sunnuntai 26. elokuuta 2012

Syntymäpäivä:)

Maanantaina 13.8.012. odottelin nuoria meille  kylään muutamaksi päiväksi.  Samalla oli tarkoitus viettää Janin syntymäpäivää:)  Meillä on kolme vävypoikaa,  kaikki oikein mukavia,  kuin omia poikia. Sieltähän he tulla tupsahtivat, päästiin heti päiväkahville..

Karjalanpiirakoita kahvin kanssa aluksi. Tytöt alkoivat kohta tekemään kakun valmiiksi,  pohja heillä jo olikin. Postauksen onnittelukortti on tullut meille,  Sakarille ja minulle  viime hääpäivänä  Marjaanalta, Markolta, Armilta kauniina onnitteluna.
Nyt käytin sitä tässä,  kun en löytänyt muuta:)


 Näin ihanan kakun tytöt tekivät,  siinä on  rahkakermaa,  vadelmia, ja hedelsäilykehedelmiä, persikkaa ja marmelaadipalasia.  Marmelladi maistui joukossa pirteältä, vadelman ihanuudesta puhumattakaan. Voisin antaa kympin numeron kakun herkullisuudesta.
Tähän kuvaan on päässyt myös  Sakari,  hän ei kovin mielellään tule kuvattavaksi,  siksipä häntä ei niin usein niisä ole:):)

                                             
Tässä me poseeraamme,  meillä oli mukava ilta, ihana juhlailta:):)  Janin synttärit oli oikeasti lauantaina, mutta ehdimme juhlia vasta nyt.
Nuoremme kävivät Särkänniemessä lauantaina, kävivät myös Näsinneulassa siellä ylhäällä. Täytyypä laittaa johonkin kuvia heidän mukavanoloisesta reissustaan,  katsotaan nyt mitä saan aikaan.  Huvipuistossa he näkivät Sallan ja Millan  Kristiina äidin ja Severi isän kanssa,  sekä tyttöjen Susanna tädin.
Tiistai oli myös kiva päivä muuten,  mutta Marjaana sairastui kovaan nuhaan. Myöhemmin kävi ilmi,että hänellä oli poskiontelotulehdus,  nyt hän on saanut lääkkeen ja syönytkin urheasti isot pillerit,  ja on jo kunnossa. Keskiviikkona oli nimipäiväsankarittarena mm. Marjaana,Marianne,  niitä oli monta nimeä.Annoin nimpparilahjaksi kirjan,  ja lähetin kortin kotiin,  niin saa heti kotiin tullessaan postia,  samoin lähetin kortin Katallekin, pikku yllätyksenä. Marko antoi kauniin kortin ja kirjan vaimollensa nimppariksi.
Janikin ostaa Katalle lahjoja merkkipäivinä.  Niin miehet tietävät miten ilahduttaa  nuorta rakasta vaimoaan.:) 
 Marjaanalla ja Markolla on kovasti puuhaa,  kun he muuttavat kauniiseen asuntoon jo tämän kuukauden aikana.
Se oli rukousvastaus,  että he juuri pääsivät siihen  paljon parempaan asuntoon, kuin entinen.  Siinä on sauna,  lasitettu parveke, astianpesukone, ja se on isompi. Jumala on rukouksia kuuleva Jumala,  kiitos  Hänelle kaikesta,  kunnia kuuluu yksin Jumalalle!

29.8.012.  Nyt  muuttokuorma on saatu uuteen kotiin,  Marjaana soitti (Krista)
kuinka muuttomiehet olivat olleet ikävästi käyttäytyviä,  nuorempi oli kiroillut, eikä vienyt hyllyä sisällä toivottuun paikkaan, oli sanonut: "vieköön itse. Eivätkä ottaneet muuttokuormaan loppuja laatikoita varastosta, ja lopuksi jättivät yhden hyllykön ulos, me ei kyllä tuota enää sinne raahata, eli jättivät hyllyn kadulle.
Onneksi Markon serkku oli auttamassa  vielä  "lopputilpehöörejä"  kuten kukkia ja yksittäisiä pikku tavaroita  Markon  kanssa  entisestä asunnosta uuteen asuntoon  ja hän soitti miehellensä ja hän tuli apuun.
Sakari vie huomenna nuoret entiselle asunnolle tekemään loppu siivouksen ja  takaisin tullessa he ottavat varastotavarat autoon,  ja ne ehkä viedään uuden kodin varastoon.  Huomisillaksi on sovittu,  että serkun mies  tulee yhdistämään pesukoneen,  ja tekee jotain nikkarointia hyllyn paikalleen saamiseksi.:)

4 kommenttia:

  1. Ihania lämpimiä kuvia. Sinulla on ihana perhe.
    Se on rikkautta kerrassaan.
    Siunausta teille kaille. ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Miten ilahdunkaan näistä sinun postauksistasi!! Olet jälleen laittanut iloisia ja lämpimiä perhekuvia tänne!!
    Siunausta teille jokaiselle!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sylvi, on rikkautta kerrassaan.
    Jumala on hyvä Jumala:

    Hän tiesi etten joskus pääse mihinkään ilman apua, ja omaiset silloin käyvät meillä, kiitos Jumalalle! Koska
    kaikki hyvä anti tulee ylhäältä valkeuksien Isältä, jossa ei ole muutosta ei vaihteen varjoa.

    En nyt muistanut sitä ihan oikein, ehkä kuitenkin pääasia tuli ilmi.
    Siunausta Sylvi ja Sulo ja kaikki läheisesi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentistasi!

    On mukava saada kommentteja, tietenkin minun pitää oikeassa ajassa vastata.

    Voi olla,että saamme pian Katan ja Janin vieraaksemme.

    He tulevat Marjaanan syntymäpäivää juhlimaan ja katsomaan heidän uutta kotiaan.
    Tänään Sakari vie Susannan sinne, siis Marjaanalle, laittamaan jotain paikoilleen heidän kanssaan ja samalla näkee sen uuden "kämpän".
    Siunausta Kirsti ja Toivo ja kaikki omat läheisesi ♥♥♥

    VastaaPoista