perjantai 5. helmikuuta 2010

ZLATAN PÄIVÄKIRJA

Esittelen teille tositarinan, kirjan nimeltä ZLATAN PÄIVÄKIRJA
Nuoren tytön elämä Sarajevossa kirj. ZLATA FILIPOVIC
Tuhoutuvan Saraje von sydämes sä, pienessä kellaris sa, kirjoit taa 11- vuotias Zlata päiväkirjaansa kuvausta elämänsä kauheimmasta päivästä. Kranaatit jylisevät, räjähdykset tärisyttävät, suru ja pelko painaa raskaana koulutytön mieltä. Zlatan isä käy yläkerrassa hakemassa leipää ja kertoo, että naapurissa sijaitseva Sarajevon pääposti on ilmiliekeissä ja naapuritalo luhistunut. "Tämä on ollut elämäni kauhein päivä. Toivon ettei se enää koskaan toistu." Näin kirjoittaa Zlata päiväkirjaansa toukokuussa 1992.
- Zlata Filipovic alkoi pitää päiväkirjaa jo ennen Bosnian sodan puhkeamista. Silloin suurin huolenaihe oli miten saada aika riittämään harrastuksiin
- Hän nautti elämästä ja haaveili kaikkien koulutyttöjen tavoin. Mutta elämä muuttui painajaiseksi, kun sota tuli Sarajevoon.
- Turvallinen maailma alkaa murentua Zlatan ympärillä, mutta hän jatkaa kirjoittamista. Hän kuvaa järkyttäviä kokemuksiaan tulituksen keskellä. Pommitukset jatkuvat yötä päivää, koulut suljetaan, ihmiset piiloutuvat maan alle tai pakenevat ulkomaille. Sähköt katkeavat ja vettä tulee milloin sattuu, ruoka on loppumaisillaan. Pelko on koko ajan läsnä, monet ystävät ja koulutoverit kuolevat.
- Zlatan päiväkirja on ilmestynyt lähes 30 maassa, ja sitä on verrattu Anne Frankin päiväkirjaan. Zlatan koskettavissa sanoissa kuvastuu Sarajevon arkipäivä, sodan keskellä elävän kansan kärsimys ja epätoivo.

10 kommenttia:

  1. HEI! EMMA ON 5 VUOTTA JA LEO TÄYTTÄÄ KESÄLLÄ 4;)
    OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA!JA RUNEBERIN PÄIVÄÄ!

    VastaaPoista
  2. En olekkaan lukenut tätä Zlatan päiväkirjaa.Sekotin sen ensin tohon Anne Frankin päiväkirjaan.On varmasti tosi koskettava ja herättää ajattelemaan niitä ihmisiä,jotka kärsivät sodassa.Näyttää miten hyvin itellä periaatteessa on kun vertaa johonkin tollaseen.
    Kiva,että esittelet kirjojakin=)Siunausta ja halauksia sekä hyviä hetkiä päiviisi!<3

    VastaaPoista
  3. Sinulla on suloset lapset.

    Minun vanhemman tyttäreni tytöt ovat 4v ja 6v
    ikäisiä, ja niin ihania ja rakkaita.
    Minä tykkään lapsista.

    Samoin myös sinulle hyvää Runebergin päivää!
    Ja viikonloppuun kaikkea kivaa ja hyvää!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kahvikissa, tuo yläpuolella oleva kirjoitus oli sinulle:)
    Ihania hetkiä viikonlopun päiviin!

    VastaaPoista
  5. Hei Kata, kiitos kommentistasi!
    Tämä Zlatan päiväkirja on vuoden 1992 olevasta Bosnian sodasta.
    Se on ollut kaaottisen raskasta tuo sota-aika.

    Ja olemme onnellisessa asemassa,kun
    ollaan saatu elää rauhassa.
    En keksinyt muuta postausta, kuin kirja esittelyn, ja niitä kirjojahan meillä riittää.
    Siunausta,halauksia,ihania viikonlopun päiviä sinulle Kata, ja Janille terveisiä! :)

    VastaaPoista
  6. Tänään olen puolinukuksissa vastaillut kommentteihin (yö meni melko huonosti) ja tarkoitin myös Janille ihania viikonlopunpäiviä, ja lisäksi terveisiä Janille.
    Kiitos Kata, se postausten väli oli niin pitkä,olet sen korjannut.
    Pian nähdään!:)

    VastaaPoista
  7. I have new post in section news..Read, have a nice weekend dear ;)

    VastaaPoista
  8. Thanks for your visit my blog!
    Have a nice weekend!

    VastaaPoista
  9. Moikka rakas Kirsti äiti,Tämä kirja vaikuttaa kiintoisalta ja koskettavalta:)Olipas tämän tytön elämässä kovia kohtaloita!Ehkä joskus jopa voisi lukea tämän itsekkin!Meen Tiistaina ryhmään ja sen jälkeen kotiin:),oon lukenut paljon ja on ollut kivaa tekemistä sunkin kans ja kivoja elokuvia:),On tullut tilattua taas netistä elokuvia,kun löytyy aina kivoja elokuvia:)Toi Heaven Boksi vaikuttaa ainakin kivalta ja kaikki mitkä oon tilannut:)Ihana postaus sulla kun kerrot tästä kirjasta!Olet ihana ihminen!♥♥♥Mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

    VastaaPoista
  10. Kiitos rakas Krista!
    Pikku Zlata on 11- vuotias,kun sota tuli vuonna 1992 Bosniaan. Surullista sodan takia. Sota on aina raskasta ja surua täynnä.

    Ollaan saatu elää maassa,jossa ei ole ollut sotaa. Siis meidän elämämme aikana ei ole ollut sotaa.

    Olet ostanut monenlaisia kivoja elokuvia. Rosan elämää on kiva sarja.

    Kiitos Krista,sinä se ihana olet.
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!♥♥♥

    VastaaPoista