lauantai 9. tammikuuta 2010

Naista ei saa kivittää (Joh. 8:11)

Olemme kaiketi tietoisia ns. kunniamurhista. Vaikka toisena osapuolena on mies, juuri nainen on se, joka joutuu kärsimään, ei mies. Raamatunkohdassa on aviorikoksesta tavattu nainen. Fariseukset iskevät "juhlan kahdeksantena päivänä" eli välittömästi suurta juhlaa seuranneena sapattina. Näin he saavat asialleen paljon todistajia juhlaväestä. Juutalainen laki (3. Moos. 20:10.)
vaati kummankin osapuolen kivittämistä. Miksi rabbit eivät olleet tuoneet miestä paikalle?
- Kyseessä ei olekaan lain täyttäminen, vaan tahto nolata Jeesus julkisesti. Rabbit ajattelevat voitonvarmoina saaneensa Jeesuksen puun ja kuoren väliin: Jos Jeesus myöntyy lain vaatimuksiin, syntyy kansassa hälinä ja Jeesus pidätetään sen aiheuttajana. Jos Jeesus taas esittää sovittelevan ratkaisun, ettei lakia noudatettaisi tässä tapauksessa kirjaimellisesti, hänen maineensa uskollisena rabbina on mennyttä.
Teet siis niin tai näin, aina on paha.
- Jeesus kirjoitti sormellaan maahan, hiekkaan. He edelleen kiusasivat häntä: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teossa, aviorikosta tekemässä, Mooses on laissa antanut käskyn, että tuommoiset on kivitettävä, mitäs sanot?"
Jeesus vastasi: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."
- Uutisista olemme nähneet, että väkijoukko luottaa omaan voimaansa: meitä on paljon, meitä ei voi yksittäin erotella. Nyt Jeesus antaa jokaiselle yksilölle kasvot: heitätkö sinä ensin?
- Tapahtuu dramaattinen muutos. Jokaisen on tehtävä oma päätöksensä. Kaikki katsovat vanhimpaan rabbiin, mitä hän tekee. Näin joutuvat kaikki yksi toisensa jälkeen lähtemään pois. Jeesus ei tunne vahingoniloa, vaan aitoa iloa pelastettuaan naisen.
- Fariseukset eivät enää ole vihaisia naiselle vaan Jeesukselle. Jeesus saa varautua tämän jälkeen entistä suurempiin vaikeuksiin ja kostoon aiheutettuaan häpeän rabbeille.
- Jeesus ei hyväksy naisen itsetuhoista elämäntapaa, vaan kehottaa tätä suoristamaan elämänsä: " "Mene, äläkä enää tee syntiä."
- Mitä teemme nykypäivän prostituoiduille, sukupuolenvaihtajille, lesboille ja homoille? Voimme tuomita heidän tekonsa, mutta hyväksyä heidät ihmisinä. Voimme rukoilla heidän puolestaan ja osoittaa heille armahtavaisuutta, mutta meidän ei tarvitse hyväksyä heidän tekojaan.

17 kommenttia:

  1. Heippa!Kirsti ystävä!Vihdoinkin sain aikaiseksi tulla tänne sun ihanaan blogiisi!Minä oon tehnyt niin innokkaasti sitä mun omaa blogiani,kun ajatuksia ja ideoita"pursuaa päästäni"ns.kokoajan:)Kiitos sulle vierailuistasi ja mukavista kommenteista.Eikö olekkin aika mielenkiintoisia ne urheilu videot,kun niitä jää oikein seuraamaan,ainakin joskus!:)On niin mukavaa,kun sinä käyt vierailulla,RAKAS KIRSTI!Olet laittanut tosi hyvän postauksen tuohon yläpuolelle.Jeesusta yritettiin kiusata ja saada ansaan,kaiken aikaa!Me olemme kattoneet RAKKAANI KATARIINANI kanssa innokkaina" pientä taloa".Siinä on ollut paljon mielenkiintoisia ja jänniäkin tapahtumia taas.Koskahan te alatte Kristan kanssa sitä katsomaan?Tervetuloa taas blogiini vierailulle!RAKAS KIRSTI!T:Jani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jani sinulle kivasta kommentistasi,oli mukava nähdä tämä.
    Ja huomata miten pitkä tämä on,kuinka osaatkin?
    Ne videot ovat kiinnostaneet minua,yllätyin kun tykkäsin katsoa koripalloa, yllätyin siksi, koska enhän minä urheilusta ole välittänyt
    Jännää,kun päästäsi "pursuaa koko ajan" ideoita ja ajatuksia.On hauskaa huomata se,sittenhän meille "blogilaisille" on entistäkin momipuolisempaa tarjontaa sivuillasi.
    Minusta on mukavaa käydä blogissasi,se on hieno blogi.
    Jeesusta kiusattiin jatkuvasti,vaikka Hän teki hyvää.Moni ihmettelee sitä,miksi,vaikka Jeesus antoi
    henkensä koko ihmiskunnan puolesta.
    Te olette katsoneet ihanaa sarjaa, pieni talo preerialla on parhaimpia katsottavia. Ensi viikolla aletaan katselemaan sen viitoskauden osia pienestä talosta....
    Rakkaat Jani ja Kata olette niin kovin rakkaita, Jeesus olkoon kanssanne kultaset.
    Tulen pian blogivieraaksesi.

    VastaaPoista
  3. Hei Kirsti!
    Postauksesi on hyvä! Minua itseäni jaksaa hämmästyttää Jeesuksessa se, että Hänellä on aina oikeat sanat joka tilanteessa. Jos mietimme itseämme ja tilanteita, joita eteemme tulee, kuinka monta kertaa käykään niin, ettemme uskalla sanoa mitään tai meillä ei ole mitään sanottavaa. Jeesus ei pelännyt arvostelua, loukkauksia tms. Hän puhui totuuden ja se, ystäväni, onkin yllättävän vaikeaa. Varsinkin kun olemme tekemisissä läheistemme kanssa.
    Siunausta päivääsi ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Johanna,niin olet oikeassa,
    on hyvin vaikeaa juuri läheisten kanssa puhua totuutta.
    Kuulit varmaan,että vanhin tyttäremme tuli uskoon syksyllä. Lauantaisin he koko perhe tulevat meille,ja toiseksi vanhin tytär tulee mukana. Tämä tyttömme ei ole uskossa,joskus on vaikeaa kertoa hänelle,kun hän ei halua kuulla.(toiseksi vanhin ei ole uskossa)
    Mutta me Kristiinan kanssa juttelemme uskosta,hän kysyy monia asioita,vaikeitakin, ja lukee hengellistä kirjallisuutta.Rukoilen,että osaisin vastata oikein.Hänen miehensä ei ole vielä löytänyt Jeesusta.Me,minä ja mieheni kanssa uskomme heidän pelastuvan tänä vuonna.
    Jeesus oli/on ihmeellinen,Hän ei pelännyt arvostelua,hänen säälivä rakkautensa riitti kaikille. Jeesus suri ihmisten kovuutta ja kuinka he eivät ottaneet vastaan totuutta.
    Johanna sinulla oli hyvä postaus,ja sait hyviä kommentteja,jotka koit vastauksena sisimpäsi kysymyksiin, myös konsertti oli ihana,ylistystä Jumalalle.
    Minulla itsellänikin on hoitamattomia sisäisiä haavoja,kukaan ei käsitä,että voisi olla tässä elämän vaiheessa.En ole vuosiin päässyt kokouksiin, olen jäänyt "kodin seinien sisälle",eikä kontakteja ole ulkomaailmaan juuri nimeksikään.Nyt tämä tietokone tuo
    "keskusteluyhteyden"ihmisten kanssa, josta olen kiitollinen Jumalalle.Koska jokainen hyvä anti tulee ylhäältä,valkeuksien Isältä,jossa ei ole muutosta,eikä vaihteen varjoa.
    Siunausta myös sinun päivääsi♥

    Sydämeni

    VastaaPoista
  5. Kirsti,
    luulen, että sellaista elämän vaihetta ei tulekaan, jolloin meillä ei olisi jotakin asioita käsittelemättä. Mutta seurakuntayhteys on hurjan tärkeää. Myös siksi, että kivi kiveä hioo. Kasvamme uskovien yhteydessä. Toivon, että tämä kanava, jonka Herra on nyt sinulle avannut, voisi tuoda sinulle sitä lohtua ja kasvua, jota kaipaat elämääsi.
    Huokaillaan yhdessä tyttäresi pelastusta sekä tervettä kasvua jo uskossa oleville lapsillesi! Ja ehdottomasti parantumista sinulle, vapautta Jeesuksen nimessä! Minä uskon Herramme Jeesukseen parantavaan voimaan tänä päivänä!
    Tänään eräs ystäväni otti minuun yhteyttä pitkän tauon jälkeen, hän oli yrittänyt viime viikolla itsemurhaa ja nyt huutaa lujaa Jumalan puoleen. Rukoilethan kanssani hänen pelastuksensa puolesta, että hän löytää uskovien yhteyteen omalla paikkakunnallaan ja saa pelastua ja saa apua elämän vaikeisiin tilanteisiin. Toivoisin niin, että voisin olla häntä lähellä juuri nyt, mutta asumme pitkän matkan päässä toisistamme. Tällä hetkellä olen ainoa yhteys hänellä mihinkään hengelliseen. Mutta hän otti yhteyttä ja avautui, se on Jumalan työtä!! Herra on aloittanut hyvän työn, hän on herätyksessä ja Jumala vie työn loppuun, luotan siihen.
    Kiitos rukouksista ja siunausta loppu päivään ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos Johanna,nyt pääsin koneelle,näin kyllä viestisi,mutta oli miehen vuoro pelata shakkia tällä koneella.
    Seurakuntayhteys on todella tärkeää,
    siellä pääsemme kasvamaan,niinkuin
    sanoit kivi kiveä hioo. Avioliitossakin sen "hionnan"on huomannut. Minulle on tämä blogi kirjoittelu tuonut yhteyksiä. Ja netissä on useita eri julistajen saarnoja,joita me mieheni kanssa kuuntelemme. Olen myös ladannut koneelle saarnoja.
    Rukoilen kanssasi ystäväsi puolesta,
    voi miten hän onkaan ahdistettu,kuinka hän onkaan kärsinyt, ihmisressukka.Se on Jumalan työtä,että hän otti sinuun yhteyttä, ja on vievä alkamansa työn
    päätökseen, kiitos Hänelle! Johanna on ihanaa, kun olet uskossa, Jeesus saa käyttää sinua tämän ihmisen pelastuksessa,ehkä ei olisi ollut ketään. Rukoillaan yhdessä ystäväsi puolesta ja kiitos,kun muistat tytärtäni rukouksin,ja että minä paranisin ja olisin vapaa Jeesuksen nimessä.
    Ja sinua muistamme rukouksissamme ♥

    VastaaPoista
  7. Moikka Kirsti,Hyvä postaus ja raamatun kohta oli puhutteleva ja hyvä,Ei ole hyvä arvostella toisia ihmisiä,Jeesus antaa anteeksi jokaiselle,Miksemme mekin antaisi.:),Hienoja kuvia sivussa susta ja lapsista mm!Mä muistan sua ja iskää rukouksissa!,Sulla on kaunis ja ihana blogi!,Huomenna mulla sit alkaa ryhmät ja se on tosi ikävää ja tuo levottoman mielen;Huomenna pidän kotipäivän sen jälkeen,Kiva oli katsoa yhdessä pientätaloa!,Olet ihana ihminen!♥,Siunattua yötä ja loppu iltaa!Halauksin:Krista

    VastaaPoista
  8. Hei rakas Krista, kiitos ilostuttavasta,kivasta kommentistasi!
    Ei todellakaan ole hyvä arvostella toisia, tai puhua pahaa.
    Niin miksemme me antaisi anteeksi, ja
    on hyvä antaa itsellensäkin anteeksi,
    sitten vapautuu anteeksiantamattomuuden taakasta.
    Ihmeellinen Jeesus, Hän on turvakalliomme, Hänessä me liikumme ja olemme, Hän on elämämme:)
    Kiitos kun muistat meitä rukouksissa kulta. Ja kiitos kuvien kehumisesta!!!
    Pieni talo preerialla on suloinen ja sinäkin olet suloinen:) Ja ihana ihminen myös:)
    Sinulla on kotipäivä huomenna, minä rukoilen puolestasi.

    Hugs!
    t. äiti

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle Pink Links kommentistasi.
    Meidän tulee rakastaa jokaista ihmistä sellaisena kuin hän on,ei erotella heitä,mitä he tekevät. Esim. tunnen syvää sääliä niitä ihmisressukoita kohtaan,jotka ovat kiinni huumeissa ja alkoholissa,eivätkä pääse niistä eroon. Mutta en voi muuta tehdä kuin rukoilla, en pääse,enkä osaa auttaa heitä. Rukoilen,että he pelastuvat.

    Siihen tekstin loppuosaan.
    Siksi minulla on erilainen mielipide,koska olen raamatusta löytänyt ettei sellainen ole oikein Jumalaa kohtaan,Hän on tarkoittanut avioliittoon miehen ja naisen.
    Tunnen säälivää rakkautta heitä kohtaan ihmisinä,ja rukoilen,että heidän sielunsa pelastuisi,tulisivat uskoon. En tuomitse heitä,vaan säälin,en halveksi.Rukoilen,että he ottavat vastaan Jeesuksen.

    Toivotan sinulle onnellista viikkoa:)!


    Tiedän ettet tarkoita loukata,olet vain eri mieltä.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Hyvä postaus vaikeasta ja arasta aiheesta.
    Ihmisiä kuuluu rakastaa, mutta syntiä ei. Jeesuskin rakasti syntisiä, mutta ei antanut lupaa tehdä syntiä.
    Synnin tekeminen satuttaa aina jotakuta tai joitakuita.

    Tämä meidän aikamme on mielenkiintoinen, kun kaikkea pitäisi suvaita ja kaikkia ymmärtää.
    Jännää vain on, että uskovia ei tarvitse suvaita ja ymmärtää, vaan äkkiä leimataan ja syrjitään.
    Onneksi vielä elämme aikaa, jolloin maassamme ja EU:ssa on uskonnonvapaus!
    Siunausta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Nurkkalintu,kommenttisi oli minulle ilo.
    Ihmisiä kuuluu rakastaa, Jeesuskin teki niin. Sekin on rakkautta,kun rukoilee heidän puolestaan,minä en voi muuta.
    Elämme todella mielenkiintoista aikaa, pitäisi suvaita ja ymmärtää,
    sellaistakin minkä sisimmässään kokee vääräksi.
    Niin uskovia ei tarvitse suvaita, vaikka kaikkea muuta pitäisi,joka sotii omaatuntoa vastaan.
    Onneksi tänä aikana on vielä uskonnonvapaus maassamme.
    Ei meille ole luvattu ongelmatonta elämää, meitä koetellaan olemmeko uskollisia. Meillä uskovilla on Suomessa helppoa vielä, kuinka paljon monet kärsivätkään uskonsa tähden maailmalla. Syrjityksi ja leimatuksi me joudutaan täälläkin.

    Herra on meidän kanssamme joka päivä,
    iloitaan ja riemuitaan,kun nimemme on
    elämän kirjassa.

    Siunausta ystäväni!

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Kirsti! Ilo Herrassa on väkevyytemme, näytti miltä näytti. Ihmiset hylkäävät, Jumala ei. Hän koettelee, olemmeko uskollisia vähässäkin ja sitoudummeko Hänen sanaansa.
    Pientä todellakin on syrjintä ja pilkka vielä omassa maassamme. Sitä huonoa kohtelua olen saanut osakseni minäkin; eräät työpaikatkin mitä todennäköisimmin annettiin toisille, koska selvisi uskonvakaumukseni. Aikani itkin niitäkin, mutta lohtuni oli se, että Isä Jumala näki myös ne tilanteet.

    VastaaPoista
  15. Rakastan sinua aina<3

    VastaaPoista
  16. Kiitos pikku Kata rakas,olet ihana enkelini. Rakastan sinua♥

    VastaaPoista
  17. Ikävää Nurkkalintu,kun olet joutunut
    syrjinnän kohteeksi.
    Vihollinen kiusaa meitä saadakseen meidät murehtimaan,ja tämä tulee lisääntymään.
    Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan,kuinka Hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin Hänen kanssansa.Room.8:32
    Tämä on hyvä
    Mutta me tiedämme,että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi,jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.Room.8:28

    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista