perjantai 25. tammikuuta 2013

Viikonloppu

Hei  blogiystävät,  te kaikki ihanat,  kiitos kommenteistanne,  niitä on aina kiva saada!  Vaikka en ole ollut   uskollisena vastailemassa niihin,  enkä tekemässä  uusia päivityksiä.
Tuossa yläpuolella on  kortti missä lukee Rauhallista  Joulua,  mutta eihän se haittaa,  koska maisema on iki-ihastuttava,  sen vuoksi juuri  valitsin sen kuvien joukosta,(  en nähnyt mitä  siinä lukee.) 
 Nyt ollaankin jo tammikuussa 2013!
 Milloin me tänne asti tultiin,  näköjään aika menee nopeasti  vaikkei ihminen  olisi ihan kunnossakaan,  se ei kai johdu siitä. :)  Tuo kuulostaa hupsulta,  aika menee aina näin,  meistä  vaan tuntuu, että se menee  joko hitaasti tai "kiitäen",  ja sen kai huomaa siitä,  kun haluaisi tehdä enemmän asioita,  eikä  ehdi.
 Niin olen melkoisen  huonossa kunnossa.. 
 Olen niin väsynyt,  ehkä tähän syynä on,  kun mieheni kanssa ollaan koetettu saada  minun nukkumiseni siirtymään  enemmän normaaleihin aikoihin.  Joskus  oli vaikea päästä ylös neljäksi iltapäivällä.  Nyt nousen jo ennen kahtatoista,  tänään  yhdeltä.  Joku päivä tällä  viikolla jo aamu yhdeksältä,  tavoitteena on päästä  ajoissa  illalla nukkumaan. Mutta ei  se meinaa onnistua,  nytkin kello on kohta  kaksitoista(  23.45 )
.
  Nyt me luemme yhdessä Raamattua, heti  aamukahvin jälkeen.  Silloin se oli mahdotonta, kun nousin  vasta,  kun oli jo ilta. 
 Usko tulee siis  kuulemisesta,  mutta kuuleminen  Kristuksen  sanan kautta. Room. 10: 17..
.

13 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kuvia <3 mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Rakas ihana kirsti äitini♥,Onpas sun blogisi todella kaunis ja tosi ihania postauksia:),Oli todella mielenkiintoista lukea tämäkin postaus:)Kurjaa kun olet niin heikossa kunnossa ja väsynyt,mutta ymmärrän silti miltä sinusta tuntuu ja rukoilemme puolestasi:),Se on kyllä kiva asia kun olet pystynyt nousemaan aikasemmin ja voitte nyt olla iskän kanssa yhdessä kahvilla ja lukea yhdessä enemmän myös raamattua ja iskäkin,miehesi varmasti pitää siittä,että saatte enemmän viettää aikaa yhdessä ja kyllä se varmasti sinustakin rakas äitini tuntuu hyvältä:)en kyllä pidä siittä,että joudut olemaan väsynyt ja kivulias.,Hyvä kumminkin ehkä kun yritätte mennä aiemmin nukkumaan:)eihän sitä joka yö kovin aikasin aina malttaisi mennä,vai mitä luulet?:),Tykkään sun tästä kauniista blogistasi paljon ja odotan innolla uusia postauksiasi:)T:Krista tyttäresi

    VastaaPoista
  3. Heippa,Kirsti ystäväni!Mukavaa olla taas täällä,pitkästä aikaa:)On varmasti vaikeaa toi rytmin muutos.Toivottavasti kipusi loppuisivat!Olet meille hyvin rakas,ja kuvat ovat kivoja!!!Kiitos kun kävit blogissani!!!T:ystäväsi Jani!

    VastaaPoista
  4. Heippa rakas!Huomasin ilokseni,että olit blogannut.Odotan meinaan aina et pääsen lukeen sun kaikki postaukset.

    Ikävää,että olet ollut väsynyt.Rytmin muuttamisessa on varmasti myös työtä kun muutenkin nukut niin vähän.On varmaan silti ihan mukava olla jo hieman aikasin ylhäällä?Nätit kuvat.:)

    VastaaPoista
  5. Kunnioitan suuresti päivärytmisi muutosta. Se on varmasti ollut ponnistusten takana! Meille lukijoille on ihana tietää, että olet päivällä hereillä. Perusteluita tähän en osaa tarkemmin sanoa, mutta täten on helpompi kirjoittaa sinulle.
    Onko otsasi jo ihan parantunut?
    Taidan lähett.välillä.

    VastaaPoista
  6. Internet Explorer sulkee vähän väliä sivun ja tekstini häviää. En tiedä miksi.

    Julia ja Noora ovat oppineet ryömimään, ensin Julia, sitten Noora. Molemmat ovat nyt 7 kk:n ikäisiä.
    Sinun blogissasi on taas todella kauniita kuvia!
    Toivon sydämestäni sinulle jaksamista ja Jumalan runsasta siunausta!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Suvi kommentistasi!

    Kävin tänään blogissasi, siellä oli hienoja kuvia, kaupunkinäkymät,
    upeita taloja ja katuja.
    Pitää koettaa tehdä kierros kaikkien blogeihin,toivon todella sitä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa, maanantaita.

    VastaaPoista
  8. Kiitos rakas Krista kommentistasi, jota olen
    lukenut!
    On se ollut melko kamalaa se vaihdos, mutta nukun liian vähän.
    eilen torkahtelin tässä tuolissani yli tunnin. Tänään silmäluomet painui väkisin kiinni,ei kuitenkaan sen enempää.
    Jospa se tasoittuisi ja saisin nukutuksi
    pitempään,eli tarpeeksi.

    Kiitos teille rakkaat rukouksista!
    Lopettelen nyt,kun mennään nukkumaan.

    Jumalan siunausta kultaseni ja Markolle rakkaita terveisiä!


    VastaaPoista
  9. Hienoa kun luette miehesi kanssa yhdessä Raamattua!!
    Valveilla olosi/unesi tasoittuminen vie aikaa. Jaksa vielä!!
    Rukousterveisin Kirsti

    VastaaPoista
  10. Kiitos Jani, oli mukava yllätys saada kommenttisi!

    Kyllä muutos vaatii aikaa. Tänään jälleen nukuin väkisin pikku pätkiä.
    Siitä on aika kauan, kun kävit
    kommentoimassa.
    Minä en ehdi, tai saa aikaseksi lähteä kommentoimaan, vaikka pidän sitä mukavana.
    Ilmeisesti minun pitää laittaa "kommenttimyssy" päähän,niin piristyisin tulla katsomaan blogejanne. Sitten "aikaansaamattomuuden aika on ohitse)))))) ?????
    Myös mietintämyssy pitää etsiä,oikeastaan haluisin myssyn löytyvän))))) että aiheita ilmaantuisi uusiin postauksiin.
    Kiitos Jani,kun sanot niin kauniisti, että olen teille rakas.

    Näissä merkeissä tällä kertaa!
    Siunausta!

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihanista viesteistäsi rakas Kirsti äitini♥,Tervetuloa meille perjantaina,odotamme kumpikin innolla tuloanne,kiitos kun tulette:)Jäämme odottamaan sitä,nähdään ihana äitini♥T:Krista

    VastaaPoista
  12. Hei rakas Kata enkelini!

    Kiitos kommentistasi.
    Niin se rytmin vaihdos on ollut melkoista rumbaa.
    Yleensä nukutaan Sakarin kanssa liian vähän, mutta ei malta mennä nukkumaan,kun käy vessassa. On kiva nousta aikaisin:):)
    Ja sitten ajattelen,että pääsemme aikasemmin yöunille.

    Sinulla rakas ihana Kata on mielenkiintoinen blogi. Sinne on pian tultava kommentoimaan.
    Mietiskelen kuinka työssäolevat naisihmiset ehtivät vielä blogeihinsa, kun töitten jälkeen he käyvät kaupassa,hakevat kenties lapset tarhasta ja tekevät ruoat jne. Sitten ehkä myöhään kun muut nukkuvat? Miksikähän minä olen kiireinen, vaikka olen kotona. Siinäpä on pohdittavaa:)

    Siunausta ja varjelusta kulta rakkaani!

    VastaaPoista
  13. Hei Kisti ystäväni,minulta ¨¨katosi pitkä viesti
    en nytkään tallentanut,en edes muistanut sitä.
    Olin juuri lähettämässä:)

    Ne pienet Julia ja Noora tyttöset ovat varmasti suloisia ja ihania ja jo ryömivät,pikku enkelit.
    Miten toiset lapset voivat?

    Kiitos Kirsti kommenteistasi,ne ilahduttavat mieleni.
    Kiitos Jumalalle sinusta rakas Kirsti.

    Rytmin vaihto on ollut ponnistelua, mutta on pikku hiljaa edennyt.
    Otsa ei ole vielä kokonaan parantunut. Arpi siihen jää, kun siinä oli se vähän isompi katetri.
    Meistä on ollut ihanaa lukea yhdessä Raamattua.

    Muistan lapsia ja teitä, sinua Kirsti ja miestäsi Toivoa rukouksin.

    Lähetän tämän nyt, ja katson huomenna, jos jatkan vähän.
    Jeesus kanssasi!

    VastaaPoista