PÄÄSIÄISAIKA ALKAA
PALMUSUNNUNTAI; JOLLOIN MEILLE TULEE VIRPOJIA:
HILJAINEN VIIKKO; PIINAVIIKKO.
HILJAINEN VIIKKO; PIINAVIIKKO.
PALMUSUNNUNTAIN NIMI VIITTAA JEESUKSEN RATSASTUKSEEN JERUSALEMIIN, jolloin väkijoukko heitti tielle palmunoksia. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita.
Pohjoismaissa palmunoksan on korvattu PAJUNOKSILLA
KIIRASTORSTAITA VIETETÄÄN HERRAN EHTOOLLISEN ASETTAMISEN PÄIVÄNÄ. Nimitys johtuu tapahtumasta, jossa Jeesus pesi opetuslastensa jalat.
PITKÄPERJANTAI ON KRISTIKUNNAN SUURI JUHLAPÄIVÄ, pitkän paaston ja piinaviikon huipentuma.
PÄÄSIÄINEN ON ILON; kevään ja YLÖSNOESEMUKSEN JUHLA JA VANHIN KAIKISTA KIRKOLLISISTA juhlapyhistä.
Kiirastorstaita vietetään Herran ehtoollisen asettamisen päivänä. Pääsiäisaterian yhteydessä Jeesus pesi opetuslapsiensa jalat.
- Olen antanut teille esimerkin, että tekin tekisitte niin kuin minä olen tehnyt. Suurin on se, joka palvelee, Jeesus sanoi.
Pääsiäisaterialla Jeesus otti leivän, siunasi sen, mursi ja antoi opetuslapsilleen.
"Tämä on minunn ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."
GETSEMANE
GETSEMANE Getsemanen puutarhassa Jeesukselle ilmestyi taivaasta enkeli. Suuressa tuskassa hän rukoili yhä hartaammin. Hänen hikensä oli niin kuin veripisarat, jotka putosivat maahan. Jeesus tapaa opetuslapsensa murheen tähden nukkumasta. Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.
Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan. Silloin hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani. Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."
Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: "Niin ette siis jaksaneet valvoa yhtä hetkeä minun kanssani!
Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha heikko." Taas hän meni toisen kerran ja rukoili sanoen: "Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomatta, niin tapahtukoon sinun tahtosi." Ja tullessaan hän tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi. Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sant uudestaan. Sitten hän tuli opetuslasten tykö ja sanoi heille: "Te nukutte vielä ja lepäätte! Katso, hetki on lähellä, Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.
Ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet , vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille. Sitten tuli kaksi. ja he sanoivat: " Tämä on sanonut: "Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa." Ylimmäinen pappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, elävän Jumalan Poika?"
Jeesus sanoi hänelle: " Sinäpä sen sanoit. :tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." Ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Katso, nyt kuulitte hänen pilkkaamisensa." He sanoivat; "hän on vikapää kuolemaan." Silloin he sylkivät häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä poskelle.
Sitä ennen hän antoi opetuslapsilleen tehtävän: - Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat. Ja katso minä lähetän teille sen, minkä minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan Voima korkeudesta.
Ja Hän nosti kätensä siunasi heidät. Ja tapahtui, että Hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja Hänet otettiin ylös taivaaseen.
Siunattua pääsiäistä sinulle ja koko perheväelle!
VastaaPoistakiitos näistä hyvistä kirjotuksista ja hyvistä kuvista.Ihanaa pääsiäistä sinne kaikille teille.Toivottavasti Kristian ois myös jo parantunut.Huolestuttaa.Mutta rukoilemme puolestanne.Kaikkea ihanaa.♥
VastaaPoistaUpea postaus! Todella hieno!
VastaaPoistaVarmasti suuritöinen myös.
Kauniit kuvat!
Kiitos postauksesta.
VastaaPoistaPääsiäinen on iloinen asia. Jeesus kuoli ristillä, että me saamme elää.
Kiitos siitä.
Iloista Pääsiäistä sinulle ja rakkaillesi.♥
Kiitos Nurkkalintu!
VastaaPoistaSiunausta toiseen Pääsiäispäivääsi!
Ja mukavaa kevään odotusta! ♥
Kiitos rakas kulta Kata!
VastaaPoistaNyt on vielä toinen Pääsiäispäivä,vielä melkein tunnin ajan.
Pääsiäinen on mennyt oikein mukavissa merkeissä.
Kiitos rakas, kun rukoilette.
Ihanaa arkea kullanmurut♥
Mukavaa tiistaita!
Rakkaat terveiset Janille!
Kiitos Kirsti kultainen!
VastaaPoistaKivaa, kun pidät.
Oli tämä melko suuritöinen, mutta tällaisesta tekemisestä pidän.
Pääsiäisen toinen sunnuntai on miltei lopuillaan, joten arki alkaa.
Ihania siunattuja päiviä Kirsti sinulle ja Toivolle!
Kiitos Sylvi!
VastaaPoistaPääsiäinen on iloinen asia.
Jeesus kuoli,että me saamme elää,
Hän Ylösnousi, kiitos Jeesus!
Ihanaa kevättä ja siunattua arkiviikkoa Sylvi sinulle ja perheellesi!