lauantai 5. helmikuuta 2011

J. L. Runebergin päivä,

J.L. Runeberginpäivä,  liputuspäivä. 
  Asser   Asserin nimestä erottuu  muinaisheprean sana "onnellinen".  Vanhatestamentillinen  nimi on elänyt  myös  muodoissa  Asseri,  Asse  ja  Assi.

Nämä pikkukirjat ovat hauskoja  lapsille suunnattuja.  Mutta aikuinenkin lukee  niitä hymyssäsuin.
Meidän pojan mukana  oli yövieraana  kaksi ulkomaalaista  opiskelijaa,  toinen  oli  Nepalista  ja toinen  Bangladesh:sta.  Nepalilainen alkoi  tekemään heille kunnon aasialaista tulista ruokaa.  Toinen poika istui  pöydän toisella puolella,  vastapäätä  minua.  Hän alkoi  katsomaan näitä pikku kirjoja,  ja kohta alkoi nauramaan.  Hän opiskeli myös suomea,  osasi jo vähän puhua  ja lukea.   Oli niin hauska  seurata,kun poika luki ääneen kirjaa;  Aasi  auttaa  miestä,  ja purskahti  nauruun.  Suosittelen  vierasvaraksi  aikuisille ja lapsetkin saattavat   kiinnostua. :)   Nepalilainen   poika ahkeroi  keittiössä,  ja tänne tuli  täällä asuva  Intiasta kotoisin oleva pojan ystävä myös  syömään ja juomaan teetä. Kieltämättä aika hyvä tuoksu leijaili huoneustossa.  Minä en syö sitäkään ruokaa,  kun suu on kipeä.  (vuosia ),  en edes  tykkää  erikoisista.
En ole laittanut  lapsista kuvia,  korjaan  tilanteen ehkä pian,   enkä ole kertonut touhuistamme,  kuin  ,että olen aina kivuissa.  No meillä on ollut vieraana pastori  ja tiistaina  tulee taas.  Hän oli koettanut soitella,  mutta kun ei tavoitanut  meitä puhelinsoitolla,  niin  lähetti  tekstiviestin.  On käynyt lääkkeiden kartoittaja  ja  Krista.  Lauantaina,  eli tänään tulee kolme tytärtä ja pikkutytöt,  ja ehkä myöhemmin Severi vävy, myös hän  on  mukava, tarkoitan  tätä  viimeksimainittua.
Mies ostaa kai meille runebergin torttuja,  mutta en tiedä  tykkäävätkö toiset  niistä,  tähän voisin sanoa;"katsotaan sanoi lääkäri,  vaikka sananparsi ei  taida  käydä tilanteeseen,  mutta tehty mikä tehty. :)
Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta,  ojentakaa  väkivaltaista,  hankkikaa orvolle oikeus,ajakaa  lesken asiaa.  Jes. 1:17.  
Kaikki  katkeruus ja kiivastus  ja viha ja huuto ja herjaus,  kaikki pahuus olkoon  kaukana teistä.  Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan  ystävällisiä,  hyväsydämisiä,  anteeksiantavaisia toinen toisellenne,  niinkuin  Jumalakin  on  Kristuksessa  teille anteeksi  antanut.  Ef. 4:31-32. 
Tämän päivän Aamulehdessä oli  meitä ilahduttava uutinen otsikolla  USKO TUO VALOA ARKEEN:  Kuinka kiinalainen nainen oli avoitunut Pekingissä suomalaiseen mieheen.  Ja hänelle tuli halu tutustua kristinuskoon,josta hän tiesi vain vähän. He tulivat Suomeen 2005.   Ja nyt Hän on löytänyt Jeesuksen.  Hän sanoo; "Olen iloinen Jumalan lapseudesta  ja kiitollisuus täyttää sydämeni.  Valo ja ilo tulivat arjen keskelle,  hän kertoo.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa textiä sinulla taas.
    Noista eläinkirjoista oppii paljon hyvää.
    Lutherin eläinsatuja luettiin paljon koulussa minun lapsuudessani.
    Niissä oli aina jokin opetus.

    Sinä saat taas rakkaat lapset luoksesi.
    Ihanaa.......

    Täällä sataa vettä ja tuulee.
    Me näytämme tänään lähetyspiirissä. CVD:ltä meidän konsertti kiertueelta Kiirunasta.
    Kävimme siellä n.5 v. sitten kuoromme kanssa.
    Toivon sinulle ja rakkaillesi oikein ihanaa yhdessäoloa.
    Tänä

    VastaaPoista
  2. Ihania eläin kirjoja sinulla,niistä oppii paljon,on se mukavaa kun saa rakkaat lalset luokseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sylvi,minusta nuo lastenkirjat ovat loistavia ja me aikuisetkin opitaan niistä:)

    Kyllä on ihanaa,kun lapset tulevat,he ovat niin rakkaita.Sinun lastenlapset ovat ihania.
    Teillä on ollut hieno elämys konserttikiertueella Kiirunassa. Ja oli ihanaa lähetyspiiriläisten nähdä ja kuulla kiertueestanne.. Minäkin olisin innokkaana sellaista katsonut.
    Sinulle myös suloisia hetkiä tälle viikonvaihteelle!
    Siunausta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ritva, nämä kirjat ovat hauskoja,niissä on aina opetus mukana!
    On aina kiva nähdä lapsia.
    Suloista sunnuntaita Ritva sinulle!

    VastaaPoista