sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Ethän unohda?

Kuinka monella kylänraitilla ei koskaan ole kuultu puhuttavan pelastuksesta? Kuinka monen kaupungin kaduilla ei ole ikinä ollut yhtään kristillistä kirkkorakennusta tai rukoushuonetta? Kuinka monessa kielessä ei tunneta sanaa Jeesus? Kuinka moni ihminen etsii armoa löytämättä sitä mistään?
- Yli kuusituhatta kansaa on vielä vielä vailla tietoa pelastuksesta ja iankaikkisesta toivosta. Saavuttamattomissa voi olla muistakin syistä kuin maantieteellisen etäisyyden tai yhteiskunnan sulkeutuneisuuden vuoksi.
- Kymmenien miljoonien asukkaiden jättiläismetropolit ja niiden rytiköyhät laita- alueet ovat täynnä unohdettuja ihmiskohtaloita.

Miljoo nat aids- potilaat odotta vat pelkoon ja häpeään hylättyinä edes yhtä ihmistä, joka voisi olla lähimmäinen, rakastaa ja lohduttaa.
Satojen miljoonien lasten oikeuksia tallotaan mennen tullen siksi, että lapsi on "vain lapsi".
- Sinulla, joka tunnet Pelastajan ja Vapahtajan, on avaimet käsissäsi. Sinä voit rukoilla, lähteä ja lähettää.

-PS. Kun annat lahjaksi Taivaan lahjan- jouluna tai ihan milloin vain- olet mukana muuttamassa maailmaa.
VIELÄ ON AIKA LÄHTEÄ
Jumala lähetti Poikansa lunastamaan koko maailman, ei vain osaa siitä. Jotta sanoma pelastuksesta voisi saavuttaa kaikki kielet ja kansanryhmät lähellä ja kaukana, tarvitaan vielä paljon työtä. Jumala on edelleen sanojensa takana: Hän kutsuu niin lähtijöitä kuin lähettäjiä. Sinun tuellasi voimme saavuttaa aiemmin evankelioimattomia alueita, kansoja ja ihmisryhmiä.
Anna lahja, joka kantaa hedelmää!
Voit raivata esteitä evankeliumin tieltä myös esirukouksin.
Lehdestä Fidamiini 5/ 2009

6 kommenttia:

  1. Hello dear Kirsti, thanks for your visit. Come back anytime, you're welcome in my blog. Wish you a very happy week ahead!
    warmest hugs from Portugal!

    VastaaPoista
  2. Dear Ana Cristina, thanks! I am happy to meet you! You are very welcome here my blog anytime!
    I like your blog.
    Wish you the happy week!

    VastaaPoista
  3. Hei,sulle on tunnustus Snow angel blogissa♥
    Sitten kun ehdit...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kata,enköhän mene tämän jälkeen. Ihanaa iltaa Kata teille molemmille.

    VastaaPoista
  5. Hei Kirsti,Tämä oli puhutteleva postaus;niin kaikki eivät ole kuulleet pelastuksesta ja taivaan isästä!,Ihana blogi sulla,tykkään valtavasti postauksistasi!;Kiva kun oot avannut blogisi!,Miten voit?
    Olet ihana ystäväni!!♥Jumala sua varjelee!,Mukavaa loppu iltaa ja siunausta!Halauksin:Krista

    VastaaPoista
  6. Kiitos Krista, todella on vielä paljon ihmisiä ilman Jumalaa,jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta. Kiva
    kun pidät blogistani ja postauksestani.Oli ilo avata blogi,kun täällä on niin paljon ihania ystäviä. HYvää yötä,Jeesus myötä!♥

    VastaaPoista