lauantai 29. lokakuuta 2011

Sunnuntaina syntymäpäivä♥

    Lokakuun  23. päivänä,  ihanana sunnuntaina vietimme  perheen  "naisimmeisen" synttäriä.  Me vain kahdestaan,  koska  lauantaina  oli  kaikki muut  juhlimassa niissä  merkeissä:)                                                         
 "Kaikessa kannattaa toimia  jo  tänään ei voi  tietää  jäljellä  olevien  huomisten  määrää."                                                              
    Meidän sunnuntaimme  kului,  kuten tavallisestikin.  Kuunnellen  ja katsoen  TV7- lähetyksiä,  sekä  nettisaarnoja.♥   Illalla kuuntelemme joka  sunnuntai  ohjelmaa Taivaan  ja  maan välillä.                                           
                                                 
                                                   
                                                        
                                                        
                                                  

                                                         
                                               
                                             
                                                      

                                                     
                                                 
Lasten uusimmat kuvat.  Kristiina  kävi tuomassa  niitä Millan  ja Severin kanssa, 
Salla oli kaverin syntymäpäivillä
 
                                         Kortteja  ja jonku lahjankin  sain♥                                                              

11 kommenttia:

  1. Shalom Kirsti! JA: kaunis kiitos kommentistasi! Päädyin kuitenkin vaihtamaan sen blogitaustan, ja toivon ettei se herätä muuta mielleyhtymää kuin vaan lämpimän punaisen sävyn. :)

    Ihanaa saada Israelia rakastavan ihmisen kommentteja! Olen niin fani kuin vain olla ja voi, mutta en ole ns tyypillinen Israel ystävä, en edes kuulu mihinkään järjestöön. Olen hebrealais-messiaaninen, ja löytänyt aivan ihmeellisen tien seurata elävää Jumalaa, Hän on sen tien itse minulle opettanut ja antanut hyvin paljon ajateltavaa ja ihanuutta elämääni, eli sellaista sisältöä jota en ole mistään muualta löytänyt. Olen rakastunut Messiaaseen, joka etsi minut 18 vuotta sitten ja haki omakseen; ihmisen joka oli niin juureton kuin vain saattoi olla. Olen löytänyt juureni ja olen siitä onnellinen.

    Siunausta viikonloppuusi, kaunis Kirsti!
    Tirtsa

    VastaaPoista
  2. HEI KIRSTI ;O)
    olen todellakin joulu ihminen,tykkään siitä tunnelmasta ja järjestelemisestä ;O) olen helmikuussa valmistunut lastenohjaajaksi ja olen työskennellyt nyt kokoajan ja kesän olimme kokonaan lasten kanssa kotona ;O)

    ihanaa syksyä sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Hei, Kirsti!

    Johanna, "Taivaan kansalainen", toivotti minulle siunausta tämän laulun kera:
    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=4sxvzxhZJwg

    Haluan vuorostani toivottaa SINULLE onnea sekä siunausta uudelle ikävuodelle saman laulun sanoin ja sävelin. Jumala on puolellamme!

    Sinäkin olet "syksyn lapsi",
    - kuten minäkin :)
    (Synttärini oli syyskuussa.)

    Hyvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihania korteja.Hyvää pyhäinpäivää Kirsti<3

    VastaaPoista
  5. Hei taas, Kirsti!
    Mitä Sinulle kuuluu? Toivottavasti kaikki on hyvin. Muistan rukouksissani.

    Isänpäivä on taittunut yöksi.
    Siunausta alkavaan viikkoon! <3

    VastaaPoista
  6. Shalom Tirtsa, lämmin kiitos kommentistasi!
    Kävi juuri katsomassa blogiasi, ja on kaunis se punainen pohja, näin on parempi.

    Olet heprealais -messiaaninen ja olet löytänyt ihmeellisen tien palvella elävää Jumalaa. Minä iloitsen, että Messias etsi sinut, ja haki omakseen.
    Nyt saat käydä Hänen kanssansa riemuiten askel kerrallaan onnellisena, kun olet löytänyt juuresi.
    Minä kuulun Israelin ystävät järjestöön, ehkä minun kohdallani tuli kaiken tapahtua näin,koska minulla oli niin pienet mahdollisuudet kaikkeen, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista!
    Sydämestäni koen iloa, kun olet päässyt juurettomuudestasi♥
    Sitä tekee Jumala ihmeellinen väkevä Jumala, ihana Messias Jeesus, ylistämme Sinua.

    Kiitos Tirtsa, siunausta alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kahvikisu kommentistasi!

    Ihanaa, kun olet valmistunut ja että sinulla on työtä.
    Tänä aikana sinä olet onnellisessa asemassa, kun olet saanut työpaikan.

    Kuinka lapset jakselevat? He odottavat varmasti innoissaan joulua? Oletko askarrellut lasten kanssa? ♥
    Kesämuistoja teille varmasti on kertynyt melkoisesti:)

    Pimeinä iltoina ulkona kynttilälyhdyt ja sisällä kynttilöiden loiste tuovat kaunista tunnelmaa.
    Jouluun ei ole enää paljon aikaa.

    Kiitos Kahvikisu♥
    Siunausta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Nuirkkalintu onnittelulaulusta! Pidin kovasti laulusta ja kuvat olivat ihania,kiitos vielä kerran.

    Syksyn lapsia olemme. täytin vuosia 23.10.

    Yksi tytöistä on syntynyt suuskuussa. Ja toiset kaväällä maaliskuussa kaksi heistä ja yksi huhtikuussa. Ja poika elokussa. Mies toukokuussa..

    Siunausta!

    VastaaPoista
  9. Hei taas!

    Meidän perheväessä kaikki olemme "syksyn lapsia" :)
    Tein itselleni synttäripostauksen tänne:
    http://huomaa-pienet-ilonaiheet.blogspot.com/2011/09/viela-hetki-tata-paivaa.html

    Runsasta siunausta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  10. Ritva kiitos pyhäinpäivän toivotuksestasi♥

    Enköhän kohta tule kommentoimaan ja katselemaan blogiasi.
    Siunausta keskiviikkoosi!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Nurkkalintu!
    Teillä on mukava viettää vaikka yhtäaikaa syntymäpäiviä,kun olette kaikki syksyllä syntyneitä:)
    Meilläkin minä joskus pidin isommille tytöille yhteiset syntymäpäivät keväällä.
    Minä en aina viettänyt synttäreitäni ollenkaan, kun meillä on hääpäivä 31.10.

    En vielä käynyt pienet ilonaiheet postauksessasi,mutta enköhän pian.

    Runsasta siunausta ja kiitos kun rukoilet,olen sitä tarvinnut koko ajan.

    VastaaPoista