perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kirjoja kuvia, kipuja...

Olen  saanut  tunnustuksen,  sitä  aioin  tänään  tehdä,  mutta   tämän  vuoksi  en  jaksanut,  jospa  huomenna:)
Otin  muutamia  kuvia  sitä  varten,  katsotaan  huomenna:)
 


 


Kirjoja,  ja  kirjoja,  alemmassa  kuvassa  on  vanhoja  nuortenkirjoja,  reunimmaisena  Elävä  uutinen,  vapaasti  kerrottu  Uusi  testamentti. 
Alemmassa  kuvassa  kirja   Soita  minulle Helena.  Helena -kirjoista  on tehty elokuvia,  jotka  ovat  saaneet suuren  suosion.
David  Wilkersson  on kuollut  27.4.2011.  Kuvassa on  David  Wilkerssonin  kirjoittama  kirja  Näky.
Hän on kirjoittanut  lukemattomia  kirjoja,  mm.  Varoitus.









Viimeisen esiripun vuoro.  Nyt.
Piikkilnks ei pidätä!  Legendaarinen  taisteluhuuto  legendaariselta  mieheltä.  Vuosikymmenestä  toiseen hollantilaissyntyinen   Veli  Andreaan  elämä ja työ on innoittanut  kristittyjä  pyhhittämään elämänsä,  taitonsa  ja  varansa  vainottujen  auttamiseksi  Kiinassa,  Afrikassa,  nykyisin  erityisesti  viimeisen  esiripun,  islamin,  takana - puhumattakaan entisestä  neuvostokommunistisesta  maailmasta.  Miljoonat  Raamatut,  kristilliset  kirjat,  evankelioimisvälineet  ja  humanitäärinen  apu  ovat  saavuttaneet  kohteensa tiellä,  jonka  puoli  vuosisataa  sitten  raivasi  itsessään  heikko  ja  voimaton hollantilaisnuorukainrn  kuplavolkkarin  ratissa - Jumalan  salakuljettajana.  Uskonvapaustilanne  maapalla  on  tänään toinen  kuin  se voisi  olla,  ellei  Veli  Ansreas  olisi  ollut  kuuliainen  taivaalliselle  näylle.  Veljiä  etsimässä  on  elämänkerta.  Se  on  kuin Apostolien  teot  siirrettynä  omalle vuosisadallemme.
Veli  Andreaan  ensimmäistä   myös  suomeksi  ilmestynyttä elämänkertateosta  on  myyty  yli  10  miljoonaa  kappaletta.  Nyt  Jumalan  Salakuljettaja  on kirjoittanut  koko elämänsä  tilityksen.  Lahjakirja  vailla  vertaa.

KALASTAJIA  ja  METSÄSTÄJIÄ   Meridel  Rawlings
Kalastajia  ja  metsästäjiä  vie  lukijan  kiinnostavalle  ja  jännittävälle maailmanympärysmatkalle.  Matka saattaa  käydä  Rio  de  Janeirosta  Pekingiin,  Afganistanista  Burmaan  tai  vaikkapa  Itävallasta  Israeliin.  tällä  matkalla  ei  kuitenkaan  ole  kyse  matkailunähtävyyksistä   tai uusista   turistikohteista,  vaan ihmisistä .
Kirja  on  värikäs kooste  eri  juutalaisyhteisöjen  ja  yksilöiden  elämästä,  historiasta  ja   tulevaisuudesta.  Se  on  täynnä  yllätyksiä,  koskettavia  elämäntarinoita  ja  suoranaisia  ihmeitä.
Jay  ja  Meridel  Rawlings  on  kanadalainen  aviopari.  He  vaihtoivat  jo  pari  vuosikymmentä  sitten  "tavallisen"  elämän  ja  hyvät  ammattinsa  työhön,  jonka  kokivat  omaksi  vastuukseen: he  lähtivät   kertomaan  sanomaansa  juutalaisille   eri  puolille  maailmaa.
Olen saanut  tämän pojalta  lahjaksi.
 

6 kommenttia:

  1. Hei ja toivottavasti olosi helpottaisi;)oikein ihanaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kahvikissa, olet huomaavainen♥

    Ihanaa ja kivaa vappua myös teille koko "poppoolle"!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti vointisi tulisi jo pian paremmaksi.Rukoilemme puolestasi,rakas äiti.

    Teillä on siä suuri kirjasto :DMukava aina hiukan "pengoa" et mitä sieltä taas lyötyykään.Ja kiva et oot tykännyt korurasiasta. =)

    Joo siis muuttopäivä onkin keskiviikkona 4-päivä.Saadaan 20 laatikkoo,muutto-auto ja 2 tai 3 miestä auttamaan huonekalujen ja muitten tavaroitten kuskaamisessa.Laatikot tuodaan vasta maanantaina ilta-päivällä,mutta oon sitten pakkaillut jotakin jo kaupasta hakemiimme banaanilaatikkoihin ja isoihin säkkeihin.Kyllä tää tästä.Odotan vaan et olisi jo ohi.Niin siä päässä on sitten jo paljon mukavampaa kun saa alkaa järkkäilemään tavaroita paikoilleen.Maantantaina noin klo 12 saamme avaimet uuteen kotiimme ja meen sitten siivoon sen.


    Hyvää vappua!♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos rakas Kata♥

    Onneksi sentään maanantaina tulee laatikoita,onhan siinä kiire,mutta hyvä olette jo laittaneet melko paljon:)

    Viekää jotain pussia silloin kun saatte avaimet.
    Sakari-isä vei ennemmin sitä muuttopäivää,siksi tuollainen ohjeistus:)
    On jännää,kun pääsette taas uuteen kotiin♥

    Kuulitko jo, että David Wilkerson on kuollut?

    En pysty nukkumaan,siksi tämä on kamalaa.
    Jos tapahtuisi ihme ja parantuisin♥
    Hyvää ja iloista vappua teille kultaset!

    VastaaPoista
  5. Se on kamalaa kun et saa nukuttua.Voi kun vois auttaa.Eikö mikään vaan meinaa auttaa.Kumpa se menisi ohi.Rukoilen.On ikävää kun voit huonosti rakas.

    Hyvää vappua sinne teillekin♥

    Joo oli se surullista kun kuulimme,että Wilkersson oli kuollut.Hän on nytten taivaassa ja hänellä on hyvä olla ja siltikin hänen elämän työnsä kulkee täällä edelleen eteenpäin.
    Mutta mitenköhän hänen vaimonsa?

    VastaaPoista
  6. Kiitos rakas♥
    Nukkua pitäisi ja se parvekeremontti alkaa!

    Vappupäivää on jäljellä puoli tuntia.
    Tänään kadotin kaksi postausta ja tein toisen uudelleen.
    Haaste Tunnustus,tein sen uudelleen ja annan sinullekin sen ja silkkikselle,Ritvalle ja Sylville.
    Se on yksi kerta vanhempiin teksteihin.
    Se löytyy tällaisen otsikon alta, HAASTE TUNNUSTUS PÄÄSIÄISASIAA.
    Teidän kommentit siinä on,mutta ei muuta,ehkä olisi jotain pitänyt tehdä,niin olisi saanut alkuperäiset vastaukset.
    Kiitos kulta kun rukoilet,sitä tarvitsen!

    Vaimo pääsee sairaalasta huomiseksi,kun nyt maanantaina on siunaus.
    Wilkersson ei ollut sairas,tiesitkö,että se oli liikenneonnettomuus.

    Kristian soitti eilen, ja on muuttamassa.

    Kuvasin Wilkerssonin kirjoja,en löytänyt teidän antamaanne, Aiotko antaa periksi?

    Hänen elämäntyönsä kulkee täällä eteenpäin,todellakin.

    Kuunnellaan Melleriä.
    Siunausta aarteeni♥
    Rukoillaan!

    VastaaPoista