torstai 14. tammikuuta 2010

Maanjäristys Haitissa

Muu maailma ei aikaillut,kun tiedot Haitin 7 richterin maanjäristyksestä välittyivät uutistoimistojen kautta ympäri maapalloa keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa.
Apua alkoi virrata heti. Muun muassa Kiina lähetti paikalle välittömästi kymmeniä pelastustyöntekijöitä rauniokoirien kanssa.

SPR:N kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi antaa pelastajille aikaa perjantaiaamuun saakka.
- Monissa järistyksissä pelastustöissä ollut Ari Vakkilainen muistaa Turkista tapauksen, jossa pikkutyttö saatiin kaivettua elävänä raunioista kymmenen vuorokauden kuluttua tuhosta.
- Maanjäristyksistä pelastuneista noin 95 prosenttia on saatu kaivettua raunioista 48 tunnin kuluessa tapahtuneesta.
Kun järistyksestä on kulunut 72 tuntia, puhutaan jo ihmepelastumisesta.
Jos ihminen löytää jostakin vettä, hän selviytyy. Pahin riski on nestehukka, joka näännyttää nopeasti kuumassa ilmastossa.

- Ihmiset huusivat: "Jeesus, Jeesus" ja juoksivat ympäriinsä kaduilla.
- Tuhannet ihmiset menettivät asuntonsa, kun talot romahtivat maanjäristyksessä.
- Haitissa olevat YK:n rauhanturvaajat, joista suurin osa on Brasiliasta, etsivät raunioista eloonjääneitä. Myös rauhanturvaajien oma viisikerroksinen talo romahti.
- Järistysapua. SPR, kirkko ja Plan keräävät Haiti- apua. Kirkon ulkomaanavun työntekijät selviytyivät järistyksestä.
- Haiti on yhteisvastuukeräyksen ulkomaankohde.

TSUNAMISSA OLI 220 000 uhria.
Viime vuosikymmenten tuhoisimmat maanjäristykset:
12. toukokuuta 2008: Kiinan Sichuanin maakunnassa 87 000 ihmistä kuolee tai katoaa. Järistyksen voimakkuus 8,0 richteriä.

8.lokakuuta 2005: Intian ja Pakistanin Kashmirissa kuolee ainakin 75 000 ihmistä. Järistyksen voimakkuus 7,6 richteriä.

26. joulukuuta 2004: merenalainen maanjäristys synnyttää tsunamin, jossa kuolee Intian valtameren rantavaltioissa yli 220 000 ihmistä. Järistyksen voimakkuus 9,1 richteriä.

28. heinäkuuta 1976: Kiinan Hebein maakunnassa kuolee 242 000 ihmistä. Järistyksen voimakkuus 7,8 richteriä.

31. toukokuuta 1970: Perussa kuolee 66 800 ihmistä. voimakkuus 7,5 richteriä.

HAITI
Kurjuutta köyhyyden päälle
Asukkaita 10 miljoonaa, Haiti on Amerikan alueen köyhin valtio.
Valtion inftrastruktuuri on romahtamistilassa, ja järistys vauhdittaa tätä ilmiötä.
Noin 9000 YK:n rauhanturvaajaa valvoo järjestystä levottomassa Haitissa.
Maa sijaitsee siirrosvyöhykkeellä, jolla historiatietojen mukaan on sattunut seitsemän suurta maanjäristystä vuosien 1618 ja 1860 välillä.
Vuonna 2008 maata riepoi neljä hirmumyrskyä, ja tulvat tekevät tämän tästä tuhojaan.
Haiti itsenäistyi 1804 maailman ensimmäisessä onnistuneessa orjakapinassa.
Diktaattorit Francois Duvalier ja hänen poikansa Jean Claude terrorisoivat maata 1957- 1986.
Presidentti Jean- Bertrand Aristide syrjäytettiin verisessä vallankumouksessa 2004.
Nykyinen presidentti Rene Preval valittiin vaaleilla 2006.
Aamulehti torstai 14.1. 2010

7 kommenttia:

  1. Hyvä kuva ihanista hevosista :)

    VastaaPoista
  2. Eikö olekin hieno kuva,hevoset ovat ihania. En tiedä kirjoitanko mitään hevos kuvaan.Katsotaan Olet kiva♥

    VastaaPoista
  3. Kirjoitan siitä Haitin maanjäristyksestä.

    VastaaPoista
  4. Hei KIrsti,Kauheaa Maanjaristys!,Kiva kuva ja kirjotus sulla kirsti,Sulla on ihana blogi!♥,Jaksamista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Krista,maanjäristys on hirvittävää.Monet ihmiset ovat järkyttyneitä,täälläkin,mutta kuinka siellä paikan päällä.
    Oli kiva saada kommenttisi.
    Jaksamista myös sinulle!♥

    VastaaPoista
  6. Se oli/on täyttä sekasortoa siellä.Luettu ollaan lehdestä ja nähty kuvia.Todella kamala tapaus :(
    Voi että!Monet kysyvät varmaan siä nytkin että miksi,kuten mekin täällä.Emme tiedä vastausta siihen.Rukouksin muistetaan.

    Hyvää viikonloppua<3

    VastaaPoista
  7. Hei todella hirvittävää,ihmisten tuska ja kärsimys on sanoinkuvaamaton.
    Rukoillaan!

    Samoin,hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista