ja kehräsi,se tuli vaan aamuisin niin.
    Kun mies korjasi esim saunassa seinää,se istui paikallaan pää kallellaan, katseli,kun mies otti jotain työkalua,ja seurasi katseellaan jokaista miehen liikettä ja kuunteli viisaan näköisenä.
    Se totteli erikoisesti mieheni sanaa.
    Jaki oli eräänä kertana mennyt olohoneeseen ihan ylös kirjahyllyn päälle ja kerran oli isossa kukkaruukussa.Sitten mies komensi ettei saa mennä,se oli niin jännä,kun se koitti hiipiä kyyryssä eteisen kautta sinne,jos mies näki ja komensi,niin se tuli takaisin kovaa vauhtia,vaikka oli jo lähempänä kohdepaikkaansa.

    Tässä vaiheessa voin sanoa,että ilmeisesti matalapaine aihettaa lisää vaivoja,kun silloin tuntuu kiihtyvän se särky.

    Yksi tytöistä lukee mielellään psalmeja,hän kokee ne lohduttaviksi. Niissä on kyllä tosi rukousta, huutamista Jumalan puoleen.
    Voisko olla niin,että välillä lukee enemmän psalmeja ja joskus Uuden Testamentin kirjeitä ja Jesajaa? Minusta myös Jeremia on hyvä.
    Olen yleensä tutkinut psalmeja,vasta kun joku on sanonut, että lukee niitä ja saa niistä lohtua. Minä en lukenut niitä,vaan Paavalin ja muiden apostolien kirjeitä ja Apostolien tekoja.Minua kiinnosti ne enemmän,mutta nyt psalmejakin tulee katseltua, ja löytää niistä rohkaisua.

    Ompa sinun isälläsi ollut raskaita kokemuksia sodassa.
    Ne on ollut niin kovia ja raastavia, ettei hän ole pystynyt kertomaan teille enempää. Ne asiat jotka hän kertoi olivat jo tarpeeksi raskasta kerrottavaa.
    Sodassa oli urheita miehiä, he puolustivat maatamme,ei tarvinnut alistua neuvostovallan alle.Se vasta kauheaa olisi ollut.
    Silloin oli Suomen presidentti uskovainen ja kehoitti kansaa radiossa kääntymään Jumalan puoleen ja rukoilemaan. Uskotaan, että Jumala oli mukana Suomen puolesta, varmaan näin olikin?

    Kiitos Kirsti,kun rukoilet puolestani! Tarvitsen sitä!

    Minä rukoilen sinun ja sinun perhekuntasi puolesta. Kyllä teillä on ollut syvä ahdistus sen kyhmyn vuoksi, vaivasiko se kauan?

    Hebr. 11:1.
    Siunausta Kirsti!
    Taivaan Isän syliin!

    VastaaPoista
  23. Hei Kirsti!
    Kiitos vastauksestasi! Kysyn vielä uudestaan, että onko sinulle vaivaa kun kirjoitan sinulle niin usein? Onko tämä paikka täällä pitemmällä sopiva? Olen aina tänne samaan paikkaa kirjoittanut.

    Oli ihana lukea että rukoilet myös pikku Lotan puolesta! Heidän perheellä on nyt ensimmäinen vapaa viikonloppu äiti-Annan töiden alkamisen jälkeen. Annan mies on joka toinen viikko aamutöissä ja joka toinen iltavuorossa. Ensi viikko on ns. aamuviikko, mikä tarkoittaa sitä, että hän lähtee niin aikaisin, että Anna vie lapset päiväkotiin, jo ennen seitsemää. Viime viikolla isä vei heidät hiukan myöhemmin koska meni iltavuoroon. Anna vie lapset kävellen, matkaankin menee aikaa.
    Lotalla on 5-vuotias isosisko Iina.

    Teidän Jaki se viisas kissa on ollut! Osannut hypätä oven kahvaan. Olen kuullut jostain muustakin kisusta jolla on ollut sama taito.
    Jaffa on sellanen tavallisen oranssi kissa, leuan ja mahan alus valkoinen, tassuissa kans valkoista. Häntä on kippura, sellainen kiehkura tulee selän päälle!

    Olen utelias kun haluan kysyä, että saitko ehkä kehoituksen kirjoittaa minulle sen Raamatunkohdan: sinä päästät suusi puhumaan pahaa ja kielesi punoo petosta.? Se oli vähän yllättävä kohta, mutta hyvin aiheellinen. Olen miettinyt ajatuksiani ja puheitani.
    Kiitos kun laitat mulle Raamatunkohdan. Taidat tuntea Raamatun hyvin. Olen ajatellut, että minun tulisi lukea sitä enemmän. Luen kyllä joka päivä mutta en paljoa kerralla.

    Suomen sotia ajatellen varmasti on niin, että jos Jumala ei olisi armossaan varjellut, huonosti olisi käynyt.

    Olemme todella onnellisia että miehestäni ei löytynyt lisää tutkittavaa! On se kyhmy ollut melko pitkään mutta mieheni nyt vasta tilasi lääkäriajan ja siinä sain tietää asiasta. Säästi kuulemma minua huolelta. Moitin että ei tuollaisia kyhmyjä saa kauan pitää.
    Ihana että voimme ajatella voivamme olla vielä pitkään yhdessä. Tulee kyllä mieleen, että jos tuleekin muita sairauksia tms. Onko sellainen ajatus epäuskoa?

    Kaikkea hyvää sinulle. On ollut hyvä sinun kanssasi kirjoitella. Sinulle on jotenkin helppoa kirjoittaa, tykkään siitä.

    Siunausta sinulle.
    Muistan rukouksin.

    VastaaPoista
  24. Kiitos Kirsti,on aina ihanaa saada vastaus sinulta!
    Ihmettelen itseäni,kun olen laittanut sinulle sen psalmin kohdan siitä Ps.50:14-15, sen jakeen 19,en mielelläni laittaisi kenellekään sitä.Laitan yleensä jakeen 14, mietin silloin,että voinko laittaa sen 14 sinulle.
    Kun käsittelit silloin vastauksessasi sitä jaetta 19,mietin,että jos sinulla on ollut mielessäsi se, enkä sen kummemmin ajatellut asiaa.
    Hyvä Kirsti,kun otit sen nyt puheeksi,niin se selvisi. Minun on täytynyt erehdyksessä laittaa se jae 19, pyydän anteeksi Kirsti ystäväni,olet turhaan miettinyt itsestäsi sellaista!
    Voi että minua harmittaa.
    huolimattomuuteni.

    Minulle ei ole haittaa, kun kirjoitat, päinvastoin olen onnellinen siitä ja myös sinusta!
    Nyt maanantaina sitten Lotan ja Iinan Anna äiti vie heidät päiväkotiin ja isä hakee pois.
    Toisella viikolla Isä vie ja äiti hakee tytöt päiväkodista.
    Se on perheiden arkea,toivon heille siunausta siihen arjen pyörittämiseen.
    Oli hyvä,kun miehesi meni lääkäriin,ehkä häntä vähän "mietitytti" se kyhmy,.
    Noin ne miehet ajattelevat,että säästi sinut huolelta.
    Ihanaa,kun hänellä ei ollut mitään,te saatte elää yhdessä,kiitos Taivaan Isälle!

    Ei minusta se ole epäuskoa.
    Ihminen on vaan ihminen,sellaiset ajatukset on luonnollisia meille.
    Varsinkin,kun tulee jotain ahdistavaa elämään,niin helposti
    tunteissamme reagoimme.

    Jaffa on varmaan hienon näköinen,oranssinvärinen ja häntä kippura,ja se on kiehkurana selän päällä. Se on kuin perheenjäsen,ihan oma persoonansa.
    Meidän seinänaapureilla on monta kissaa,en tiedä montako nyt on, mutta joskus oli viisikin. Ne ovat yleensä valkoisia,tai vähän on ruskeaa jossain kohdassa,mutta rotukissoja. Rouva käyttää niitä näyttelyissä.
    Minäkin näen niitä meidän parvekkeelta Tämä talo on rakennettu 1960-luvulla ja parvekkeiden väliseinä on kuvioitu, josta näkee läpi vähän.
    Heillä on verkko ulos omalla parvekkeellansa,ettei kissat putoa. Niille on tehty useampi kiipeilypaikka, ja kun ne on lähempänä seinää, me nähdään ne hyvin.
    En minä lue Raamattua niin,että voisin sanoa paljon,mieluummin liian vähän. Me kuunnellaan paljon saarnoja,ja kai sitä on aikoja, joloin lukeekin.
    Kirsti,oli taas mukava kirjoittaa sinulle.Rukoilen sinun ja perheesi puolesta ja että ne pikkutytöt jaksavat uurastaa tätä elämänkoulua!
    Ja vanhempien puolesta,tottakai hekin tarvitsevat rukoustukea!
    Ja Jaffan,olin unohtaa sinut!:)

    5 Moos.33:27. ja
    Jesaja 42:1-12,joka puhuu Jeesuksesta. Olin lukemassa tuota kohtaa viimeksi,kun kirjoitin sinulle.
    Jää Herran hoitoon!

    VastaaPoista
  25. Kiitos Kirsti kirjoituksestasi! Kiitos kaikista hyvistä ja lohduttavista sanoistasi! Ne todella lohduttivat minua! Muiden muassa tuo lasten elämänkoulu. Tulee surtua heidän aikaisia aamujaan ja suurissa ryhmissä oloaan, mutta voin ajatella heidän uurastavan elämänkouluaan nyt, kuten hyvin ilmaisit.

    Ei sinun tarvitse ollenkaan pyydellä anteeksi sitä yhtä Psalmin kohta-juttua! Ajattelinkin, että et ole ollenkaan sellaisen tyyppinen ihminen, joka näin aika kovan sanan laittaisi toiselle. Sitten tuli mieleeni, että jos oletkin saanut Jumalalta siihen kehoituksen, niin on sinun toteltava. Hyötyä tästä Raamatunkohdasta ainakin oli! Se laittoi minut miettimään niitä sanoja, mitä se on omalla kohdallani ja paljon löytyikin.

    Luen sinun blogisi kirjoitukset ja katson kuvat. Se on mukavaa ja kiinostavaa! Äsken huomasin niin herkullisen kakun ja kutsuvasti katetun kahvipöydän! Sitä oli ihana katsoa. Arvaan, että se oli seurakunnan pastorin vierailua varten? Juhlallista kun oli liputkin.

    Sinulla on kiva musta kissa sivullasi. Tulee leikiteltyä sillä kun se yrittää ottaa hiiren kursoria kiinni. Kaikkea sitä keksitään!
    Teidän parvekkeelta onkin kiva kurkkia naapurin kisuja.
    Jaffa tykkää kans ulkoilla parvekkeella. Siellä se istuu ja miettii maailman menoa.
    Annalla on kissa Misu. Puoleksi norjalainen metsäkissa. Toisella tyttärelläni Jennillä on koira, Iiris ja kissa Uuno. Uuno on löytöeläintalosta.
    Jennin perheessä on tämä meidän nuorin lapsenlapsemme 5 kk:n ikäinen Jasper.

    Kiitos kun rukoilet puolestamme, kiitos!
    Rukoilen sinun puolestasi!
    Siunausta sinulle Kirsti

    VastaaPoista
  26. Hei Kirsti,taas oli ilahduttavaa huomata sinun laittamasi kommentti,kiitos!
    Aika hienoa huomata,kun perusperheessä,niinkuin sinun ja miehesi, tai minun ja minun mieheni perheessä,kun on ollut joku kotieläin,niin usein lapset perustaessaan perheen, ottavat myös lemmikin. Niinkuin sinun tyttärilläsi molemmilla on kissat,(koirakin)minun tytöllä,jolla on meidän lastenlapset, on ollut hasmsteri noin pari vuotta, he ajattelivat ottaa koiranpennun.

    Sinun tytöilläsi on kauniit nimet Anna ja Jenni,ne sopivat yhteen.

    Ihanaa,kun se minun huolimattomuus asia on nyt korjattu,ihana sinä,kiitos!
    Minulle kävi samoin sen jakeen kanssa.,minäkin aloin miettimään itseni sanoja ja ajatuksia,ei ne puhtaita olleet. Tavallaan oli ehkä jotain hyötyäkin erehdyksestäni,kun se pani ajattelemaan.
    YHyM oliskohan?
    Joh.4 luvussa samarialaisella naisella oli suloista saada kohdata Vapahtaja.Jeesus viipyi siellä kaksi päivää ja monet samarialaiset uskoivat Häneen. Minusta se on liikuttavaa.
    Jasper on teidän pikku kullanmuru,hän on varmaankin kaikkien hellyyden kohteena.Vauvat ovat niin viattomia ja hellyttäviä.
    Oliko Jennillä muita lapsia,hän oli teidän nuorempi tytär?
    Annankin tyttöjen nimet ovat ihanat Iina ja Lotta,niin nuorena se elämänkoulu nykyisin alkaa.
    Meidän aikana ei ennen koulua tainnut olla mitään esikoulua,tai olisi opetettu mitään.?
    Nyt lopettelen ja jatkan iltapäivällä.
    Ihana Kirsti ystäväni,hyvää maanantaipäivää!
    Siunausta runsain määrin!
    Rukoilen puolestasi!
    Tähän tulee jatkoa...

    VastaaPoista
  27. Hei Kirsti,tässä jatkoa...

    En ole oikein tyytyväinen tuohon aikaisempaan yölliseen aikaansaannokseeni.
    Miten te jakselette?
    Kuinka monta lastenlasta sinulla olikaan,olet ehkä sen sanonutkin?
    Kerro heistä,olisi mukavaa kuulla.
    Jasper pikkumies on 5-kk ikäinen ja Iina 5v. ja Lotta 3v. Pidän lapsista.
    Jaffa,Uuno ja Iiriskin ovat sööttejä!:)

    Kirsti,ajattele olemme Kuninkaan lapsia.Jeesus on Kuningasten Kuningas! Ja Herrain Herra!

    Meillä lastenlapset haluaa tulla leikittämään kissaa (blogissa)ja syöttämään kaloja, ja hamsteri Pärskyäkin voi syöttää.Minä itsekin välillä "mau-utan" kisua. Kaikkea nykyisin keksitään tänne tietokonemaailmaan.
    Monet keksinnöt ovat meidän aikana keksitty, esim. televisio,videot,mikro,netti,tv7 jne.

    Meillä on täällä tytär Katariina miehensä kanssa Vantaalta ja Krista. Ja Kristan poikaystävä tulee torstaina.

    Ef.2:8-10. ja Fil.4:4-7.
    Roo.8:1-2, ja sama luku
    Room.8:14-17.

    Löysin vielä enemmänkin lohduttavia Raamatun paikkoja,mutta laitan seuraavaan kerran.
    Mitä jos minä vastaan sinulle,vaikka ylemmäksi, Israelista kertovaan kohtaan?

    Muistan rukouksin kaikkia sinun rakkaitasi ja sinua ja miestäsi!
    Minulla on sellainen vihko mihin kirjoitan nimet joiden puolesta rukoilen.
    Siunausta! Jeesus olkoon kanssasi!

    VastaaPoista
  28. Hei Kirsti
    Kiitos kirjoituksestasi! Kyllä se "erehdys" Raamatunjae oli hyödyllinen!
    Totta, se kohta Raamatussa missä samarialainen nainen kohtaa Jeesuksen, on ilahduttavaa lukea. Siitä tulee eri asioita mieleen. Se, että Jeesus ei hylji ketään vaan kohtaa ihmisarvoa nostaen, ja se, että Jeesus ei ole kiireinen vaan viipyy tarvittavan ajan.
    Kiitos Raamatunkohdista. Kun luin ne illalla peräjälkeen minulle tuli hyvä ja rauhallinen olo!
    Ollaan Kuninkaan lapsia! Melkein kuin olisi liikaa mulle. Helposti tulee sellainen olo että mun tarvitsisi jotenkin parantaa itseäni. Mutta sitä varten on armo, eikö niin!

    Meillä on 5 lastenlasta. 3 jo tiedätkin. Sitten on vanhimmalla pojallani Ollilla kaksi lasta, poika ja tyttö. Joona täyttää 5 vuotta ensi tammikuussa ja Olivia tämän kuun lopussa 3 vuotta.
    Joona sairastui vakavasti 3 vuotiaana. Hänellä todettiin syöpä munuaisessa. Oli rankat hoidot. Vasta tämän vuoden vaihteessa hoidot loppuivat Tarkastukset jatkuvat 3 kuukauden välein. Jumala paransi, näin uskon!
    Hänellä on puhumisen vaikeus, jokin kehityksellinen häiriö. Hän kyllä ymmärtää puheen mutta ei itse pysty tuottamaan sitä. Hän haluaisi kyllä. Kumpa Jumala tekisi tässäkin ihmeen.
    Jasper on aivan ihana (ihan niinkuin toisetkin lapsenlapset). Suuri poika. Oli muutamaa grammaa vaille 5 kg syntyessään ja menee nyt neuvolassa aivan omilla käyrillään. Kaksi hammasta pilkistää edessä alhaalla. Ikeniä kutittaa niin ja kuolalappu pitää olla kaulassa.
    Jasper on esikoinen. Heillä on pieni asunto jossa elelevät isä,äiti, poika, koira ja kissa.
    Niin, Jenni on meidän nuorimmaisemme.

    Eikö ole kiva kun lapset tulevat vierailemaan! Sinulla on siellä ilmeisesti parhaillaan Katariina miehensä kanssa. Siitä tulee aina ylimääräistä jaksettavaa, niin mukavaa kuin se onkin!
    Teillä on varmaan monta mukavaa kahvihetkeä!

    Ei sinulla eikä minulla ollut esikouluja eikä kerhojakaan. Siitä vaan mentiin ilman valmisteluja kouluun. Olet varmasti melkoisesti nuorempi kuin minä, kuvista näkyy. Me ei oltu kovin nuoria kun mentiin naimisiin.

    Vastaa vaan ylemmäs, sopivaksi katsomaasi kohtaan.
    Älä kuitenkaan rasita itseäsi kirjoittamisella minulle, vaikka sinun vastauksistasi niin tykkäänkin!

    Kiitos rukouksistasi!! Se on niinarvokasta ja kallisarvoista. Rukoilen sinun ja perheesi puolesta!

    Siunausta Sinulle!

    VastaaPoista
  29. Kirsti,laitoin kommentin sinulle
    kohtaan Siunataan Israelia.

    VastaaPoista