torstai 24. helmikuuta 2011

Israel asiaa 2

   Päivittäin maan yllä on   Iranin  synnyttämä  vaarallinen ydinaseuhka  ja  lisänä  Israelin jossain  määrin  jännittynyt  suhde  USA:n  nykyiseen hallintoon.  Myös kansan  moraalinen ja hengellinen  tila - aivankuin muissakin  länsimaissa - on hälyttävä. Israel  tarvitsee puolelleen  ihmisiä,  jotka  Jumalan Sanan pohjalta  ymmärtävät  ajan , jossa  elämme  ja rukoillen pitävät  totuutta Lähi- Idän  tapahtumista  esillä.  Israel  yhdessä  länsimaiden kanssa Jumalan Sanan  sydämet  kääntävää  ja  puhdistavaa  voimaa.  Haasteet ovat suuria  ja  Israelin  kansaa  kohtaavat  uhkat  todellisia.
Wikileaksin viime  viikkoina  julkisuuteen vuodattamissa muistioissa  kansojen johtajien  kaksinaamaisuus  on paljastunut  häpeällisellä  tavalla.  Esimerkiksi  muslimimaiden johtajat  ovat toivoneet  Israelilta  toimenpiteitä  Iranin  suhteen,  mutta julkisuudessa kuitenkin tuominneet  nuo samat  toimenpiteet.  Edesmennyt  palestiinalaisten johtaja  Jasser  Arafat tuli  tunnetuksi tavastaan puhua  englanniksi  länsimaiden tiedotusvälineille  yhtä,  ja  arabiaksi muslimimaailmaan päin toista. Palestiinalaisten nykyinen johtaja  Mahmoud  Abbas jatkaa  samaa linjaa.  Hän antaa kerta  toisensa  jälkeen  ulospäin lausuntoja  eri  maiden  johtajille  siitä,  että  PA  tunnustaa  Israelin,  ja  kuitenkin  sisään päin arabiaksi PA  jatkaa  Israelin olemassaolon  kieltämistä.  PA  viestittää  omalle  kansalleen,  ettei  se  tunnusta  Israelin olemassaoloa,  kuvailee  koko  Israelin  maata,  kaupunkeja  ja  alueita  "Palestiinana" ja  näin esittää maailman  ilman  Israelia.  Palestiinan oma TV on yksi  monista PA:n  keinoista  tämän  sanoman levittämisessä.  Israelin  pääministerin Benjamin Netanyahun  lausunnot Wikileaksin  mukaan ovat olleet yhdenmukaiset  sekä  julkisuudessa että  keskusteluissa  eri  maiden  johtajien  kanssa.  Kansojen  johtajien  kaksinaamaisuus  näkyy myös  YK:ssa.  Viime vuonna  niistä yleiskokouksen  21 päätöslauselmasta,  jotka  kohdistuivat  tiettyyn  maahan,  80 % kohdistettiin   Israelia  vastaan.  Vain  yksi  päätöslauselma  kohdistui  esimerkiksi  Afganistaniin,  Burmaan,  Iraniin  ja  Pohjois- Koreaan.  Sudanin  Darfurissa  tapahtuneet  miljoonamurhat,  vainot  ja  raiskaukset  ohitetaan,  samoin  monien  muslimimaiden järkyttävä naisten  asema ja  uskonnollisten oikeuksien  riistäminen.  Mutta  Jumalan vaikutus  tulee.  Jos  se viipyy,  odotamme  sitä,  sillä  varmasti  se  toteutuu  eikä  myöhästy.
Jumala  on  kutsunut  seurakuntansa  siunaamaan  Israelia,  seisomaan  sen  rinnalla   valvomaan  ja rukoilemaan  Jumalan edessä  ja   saattamaan  sitä  kohti sen  jumalallista päämäärää,  joka  on  ilmoitettu pyhissä  kirjoituksissa.  Israelin kansan  tapahtumat ovat  heijastuneet  kautta sen  historian maailman  muihin  kansoihin  ja  vaikuttaneet  niiden  kohtaloihin.  
puheenjohtajan palsta lähteenä Sana Jerusalemista
 

4 kommenttia:

  1. Me teille kaikille rauhaa,
    me teille kaikille rauha,
    me teille kaikille rauha ,
    me teille rauhaa, rauhaaa, rauhaa toivomme.
    Laulaen tervehdys sinulle kirsti.
    Hyvää perjantaita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sylvi kauniista laulusta!
    Meille laulu
    on rakas ja tärkeä ollut jo vuosien ajan.
    Lauloimme sen ensiksi englaniksi.
    ja sitten perään suomeksi.

    Hyvää perjantai-iltaa!
    Siunausta Sylvi sinulle!

    VastaaPoista
  3. hei ja mukavaa viikonloppua siulle ;)
    tulin antamaan tuon samaisen tunnustuksen siullekin,täällä on niin mukavaa vierailla aina,että tahdoin antaa sen siulle myös ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kahvikissa,
    otan iloisena
    tunnustuksen vastaan♥
    Ja toivotan siulle oikein hyvää ja ihanaa sunnuntaita!

    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista