lauantai 24. huhtikuuta 2010

Tytöt meillä

Perinteisesti lauantaisin lastenlapset tulevat vierailulle, ja niin tänäänkin. Tyttöjen äiti Kristiina oli tehnyt mustikkapiirakkaa ja toivat myös vaniljajäätelöä. Sellaiset herkut katosivat pian "parempiin suihin", no jätettiin sitä Kristalle ja kai Severillekin. Krista tuli kuudeksi ja Severi lähellä puoli kahdeksaa, siis illalla.

"Omako titalo aikanamme" meillä kasvoi pihassa näitäkin narsisseja, kuten keltaisiakin. Ja monenlaisia kevätkukkia, jotka nousivat maasta aikaisin keväällä.
Ihanaa muistella niitä ja sitä isoa pihaa. Jonain vuonna luumupuu oli korkea ja luumuja oli valtavasti, kyllä meidän kelpasi niitä maiskutella:)
Kirsikoita myös tuli paljon, vaikkakin rastaat söi jotakuinkin kaikki, ehtivät ennen meitä apajille:)





Nämä niistä muisteloista tällä kertaa,
mennäänpä taas nykyhetkeen.
Tänään tytöt tekivät "karttoja", että ihmiset osaavat tulla sirkukseen, joka on vähän kauempana, eli huoneuston eteistilassa.
Tottakai on aiheellista olla kartta, empä minäkään ilman sitä selviäisi.
No kaikki meni siltä osin hyvin ja sirkuksessa oli trapetsinäytöksiä, pelle ja "Pipi"hämähäkki.
Sitten siirryimme Pipin synttäreille Mannela huoneeseen. Onneksi Krista tuli juhlaan vieraaksi.
Tytöt kattoivat pöydän koreaksi, oli keittoa, mustikkamoussea, hedelmiä, karkkia ja coca colaa. (keiton resepti:silputtuja tekokukan lehtiä, mustikkamousse:pieni sininen pehmo aasi Ihaa, hedelmät:oranssi kynttilä ja keltainen tennispallo, karkit:vanhoja karkkipapereita, cocacola: lasissa oli kuviteltua cocista)
Cocacolalasit kilisivät: "terveydeksi,onnea ja siunausta!" Hyvää!:)
Jos lintu oisin ja lentää voisin niin onnea toisin, niin paljon kuin voisin.
Niin monta pientä tähtöstä kuin taivaankansi kantaa, niin monta onnentoivotusta tahdomme sulle antaa.♥♥
Melkoiset juhlat:)♥
Minä en jaksanut enempää, Krista leikki loppuillan.
-Sitten oli taas kotiinlähdön aika - tavataan tiistaina jos Herra suo.
Tiistaina mennään Sallan ja Millan kanssa kauppakeskukseen, ainakin kahvioon♥
Siunausta kaikille blogilaisille!

4 kommenttia:

  1. Tämä sai meidät hymyilemään:)Kerroit niin hauskasti päivänne kulusta.On kiva tätä kautta päästä edes mukaanne sinne.Kiitos sinulle kultainen!

    ♥kauniita unia♥

    VastaaPoista
  2. Rakaskulta Kata!
    Tälläistä"tohotusta täällä"
    huomasitko ruokien reseptit?

    Kivaa kun sain kommentin:)
    Siunausta!
    Kauniita unia,Jeesus kuvia!♥♥

    VastaaPoista
  3. kaunista sunnuntaita!aurinko paistoi tänään ja oli oikein kaunis päivä ;)
    teillä onkin ollut lapset kylässä-ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kahvikissa,tänään oli lämmin päivä.
    Oli lapsukaisten kanssa ihan mukavaa,
    he ovat niin aitoja ja ihania:)
    Oliko sinun lapsesi 5v ja 3v?
    Nämä meidän tytöt ovat 4v ja 6v.
    Kivaa sunnuntaita!♥

    VastaaPoista