keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Vaella Hengessä ja Elävä usko ei uskonto

Ensimmäisenä otan Cloria Copelandin kirjoittaman kirjan Vaella Hengessä.
Kirjan esipuheessa hän mainitsee mm. näin: Tämän kirjan sanoma muuttaa sinun elämäsi. Se on muuttanut minun ja muiden elämän, jotka ovat soveltaneet sitä käytäntöön.
Jumala ilmaisi itsensä Israelin kansalle liiton Jumalana, Jehovana. Hän teki kaikki tarvittavat ihmeet ja merkit viedäkseen israelilaiset pois Egyptin orjuudesta. Jumala tarvitsi Moosesta. He toimivat yhdessä. Jumala käytti Moosesta, koska tämä tunsi Hänen tiensä. Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä. Israelin lapsille suuret tekonsa (Ps. 103:7) Mooses oli sydämessään kuuliainen Jumalalle ja hän tahtoi olla Jumalan käytössä.
Jumala on ilmoittanut itsensä meidän sukupolvellemme hengessä. Olemme oppineet kuulemaan Jumalan äänen hengessämme ja tuntemaan Hänet Hänen Sanansa kautta. Enimmäkseen Hän ei ole ilmoittanut itseään aistein havaittavalla tavalla, vaan meidän on täytynyt vaeltaa uskossa eikä näkemisessä. Tässä viimeisessä suuressa herätyksessä Jumala ottaa hallintaansa myös lihan alueen (saatana on hallinnut lihan alueella) Jeesus sanoi, että vääriä profeettoja nousee myös viimeisinä aikoina ja he tekevät ihmeitä ja merkkejä pettääkseen jopa valitut. Tästä syystä meidän perustuksemme tulee aina olla Jumalan Sanassa.
Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle. Me olemme uudestisyntyneet elääksemme ja toimiaksemme hengessä. Me olemme Jumalan tekoa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten (Ef. 2:10) Pyhä Henki, Jumala itse, asuu meidän sisimmässämme! Jumala on päättänyt ilmaista itsensä maan päällä Kristuksen ruumiissa. Ja pukekaa päällenne uusi ihminen, joka on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. Ef. 4: 22-25
Mutta vielä Cloria Copeland sanoo; Jumala ei etsi kyvykkyyttä. Hän etsii käyttökelpoisuutta. Hän tarvitsee uskollisia ihmisiä. Henkensä kautta Jumala osoittaa, kuinka me voimme vaeltaa hengessä, niin ettei liha hallitse meitä. Kun me hienosäädämme elämämme tottelemaan Pyhän Hengen käskyjä, Jumalalla on käytettävissään astiat, joita Hän tarvitsee voidakseen ilmaista itsensä maan päällä.
Uskon, Että olemme keskellä ihmiskunnan historian suurinta Pyhä Hengen vuodatusta. Olemme tulleet tämän aikakauden loppuun Jumalan aikataulussa. On tullut sadonkorjuun aika! Jumalalla on suunnitelma tälle sukupolvelle . Hän haluaa koota koko maailman sielut valtakuntaansa.
Mielenkiintoinen kirja
Sitten Paul ja Nuala O`HIGGINS:N kirja
ELÄVÄ USKO EI USKONTO
Kristinusko ei ole mahdottoman uskottelua todeksi eikä ulkoa opittuja opinkappaleita. Se on elävä, jännittävä ystävyyssuhde Luojamme ja Lunastajamme kanssa.
Pienen hetken maailma näki Jumalan kirkkauden Jeesuksen kasvoissa. Nyt tuo kirkkaus alkaa loistaa maailman kaikissa kolkissa, kun miljoonat ihmiset vastaanottavat hänet ja antautuvat seuraamaan häntä.
Kutsu alkaa pyynnöllä, että vastaanottaisimme Jumalan armon Jeesuksen ristin kautta. Elämämme Kristuksen kanssa alkaa sillä hetkellä, kun huomaamme, että Hän on Ovi. Se etenee ja kasvaa meidän eläessämme hänelle kuuliaisena ja hänen yhteydessään, kun hän on meille Tienä.
Jeesus sanoi: "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua." (Joh. 17:22-23.)
Meidän päivinämme tämä rukous on saamassa vastauksen. Miljoonat ihmiset antavat itsensä Jumalalle, jotta Kristuksen elämä tulisi heihin ja jotta Hänen kirkkautensa tulisi ilmi heidän elämässään täällä maan päällä.
Seurakunta nousee Lasaruksen lailla haudasta ja heittää yltään käärinliinat, jotka sitovat sen perinteisiin ja pelkoon estäen sitä lähtemästä osoittamaan Jeesuksen säteilevää rakkautta, myötätuntoa ja luonnetta.
Jeesus toi voiman, läsnäolon ja taivaan valtakunnan maan pimeyden ja kärsimysten keskelle; samoin Pyhä Henki saa aikamme ihmiset liikkeelle, jotta Jeesuksen valo loistaisi ja Hänen kirkkautensa nähtäisiin kaikkialla maailmassa.
Tälläista Jumalan tärkeää asiaa on tässäkin kirjassa.
Oikein ihana Jumalaa ylistävä on tekstimme molemmissa kirjoissa.
Suosittelen luettavaksi.
Raamattu on kuitenkin se tärkein kirjamme.
Hyvää yötä ystäväni, Jeesus olkoon kanssanne!




2 kommenttia:

  1. HEIPPA JA OIKEIN IHANAA TULEVAA VIIKONLOPPUA ;)
    me olimme taas mökillä ja siellä olikin kivaa ja uimme paljon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Auringonkukka,kivaa, kun olette saaneet olla mökillä ja uida oikein kunnolla. Lapset nauttivat,ja kyllä vanhemmatkin siinä ohessa?:)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista