maanantai 21. helmikuuta 2011

Torttukahvit

Meillä  oli kahvin kanssa torttuja,  ihania.  Nämä näyttävät  valkoisilta,  niitä  ei voidella  allergian vuoksi.  Ilman  muuta  ne  näyttäisivät  paremmilta  voitelemisen jälkeen,  mutta nämä  maistuvat meille loistavasti. 
Aamulehdessä kyseltiin lukijoilta miten arjen saa sujumaan ilman riitaisuuksia. 
Poimintoja hyvistä vinkeistä. Otsikon alla  Tiesitkö tämän? Kotityöt  aiheuttavat rahan ohella eniten riitaa,siis eripuraa perheissä.  Naiset tekevät  keskimäärin  kaksi kolmasosaa kotitöistä,  ja heillä kuluu niihin 20-25 tuntia viikossa.  Urakka kaatuua naisten niskaan siinä vaiheessa,  kun he ovat kotona lasten kanssa.  Tyytymättömyys työnjakoon aiheuttaa  ristiriitoja parisuhteessa, naiset kokevat jääneensä arjessa yksin.
Listaa työt Istuta perhe saman pöydän ääreen ja pitäkää palaveri,  jossa listataan kaikki kotityöt,  vaikkapa tarralapuille.  Ja niistä jokainen perheenjäsen valitsee  vuorotellen yhden lapuista.  Näin  jako on oikeudenmukainen ja kukin voi vaikuttaa siihen ,  mitä haluaa tehdä.  Tärkeintä on,  että kaikki osallistuvat voimiensa ja kykyjensä mukaan,  eikä kukaan tunne uhrautuvansa.
Laadi lukujärjestys  Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.  Tehkää työsuunnitelma: kuinka usein on tarpeellista  imuroida  ja tampata matot,  olisiko silloin syytä  pestä myös lattiat?   Koska vaihdetaan petivaatteet  tai kastellaan kukat?  Kirjaa ylös mitä kukin tekee ja minä  viikonpäivänä. Yhdessä sovittu työlista laitetaan seinälle näkyviin.  Jos homma ei toimi,  perheneuvosto kutsutaan uudelleen koolle.
Pienestä pitäen  lapset voivat pyyhkiä pölyjä,  järjestellä kengät eteisessä ja pestä perunoita,  näin he kokevat olevansa hyödyllinen osa perhettä.  Viimeistään eskari-ikäisenä lapset osaavat jo siivota lelut leikkiensä jälkeen,  pistää omat vaatteensa paikoilleen,  pedata sänkynsä,  ja laittaa astiat  koneeseen  ruokailun jälkeen.   Vastuu  kasvaa,  kouluikäisille voi jo antaa jotain päivittäistä ja viikottaista tehtävää.   Nuoremmat voivat hakea postin  ja/tai  viedä  roskapussin.  Vanhemmat  lapset osallistuvat  imurointiin,  tiskaukseen  tai ruoanlaittoon sitä mukaa kuin  taidot  ja  koko  riittävät.  Lasten omia toiveita  huomioidaan,  tiskivuoron voi  halutessaan vaihtaa  esimerkiksi  vessanpönttöjen  ja lavuaarien  pesuun. 10-vuotiaalta voi jo odottaa oman huoneen imurointia  ja siivoamista.  Teinien  tehtäväksi  voi vähitellen antaa myös  lumitöitä,  ruohonleikkausta  ja vaikkapa saunatilojen pesun.

Kiristä,  kannusta  ja  kiitä.  Mieluummin kannustaen  kun  huutaen.  Lapsia voi innostaa kotitöihin pisteyttämällä  eri  askareet ja  palkitsemalla  ahkeruudesta  vaikka  vesipuistokäynnillä.  Joskus pieni kiristyskin on sallittua:  viikkorahaa  tai  karkkeja  ei tipu eikä  tietokone  aukea,  ennenkuin sovitut työt on hoidettu.
Kun on yhdessä siivottu päivä,  niin sen jälkeen  voidaan esimerkiksi  tilata pitsat  kiitokseksi  kaikille.  Hyvästä  työn jäljestä  tietysti myös kehutaan.:)  ♥

8 kommenttia:

  1. Tortut näyttää hyviltä, ihanan rapeita varmasti.
    Minullakin taitaa olla torttutaikinaa pakkasessa, taidan tehdä torttuja.

    Jeps, puhut asiaa Kirsti, ilo on tehdä yhdessä.
    Meillä kun tytär oli pieni, annoin osallistua päivän töihin ja oppi on mennyt perille, hänellä se vasta on siistiä, kaapeissa on kauniisti laskostettu vaatteet tänäkin päivänä.
    Meillä myös mies osallistuu siivokseen, Matti imuroi mielellään ja tiskaakin.
    Kiva on, ettei kaikkea tarvitse yhden tehdä, vaan työt jaetaan.
    Iloa päivääsi Kirsti ♥

    VastaaPoista
  2. Nami nami. hyvälle maistuu.
    Meilläkin on vielä torttuja pakasteessa kun tein niitä jouluksi niin paljon.
    hyviä neuvoja olet antanut.

    Kirsti sinulle on tunnustus blogissani, käypä hakemassa.
    Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  3. On hyvin rapea näköisiä torttuja,ihania kuvia,neuvotkin ihan asiallisia:)

    VastaaPoista
  4. Jakamalla paremmin jaksaa.Onneksi mulla on auttavainen mies:)Halauksin,Kata

    VastaaPoista
  5. Heippa Seijastiina,tortut on namia kahvin kanssa!
    Varsinkin näin, kun ei ole muuta herkkua.
    Tuo kotitöiden jakaminen on hieno juttu, kiva kun miehesi osallistuu.
    Vanhemman tyttären luona on hyllyt tip top kunnossa,ja lasten tavarat kaikki tiedossa,niin että löytää mitä tarvitsee.
    He ovat saaneet kahden tytön tavarat sopimaan niin, ettei huone näytä ahtaalta. Lapset osallistuvat ihanasti kaikkeen.
    Kiitos Seijastiina kommentistasi,se piristi ja toi iloa♥
    Hyvää tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  6. Sylvi kiitos kommentistasi ja tunnustuksesta,jonka mielelläni haen!

    Kyllä tortut ovat "hyvvää" herkkua.

    Hyvää loppuiltaa Sylvi♥
    Siunausta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos sinulle Ritva kauniista sanoistasi♥

    Oli tortut hyviä,kertakaikkiaan.
    Ohjeita oli mukava kirjoittaa.

    Hyvää loppuiltaa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kata, olet oikeassa,
    jakamalla jaksaa.
    Ihanaa,kun Jani on auttavainen,sinulla on helpompaa♥

    Kiitos kommentistasi rakas Kata♥
    Hyvää yötä, Jeesus myötä!

    VastaaPoista