torstai 23. elokuuta 2012

Vielä on kesä...

 Heippa blogiystävät,  laitoin kuvia lauantaista 11.8. :) Lapset- meidän kullannuput olivat ilahduttamassa meitä:)  He olivat  olleet päivällä jo särkässä,  he ovat käyneet siellä  usein,  kun heillä on koko perheelle  kausilippu. ♥
 He olivat vielä menossa uimaan meillä käynnin jälkeen:)  Lapsiperheissä riittää puuhaa,  olisipa  mukavaa olla terveenä hääräilemässä,  nauttisin lastenlasten kanssa tekemisistä.  Niin miksi en jaksa tehdä  mitään,  sanon näin,  sillä olen ihan väsynyt,  torkahdan koko ajan? 
  Luulin että tänään ehtisin järjestellä  tavaroitani  ja kirjoitella ihanan tekstin teidän iloksenne.    
 Mutta tehdään sitä mitä pystytään,  kyllä siihen on tyytytyminen.  Niin on päiväsi,  niinkuin on voimasi.   Kiitos Herra  kaikesta. Minusta tuntuu, että  minun täytyy mennä, joko vähän lepäämään tai muuta tekemään

 Ihana kortti tuossa alapuolella   "Herra, sinä olet meidän  turvamme polvesta polveen1.



Sain yllättäen eräältä  uskovalta lahjaksi Jeesus paidan ja lippiksen.
Laitan vielä tuon paidassa olevan tekstin kohdan tähän loppuun.  Siinä näyttää  olevan  Luuk.3:22.   ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa,  niinkuin kyyhkynen,  ja  taivaasta tuli ääni:  "Sinä olet minun rakas  Poikani; sinuun minä olen mielistynyt!.


4 kommenttia:

  1. Hei Kirsti!
    Kaunis paita ja lippiskin sopii sinulle hyvin.
    Kiva kun lapsilla on mukavaa touhuamista.
    Näinhän se on, meidän on tyydyttävä siihen mitä Taivaan Isä meille antaa, ja hän antaa voimia sen mukaan.
    Kaunis kortti ja texti.
    Siunausta tuleviin päiviisi./ sylvi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sylvi kultainen!

    Tänään, kun vastaan sinulle on lämmin päivä (24.8.), vielä kesäinen päivä,ovet ovat auki :)

    Pidän siitä paidasta ja lippiksestä, kyllä hämmästyin,kun sain sen lahjaksi.

    Voin hyvin tänään, kun nukuin enemmän, kiitos Taivaan Isälle!
    Sylvi tulen tänään blogiisi katsomaan kauniita kukkia ym. kaunista.
    Minulle on merkinnyt paljon sinun ja Ritva-siskosi kommentit, otan ne Jumalan lahjana vastaan.
    Siunausta syksyisiin päiviisi.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Onpa kiva postaus!
    Eilen tulimme marjojen kanssa kotiin.
    Nyt on todellakin aurinkoinen ja lämminkin päivä! Ihana kun voi olla ovet auki parvekkeelle.

    VastaaPoista
  4. Hei Kirsti kulta-ihana!

    Kiitos kommentistasi!
    Tänäänkin on lämmin ihana päivä, tänään on lauantai.

    Sain viestin,että pikkutytöt menevät Särkkään vanhempiensa ja Susanna-tädin kanssa.
    Särkkä on auki enää tänään ja huomenna.

    Meillä on edelleen ovet auki,ihanaa.

    Nyt teillä on marjojen teko mehuksiko? Ja osa muuten pakastukseen, että saa tehdä marjapuuroa. Me ollaan perattu vähän marjoja ruoan piristeeksi,niinkuin puolukoita käytetään.
    Siunausta Kirsti teille kaikille
    ♥ t. Kirsti

    VastaaPoista