sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kaksi OW- ryhmää matkasi Venäjän Karjalaan vieden lahjoja, ruoka- sekä vaateavustuksia joulun ilosanoman kera lapsille ja vanhuksille


Elämäniloa Karja laan
Lauan tain kaikkein koskettavin tapahtuma tiimille oli vierailu Kaarlahden vanhusten sairaalassa. Pyhinä siellä on koko 80 hengen potilasmäärästä noin 35 vanhusta , joilla ei ole kotia tai perhettä, joiden kanssa viettää juhlaa. Useat heistä ovat perheidensä hylkäämiä mummoja ja pappoja , jotka on otettu sairaalan turviin epäinhimillisistä asuinoloista, puoliksi
romahtaneista mökinrähjistä, usein sairaina ja peloissaan. Maailman kovasydämisyys ja rakkaudettomuus sekä oman edun tavoittelu haavoittavat syvimmin juuri kaikkein heikoimmissa olevia, kuten vanhuksia ja lapsia.
- Lauloimme kaikissa huoneissa ja saimme siunata jokaisen vanhuksen, pitää kädestä kiinni ja keskustella. Jokaiselle oli myös joulukortti ja suklaanameja pussissa. Melkein kaikille riitti suomalaisen ystävän kutomia villamyssyjä lahjaksi. Vierailumme toi monille kyyneleet silmiin ja he sanoivat kiitollisina, että on hyvä, että Suomesta asti käydään tervehtimässä, kun omat lapset ja sukulaiset eivät välitä edes jouluna. Veimme sairaalaan myös kolme pyörätuolia, suihkutuolin, vuodevaatteita, patjansuojuksia ja muita tarvikkeita.
Raportti n:o 1/2010, teksti Kristiina Wiley

10 kommenttia:

  1. ♥OIKEIN IHANAA SUNNUNTAI ILTAA JA KYNTTILÄN PÄIVÄÄ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kahvikissa,
    En huomannutkaan, että tänään on kynttilänpäivä. Samoin toivotan hyvää kynttilänpäivää, tai loppuiltaa (vielä yksi tunti sunnuntaita).
    Toivon sinulle ja perheellesi onnellista ensi viikkoa!:)
    Blogissasi oli taas ihania kuvia♥

    VastaaPoista
  3. Oikun kaunis talvikuva!:),Sun kans on kiva jutellakkin:),Jaksamista!Olet iloni elämässäni!:)HAleja!♥

    VastaaPoista
  4. Hei rakas!Voi kuinka kaunis kuva=)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Krista, näin kaunista meilläpäin on.Talvinen luonto on kaunis.
    Voin sanoa myös sinulle,että kanssasi on todella mukavia juttuhetkiä.
    Kiitos Krista,sanoit ihanasti: "olet iloni elämässäni", kiitos teit minut iloiseksi.
    Jaksellaan ensi viikolla!:)
    Haleja rakas♥♥

    VastaaPoista
  6. Kata rakas,kiitos kommentistasi!
    Talvikuvat ovat myös kauniita...

    Sinullakin oli blogissasi ihania valokuvia.Se takki on nätti,se sopii sinulle.
    Oikein suloisia päiviä ensi viikkoon:)
    Ja haleja♥♥

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen Raportti-lehden kestotilaaja :)
    Siunausta!

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista saada lukea Raporttia, One Way:lla on monia lähetyskohteita, missä he tekevät ihanaa työtä kärsiville ja avuttomille, ja näin evankeliumi etenee.:)
    Hienoa,kun Mongoliassakin jo on uskovia,vaikkakin vielä "kourallinen".

    Minun tekisi mieleni tilata jotain opetussarjaa, Tapani Suonnon uusimmista ja/tai Les Wheeldon:n Ristissä on voima cd:t.

    Sinulle taitaa tulla joitakin "tiedotteita" samoista paikoista, mistä minullekin?

    Hyvää loppuiltaa ja siunausta!

    VastaaPoista
  9. Juu, taidamme lueskella samoja julkaisuja :)
    Iloa ja valoa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
  10. Niitä on mukavaa lukea, niistä saadaan ammentaa mielenkiintoista ja
    tärkeää asiaa tietoisuuteemme:)

    Hyviä hetkiä tähän päivään ja
    koko viikkoon!

    VastaaPoista