maanantai 26. huhtikuuta 2010

Suloinen pikkutyttö


Tämä on meidän ihana tyttösemme,
meidän vanhemman tyttäremme tyttö Salla.
Mieleeni tulee aika, kun vanhemmat tyttömme
Kristiina ja Susanna olivat samanikäisiä Sallan ja Millan kanssa. Heilläkin on kaksi vuotta ikäeroa, Valokuvien perusteellakin olen näkevinäni saman näköisyyttä.

Salla on balettikoulussa, hän on siellä hyvä. Opettaja oli sanonut kuka osasi parhaimmin, ja oli lueteltu keitä suositellaan kaksi kertaa viikossa ottamaan tunteja. Ja sanoi Kristiinalle:
"voi jos kaikki olisivat niinkuin Salla, hän kuuntelee ohjeita ja käyttäytyy hyvin".
Salla onkin sellainen tyttö.
Millasta laitan myös kuvia lähiaikoina.
Perheen suunnitelmien mukaan Milla aloittaa elokuussa pianotunnit, hän on innostunut soittamiseen, meillä hän harjoittelee sähköuruilla.

2 kommenttia:

  1. Ihana juttu ja kauniit kuvat Sallasta<3

    VastaaPoista
  2. Hei Katariina, kiitos!
    Salla on nätti pikkutyttö.
    Ihanaa,kun pian tulette:)♥

    VastaaPoista