keskiviikko 24. elokuuta 2011

Evankeliumit

Hei  kaikki  kivat  blogiystäväni!  22.8.  eli  tämän  viikon  maanantaina  parvekkeet  vihdoinkin valmistuivat. 
Aivankuin olisi  saatu  kaksi pikku  huonetta lisää,  kun niissä on lasit.   Valmistuminen kesti  kauan,  ehdimme   silti  vielä nauttia  kesäisistä  päivistä  vaikka  parvekkeella:) 

Laitan  Raamatun  Sanaa,  neljästä  eri  evankeliumista  kohdan Jeesuksen  kasteesta:

Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin  Jeesus   oli saanut kasteen ja rukoili,  niin  tapahtui ,  että taivas  aukeni. ja Pyhä Henki  laskeutui  hänen päällensä ruumiillisessa muodossa,  niinkuin  kyyhkynen ,  ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani;sinuun minä olen mielistynyt."
Luuk.3:21- 22.
Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä,  minä  panen turvani Herraan, Herraan,  kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.  Ps.73: 28.
Musiikinohtajalle Koorahilaisten mietepsalmi. 
Niin kuin peura kaipaa vesipuroille, niin minun sieluni kaipaa  sinua Jumala.  Minun sieluni janoaa Jumalaa,  elävää Jumalaa.  Milloin saan tulla ja  nähdä Jumalan kasvot?
Kyyneleet  ovat olleet  leipäni  päivin ja öin,  kun minulle yhtenään sanotaan: "Missä on sinun  Jumalasi?  Näitä minä muistelen ja vuodatan ulos sieluni murheen,  kun kuljen väentungoksessa Jumalan huoneeseen  riemun ja kiitoksen kaikuessa juhlivasta joukosta.
Miksi olet masentunut,  sieluni,  ja olet  minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä  saan  kiittää häntä hänen kasvojensa suomasta pelastuksesta.
  Jumalalani,  sieluni  on minussa masentunut,  sen tähden minä muistan sinua Jordanin maalla,  Hermonin  kukkuloilla  ja Misarinvuorilla.  Syvyys  huutaa  syvyydelle sinun koskiesi pauhatessa; kaikki  kuohusi ja  aaltosi vyöryvät ylitseni. 
Päivällä  Herra lähettää armonsa, ja yöllä on sisimmässäni  hänen laulunsa,  rukous elävälle  Jumalalle.
Minä  sanon Jumalalle,  kalliolleni:  "Miksi olet  unohtanut  minut? Miksi minun täytyy  kulkea murehtien,  viholliseni  ahdistamana?
Luissani on kuin kuolemantuska,  kun viholliseni häpäisevät minua sanoen minulle  yhtenään: "Missä on Herra,  sinun  Jumalasi?"  
Miksi olet masentunut,  sieluni,  ja miksi olet minussa  levoton?
Odota  Jumalaa.  Sillä  vielä minä saan kiittää häntä,  pelastajaani,  minun Jumalaani.
Ps.  42.

Raamattu  kansalle  käännös.
                   Jeesuksen kaste. Silloin Jeesus tuli  Galileasta Jordanille  Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.  Mutta tämä esteli  häntä sanoen:  "Minun tarvitsee saada  sinulta  kaste, ja sinä tulet  minun tyköni."  Jeesus  vastasi ja sanoi  hänelle: "Salli  nyt,  sillä  näin  meidän  sopii täyttää kaikki  vanhurskaus." Silloin hän salli  sen hänelle. 
Kun  Jeesus oli  kastettu,  nousi  hän kohta  vedestä,  ja  katso,  taivaat  aukenivat,  ja  hän  näki  Jumalan Hengen  tulevan  alas  niinkuin  kyyhkysen ja laskeutuvan  hänen päällensä.  Ja katso,  taivaasta  kuului  ääni: "Tämä  on  minun  rakas Poikani,  johon  minä  olen  mielistynyt." 
Matt. 3:13 -17.
Jeesuksen Kristuksen,  Jumalan Pojan, evankeliumin alku
Niinkuin on kirjoitettuna profeetta  Esaiaan kirjassa:"Katso, minä  lähetän enkelini sinun edelläsi,  ja hän on valmistava  sinun tiesi.  "Huutavan ääni  kuuluu  erämaassa:
Ja koko Juudean maa ja kaikki  jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä,  ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa,  kun he tunnustivat  syntinsä. Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hän söi heinäsirkkoja  ja metsähunajaa. 
Ja hän saarnasi  sanoen: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi,  jonka kengänpaulaa minä en ole kelvollinen maahan kumartuneena  päästämään.
Minä  kastan teidät  vedellä,  mutta hän kastaa  teidät Pyhällä Hengellä. 
Ja niinä  päivinä Jeesus tuli  Galilean  Nasaretista,  ja Johannes kastoi  hänet  Jordanissa.
Ja heti,  vedestä noustessaan,  hän näki  taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin  
kyyhkysen  laskeutuvan  häneen.  Ja taivaista  tuli  ääni: "Sinä  olet  minun rakas  Poikani; sinuun  minä  olen  mielistynyt." Mark. 1:1 -11.

Seuraavana päivänä  hän näki Jeesuksen  tulevan  tykönsä ja sanoi: "Katso,  Jumalan Karitsa,  joka ottaa pois maailman synnin.  Tämä on se,  josta minä sanoin: "minun jälkeeni tulee mies,  joka on ollut  minun edelläni,  sillä hän on ollut ennen kuin minä."
Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten,  että hän tulisi julki  Israelille,  minä olen tullut vedellä kastamaan."
Ja Johannes todisti sanoen: minä näin Hengen laskeutuvan  taivaasta alas kuin kyyhkysen,  ja se jäi hänen päällensä.
Ja minä en tuntenut höntä; mutta hän,  joka lähetti minut vedellä kastamaan,  sanoi minulle: Sen,  jonka päälle näet Hengen laskeutuvan   ja jäävän,  hän on se,  joka  kastaa Pyhällä  Hengellä." 
Ja minä  olen se nähnyt  ja olen todistanut,  että  tämä on Jumalan Poika."
Ja seuraavana päivänä Johannes taas  seisoi  siellä  ja kaksi  hänen opetuslastansa.  Ja kiinnittäen  katseensa  Jeesukseen,  joka  siellä  käveli,  hän  sanoi: "Katso,  Jumalan  Karitsa!"  JOH.  1:29 - 36.

40 kommenttia:

  1. Hei rakas Kirsti!Tulin nyt nappaamaan sen palkinnon,jos ei haittaa :)Sinulla on paljon mukavia kuvia taas täällä!Tervetuloa taas blogeihini!T,Jani ystäväsi!:)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kivaa, kun saitte parvekkeet vihdoin kuntoon,kauniita kuvia,oikein hyvää loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä postauksesta.
    Hyviä raamatun kohtia , kauniine kuvineen

    Hyvää yötä Jeesus myötä.

    VastaaPoista
  4. Me tarvitsemme Sielun ravintoa. kauniit on kuvatkin. Hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
  5. Hei Jani ystäväni,kiitos kommentistasi!

    Kivaa kun tulit nappaamaan palkinnon,ei se haittaa,sehän on hienoa.
    Tulen aivan pian katsomaan blogejasi. Nyt en ole ehtinyt,kun on vieraita.

    Suloista torstaita teille kullanmurut♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos Ritva kommentistasi♥

    On se kivaa,kun parvekkeet valmistuivat,se on ihan kuin mukava kesähuone.

    Sinulle myös ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos sinulle Sylvi♥

    Oli mukava etsiä Raamatunpaikkoja, ne antavat meille niin paljon.

    Meillä on kohta häät.

    Hyvää yötä, Jeesus myötä♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pipsa kommentistasi,mukava oli saada♥

    Niin kaikki me tarvitaan sielun ravintoa.

    Hyvää loppukesää sinulle Pipsa!
    Siunausta ja hyvää yötä,Jeesus myötä♥

    VastaaPoista
  9. Tulin nyt tänne kohtaan 24.8. Evankeliumit.
    En odota että pian vastaisit minulle, vaikka kovasti haluaisin tietää, miten jaksoit häät! Olet ehkä väsynyt ja rasittunut. Jäsenesi ovat saattaneet kipeytyä.

    Oli hienoa nähdä postauksestasi, että olit kaikessa mukana häissä. Onnea sinulle tyttäresi naimisiinmenon johdosta!

    Onko Krista nyt muuttamassa miehensä kanssa heidän yhteiseen kotiinsa?
    Se voi olla outoa, koska käsittääkseni hän oli paljon teidän luonanne. Varmaan se on myös outoa Kristalle. Muistan kuinka minullekin oli aikanaan alkaa asua mieheni kanssa.

    Minun sydämeni oli eilen ahdistunut aivan kovasti, kun luin netistä YLEn uutisista, kuinka joku asiantuntija sanoi, että Suomi on valmis tunnustamaan Palestiinan valtion, jos se tuo rauhaa. Eihän se tuo vaan päinvastoin. Mutta sitähän nuo "asiantuntijat" eivät halua uskoa, eivätkä halua ottaa selvää.
    Yhdellä sivulla, jossa on aina joka päivälle sanat Raamatusta, oli toissapäivänä Sananlaskujen paikka: Moukka ei yritäkään ymmärtää, silti hän tahtoo mielipiteensä julki. (Sananl. 18:2.)
    Minusta tuo oli hyvin ilmaistu, kuten aina Raamatussa!
    Eilen oli kello 17 mielenilmaus Helsingissä Jakamattoman Jerusalemin puolesta.

    Meillä oli sunnuntaina Lotan syntymäpäivät. Hän täytti 4 v. Siellä oli kaikki lapsemme ja lastenlapsemme. Siellä oli myös Lotan toiset isovanhemmat ja Lotan isän muuta sukua. Oli paljon ääntä ja hälinää.

    Niin, ne Toivon sisaren 70-v juhlat olivat todella suuret, mutta siellä oli minulla mukavampaa kuin mitä etukäteen odotin. Näin Toivon sisaruksia (heitä on ollut 10,joista yksi on kuollut alle vuoden ikäisenä ja yksi sisar muutama vuosi sitten). Erään Toivon veljen lapsia en ollut nähnyt moniin vuosiin ja nyt sain keskusteltua heidän kanssaan. Heistä yksi on kummityttömme. Olin iloinen että meidän lapsemme tutustuivat myös heihin. Olli ei ollut mukana tässä juhlassa.

    Olin viime lauantaina Järvenpää Mission järjestämässä naistenpäivässä, jota vietettiin Järvenpään Vapaaseurakunnassa. Oli mielenkiintoista mennä sinne. Menin yksin, minulla ei ole juurikaan sellaisia ystäviä, joiden kanssa kulkea.
    Siellä oli puhujana Johanna Tunturipuro, hänellä on oma seurakunta Lahdessa, oliko sen nimi Ilmestysmaja, en ole varma. Hän on hyvin karismaattinen. Hänen puheensa oli myös hauska.
    Puheen jälkeen hän kutsui ihmisiä eteen, että hän voi voidella ihmisten käsiä, jotta ne olisivat valmiita jopa ihmetekoihin, tai ainakin tekoihin Jumalan kunniaksi. Menin myös. Siellä sai ihan hirveän kauan jonottaa. Se oli kyllä erikoista touhua. Jotkut ihmiset tärisivät, jotkut kyykistyivät, jotkut huusivat, itkivät jne. Tämä Johanna itse nytkähteli kummallisesti toispuolisesti. Ilmapiirissä ei mielestäni ollut rauhaa eikä iloa, vaikka joku siellä nauroikin. Minulle ei tapahtunut mitään. Oli siellä muitakin, joille ei tapahtunut mitään. Olin surullinen, aika pettynyt ja huononmuudentuntoinen, kun lähdin siitä autolle. Ajattelin, että olen huono tai jotenkin vajavainen kun minulle ei tullut mitään ilmiötä. Koko ilta oli pilalla. En pystynyt puhelemaan mieheni kanssa.

    Aika mielenkiintoista, että eilen sattumalta, menin Nurkkalinnun blogiin, käyn siellä harvoin. Siellä oli postaus, että Luin.. jälleen kerran ...tämän, kun klikkas tämän sanaa. sieltä löytyi kirjoitus äärikarismaattisuudesta. Olisiko se voinut olla johdatusta siihen, että sain tasapainon vuoksi lukea tämän puolen asiasta.

    Tuleeko liian pitkä kirjoitus.
    Siunausta sinulle rakas ystäväni Kirsti

    VastaaPoista
  10. Hei Kirsti ystäväni, kiitos mielenkiintoisesta kommentoimisestasi,kirjoituksestasi♥
    Olen ollut väsynyt,siksi en ole saanut aikaseksi kaikkea mitä olisi pitänyt.

    Ihmeellisellä tavalla Jumala kuuli rukoukset,koska jaksoin niinkin hyvin. Tiedän että minua autettiin ylhäältä. Itsekin pyysin:"Jeesus auta, että saisin nukuttua, ja pääsisin tyttären juhlaan.
    Ja jaksoin jopa auttaa Kristaa morsiuspuvun päälle pukemisessa, ts. laittaa vetoketjun ja hakaset kiinni takaa.
    Sinä päivänä meillä oli touhua, Krista kävi kampaajalla ja sitten meikkauksessa. Katakin meni meikkaukseen. Laitoin sängyssä itseäni kuntoon,haudoin silmiä kylmään veteen kastetuilla pumpuleilla, sitten kasvoille voiteita ja meikkivoidetta. Hiuksetkin saivat korkkiruuvikiharoita. Kata myös kiharsi hiuksensa,samoin siskoni. Kohta olimme kaikki valmiita juhliin.

    Kahdeskymmenespäivä on ihan kohta,puolentunnin päästä. Se YK-yleiskokous, jossa
    Suomi on valmis tunnustamaan Palestiinan,jos se tuo rauhaa. Sitä se ei tuo ja se on vastoin kaikkia lakeja,jos siellä se hyväksyttäisiin
    Oikeasti ne "miehitetyt"rajat ovat Israelin oikeat rajat.
    Merkillistä miten ihmiset ovat kummallisia,miksi he eivät ota asioita selville? Minä myös olen ollut ahdistuksessa Israelin puolesta,on paha mieli,kun sitä rakasta kansaa ei ymmärretä. Kyllä Suomikin puolustautuisi jos jatkuvasti ammuttaisiin raketteja ja ohjuksia.
    Mediassa ei kerrota mitä siellä tosiasiassa tapahtuu.
    Presidentti Tarja Haloselle on lähetetty vetoomus...

    VastaaPoista
  11. Kirsti jatkuu...
    On se melkoista myllerrystä tunteissa, kun tytär lähtee kotoa. Hän oli paljon meillä,tämän kesän aikana hän oli useampia päiviä pois. Niinhän minä sitten totuin luopumaan hänestä,vaikka meistä ne olivat kuin lomaa,silloin.

    Elämään kuuluu, että lapset lähtevät "pesästä".
    Teillä oli juhlia miltei juhlien perään, oli pikku Lotan synttärit ja Toivon sisaren 70-vuotissynttärit. Viimeksimainitut olivat isot juhlat. Ihanaa kun sinulla oli siellä parempi olla kuin mitä odotit, sait tavata kummityttöä ja kaikkia muitakin joita et ollut nähnyt vuosiin.
    Usein saattaa käydä niin,että onkin mukavampaa mitä ennalta odotti tai osasi toivoakaan.
    Lotta tyttönen täytti 4-vuotta, voi kuinka pieni hän on vielä, viaton pikku enkeli.
    Siellä oli paljon juhlijoita, oli touhua ja hälinää, vilskettä ja vilinää:)
    Minusta oli mukavaa juuri se hälinä "puheenporina", mikä kuului,kun ihmiset juttelivat,ja kaikilla oli hyvä mieli.

    Meillä oli sitten molemmilla juhlat, sinulla kahdetkin? Muistelin, että sinulla oli aiemminkin kesän aikana joku isompi juhlatilaisuus?
    Nyt sitten tutustuit karismaattisuuteen. Kyllä se oli johdatusta,kun juuri nyt menit Nurkkalinnun blogiin ja löysit sieltä artikkelin,missä äärikarismaattisuutta käsiteltiin. Minusta karismaattisuus oikeissa puitteissa on hyvä.
    Olen ollut monia kertoja rukoiltavana, ja tuntenut samoin kuin sinä,olen tuntenut huonommuutta. Se on ymmärrettävää,että tuntee niin.
    Jumala kuitenkin tietää mitä kulloinkin tarvitsemme. Riittää kun saadaan uskoa ja olla Jumalan lähellä.
    Kirsti jatkan tänään tästä aiheesta vielä.

    YK:n yleikokous ei vielä ole käsitellyt sitä palestiina asiaa.

    Olet tärkeä ja ihana Jumalan lapsi!

    Joh.14:27.
    Siunausta Kirstille ja Toivolle!

    VastaaPoista
  12. Hei Kirsti,täältä tullaan raapustelemaan vielä vähän♥ Raamatunpaikka oli hyvä.
    Mitä sinulle kuuluu?
    Oletko koskaan aikaisemmin käynyt sen tapaisissa kokouksissa,tilaisuuksissa?

    Minusta on tärkeää,että on täyttynyt Pyhällä Hengellä ja turvautuu ehyin mielin Jeesukseen.
    Armolahjat on tarkoitettu seurakunnan hyväksi,hoitamaan sen jäseniä. Armolahjoja on monia,on kielillä puhuminen itsensä rakentamiseksi on yleisin,on kielten selittämisen lahja, viisauden ja tiedon sanat,sairaiden parantamisen armolahja,profetoiminen, henkien erottaminen ja monia muitakin. En tiedä mitä Nurkkalinnun blogissa siitä äärikarismaattisuudesta lukee. Ajattelin käydä katsomassa,mutta en ehtinyt. Ilmiöitä voi olla,kun ihmisen lihallisuus vielä vaikuttaa,eikä hän ole päässyt kasvuun.
    Mutta monet seurakunnat ovat raittiita ja armolahjojen kautta siellä palvellaan tarvitsevia heidän parhaaksensa. Kun on täyttynyt Pyhällä Hengellä, voi iloiten ylistää Herraa toisten kanssa.
    On ollut kokouksia,jossa voi ilmetä ylilyöntejä.
    Mutta kyllähän armolahjojen käytössä ja ylistyskokouksissa on ääntäkin,se on ihan normaalia. Voi Jumala hoitaa eri ihmisiä eri tavalla.
    Lopun ajan viimeinen herätys on ennustettu olevan itkuherätys,missä ihmiset tekevät Jumalan edessä totista parannusta, synneistään, itkien sitä kuinka paljon on elämässä mennyt mahdollisuuksia hukkaan.


    Minä olen myös pettynyt,kun minulle ei tapahtunut mitään,ja näytti,että monille tapahtui.
    Mutta meidän ei tarvitse verrata itseämme toisiin,vaan luottaa, että Jumala antaa ajallaan mitä tarvitsemme. Ollaan kaikki erilaisia,ja Hän tietää mikä meille on hyväks
    En ole ollut pitkään aikaan ollut seurakunnan keskellä,en varsinkaan karismaattisessa tilaisuudessa.
    Nyt pääkaupunkiseudulla on menossa pääkaupunkimissio. Sen tilaisuudet ovat ihania,siellä armolahjat toimivat ja suomalaisia pelastuu paljon,tavoitteena on ihmisten pelastuminen ja varmasti parantuukin paljon.
    Voikun pääsisin sinne mukaan. Tiedätkö sinä niistä mitään? Kuulutteko te pääkaupunkiseutuun?Tässä paljastan tietämättömyyteni.:)
    Minä lähtisin mielelläni sinun kanssasi,jos asuisin siellä.
    Jaffalle terveisiä!
    Rukoilen pikkuistenne puolesta.
    Kerro taas tapahtumistasi ja lapsukaisista. Olen lukenut kirjoituksesi nauttien.


    Jumalan kämmenelle Kirsti♥
    t.Kirsti ystäväsi!

    VastaaPoista
  13. Kiitos viime kirjoituksistasi. Niitä oli jälleen ihana lukea!
    Oli hauska lukea myös häistänne. Hyvä että jaksoit olla mukana ja nautit olostasi! Kuvat olen katsellut tarkkaan. Morsian oli hyvin kaunis, hääpuku oli hieno, pidin siitä todella paljon.
    Olette nyt kaksistanne. Me ollaan Toivon kanssa oltu jo kauan.En muista milloin viimeinen muutti pois. Ajattelin aiemmin että se on ihan kauheeta kun lapset lähtee -sitten ei ole enää mitään. Mutta ei se niin mennyt. He tulevat käymään ja heihin voi olla yhteyksissä.

    Ne Sanan ja rukouksen illat, joissa olen käynyt, ovat karismaattisia tilaisuuksia ja Järvenpää Missio myös. Se naistenpäivän kokemus oli erilainen.

    Eilen oli Järvenpää Mission tilaisuus. Puhujana oli pastori, kirjailija Pekka Sartonen. Hän on Israel tuntija, hyvin perehtynyt Israeliin ja myös islaminuskoon. Häneltä on ilmestynyt todella monta kirjaa. Viimeisin kirja on Ilmestyskirjasta kertova.
    Eilen hän puhui Israelin tilanteesta nyt. Kohta alussa hän otti esille Palestiinan valtion kysymyksen ja YK:n kokouksen. Hän sanoi, että ihmiset ovat kyselleet häneltä paljon sitä, tuleeko Suomen päälle Jumalan viha, jos Suomi äänestää Israelia vastaan. Hän kertoi vastanneensa, että Suomessa rukoillaan paljon Israelin puolesta, ei Jumala ole mikään vihan Jumala. En tarkkaan muista miten hän sen sanoi mutta niin kuitenkin, että helpotuin suunnattomasti. Ajattelin, että Kirstinkin pitäisi saada kuulla nämä sanat!
    Minua jotenkin helpotti kun kirjoitit viimeksi, että sinua myös ahdistaa tämä Israelin tilanne. Ajattelin että hyvä että ei minua yksin huoleta ja jopa tuskastuta tämä tilanne. Ihan väkisinkin stressasin tätä asiaa.
    Nyt oli hyvä kuulla ettei olla Jumalan vihan kohteena.

    Iina ja Lotta vaihtoivat siis syksyllä päiväkotia ja käsittääkseni heillä on mennyt aika hyvin. Iinalla on ollut kyllä sitä syömisongelmaa tuollakin. Iinahan käy esikoulua. Heidän ryhmänsä käy oikean koulun ruokasalissa syömässä. Se on aika vaativa tilanne Iinalle, esim. on kova meteli.

    Jasper tulee ensi kuun 12.pvä puolitoista vuoden ikäiseksi. Hän osaa sanoa mummi! Ai että se on ihanaa. Ukki on kukki ja muita pikku sanoja tulee. Kovasti liikkuu, juosten. Autot ovat tärkeitä. Kirjojen katselu kiinnostaa ja kaikki tekniikkaan liittyvä, kuten ovenkahvat, erilaiset kiinnitykset, mutterit jossain kiinni jne.

    Juhlat jatkuu. Ensi lauantaina vietetään Olivian 4 vuotisjuhlia. Ne on kuulemma "vaaleanpunaiset Tuhkimojuhlat". Kutsussa Iinalla oli kruunu päässä ja taustalla vaaleanpunaista väriä. Sinne on käsittääkseni kutsuttu paljon väkeä. Niin siellä vietettävissä juhlissa on useimmiten ollutkin. He ovat minulle ja varmaan Toivollekin jotekin vieraampia. Olen rennompi Annan lasten juhlissa.

    Miten sinä rakas Kirsti olet nyt voinut? Ovatko lääkkeet sopineet hyvin?
    Viime postauksessasi kerroit, kuinka Sallan koulussa kertoma unelma oli ollut se, että mummi tulisi terveeksi. Miten vilpitön hänen toiveensa onkaan!

    Meillä vaihtuu taas seinänaapuri. Oi kun saisimme taas hiljaisen naapurin!!

    Päätän tähän, ettei tule liian pitkä lähetettäväksi. Siunausta sinulle!!!

    VastaaPoista
  14. Lisään vielä kun tuli mieleeni nämä.
    Minua helpotti myös se, kun kerroit myös tunteneesi alemmuutta muiden saadessa rukousjonossa oltuaan eri vaikutuksia. Niinhän minäkin tunsin peri syvästi. Olisin halunnut heti kysyä joltain että mikä minussa on vikana!
    Nyt se on mennyt minulta ohi ja voin ajatella, ettei ne eri ilmiöt ole pääasia.

    Lähetän nettiosoitteen, josta voi kuunnella Pekka Sartolan puheen. Jos vaan jaksat.
    Siinä on myös yleisölle jaettu teksti, mutta mielestäni siitä ei saa "irti" kuten puheesta sai.
    Missio Järvenpään sivulta kun klikkaa sanan lisää, pääse sille sivulle, jossa tämä puhe on kuultavissa. Se näkyy mustana janana. Se lisää sana on Pekka Sartolasta (kuva) kertovan pienen jutun kohdalla. Kyllä huomaat, kun menet Missio Järvenpään sivulle. Olen huomannut, että nykyään ei tarvitse kirjoittaa tuota www:tä alkuun.
    missiojarvenpaa.fi

    VastaaPoista
  15. Hei Kirsti kiitos ihanista kommenteistasi♥
    Kirjoitan sinulle huomenna,kun olemme katsoneet sen Pekka Sartolan ohjelman. hän on todella Lähi-Idän asiantuntija. Ollaan jotain kuunneltu,esim juuri tänä iltana hänestä.Muulloinkin.
    Pekka on lukenut kirjat mitkä olen kahtena jouluna antanut lahjaksi. Itse en ole lukenut,mutta kuunneltu joku ohjelma. Kiinnostava henkilö ja hänellä on kiinnostavaa tietoa.
    Oletteko seuranneet palestiina asiaa?
    Minä olen ahdistunut siitä,kun Israelia painostetaan. Huomaan että sinäkin koet ahdistusta. Ihmiset eivät ota selvää tosiasioista Israelin kohdalla. Meinaavat ajaa Israelia pois omasta maastaan. Vaikka se on niin pieni alue,joka heillä on.
    Kirsti ihanaa,kun olet olemassa.
    Pekka haluaa viedä minua nukkumaan kohta.
    Olen voinut niin huonosti,kipuja,valvomista ja huonoa oloa. Tosin voin tänään vähän paremmin.
    Häissä voin hämmästyttävän hyvin,uskon että Jumala antoi sen hyvän olon,Hän kuuli monien rukouksen,sinunkin Kirsti ihana♥
    Jatkan maanantaina kun jaksan nousta...

    VastaaPoista
  16. Hei Kirsti,täältä tullaan!

    Oliko viime lauantaina tellä Olivian 4-vuotisjuhlat? Ja miten siellä meni? Vaaleanpunaiset Tuhkimojuhlat,nykyisin on kaikkea hienoa lapsille,niinkuin aikuisillekin. Vasta 4-vuotta täyttää Olivia tyttö,niinkuin pikku Lottakin äskettäin.
    Iina on esikoulussa,niinkuin meidän Milla. Täällä myös eskarilaiset syövät koulun ruokasalissa. Milla vaikka on ollut sopeutuva,eikä ujostele,niin eskarin aloittaessa on kaksi kertaa yöllä kastellut pedin. Tytär ajatteli sen johtuvan jännityksestä ja joku ruokakaan ei ole maistunut.Ei sitä aina ilman ongelmitta selviä.

    Oikeastaan elämme ylellisyydessä verraten köyhien maiden ihmisiin. On täälläkin ihmisiä,jotka elävät niukkuudessa. Olihan nyt puhetta,että suomessa on melko paljon köyhiä.

    Sitten teillä on pieni poika Jasper,joka tykkää autoista ja tekniikasta,ja ehtii paikasta toiseen.
    Aika jännää,kun tytöt pitää enemmän nukkeleikeistä ja pojat autojen kanssa puuhaamisesta.
    Muistan meidänkin pojan kuinka autot kiinnosti,tosin jotain pehmoeläimiä ja jonkun nukenkin ostin hänelle,mutta ne autot olivat tärkeitä. Olet varmaan huomannut saman?

    Tytöt taas halusivat nukkeja. Pikkuautoja meidän tytöillä oli,kun pojalta jäi jonkinlainen laskettelurata.

    Sitten on vielä teidän lapsenlapsissa pikkupoika Joona olemassa jota en ole maininnut,mitä hänelle kuuluu?

    Onko nämä Järvenpää missiot jatkuvia tapahtumia?
    Nyt pääkaupunkiseudulla on Mahdollisuus Muutokseen-missiot meneillään,oletko huomannut mainostettavan?
    Minulle tuli postin mukana jotain siitä, mutta en ole muuta kuullut. Kuulutteko te pääkaupunkiseutuun, huomaatko tietämättömyyteni?
    Jos olisi lähempänä haluaisin mennä niihin.

    Häissä voin ihmeellisen hyvin,eikä tuskanhiki tullu,niinkuin yleensä.
    Kata jäi Janin kanssa muutamaksi päiväksi, ja tavallaan siinä meni se pahin luopumistuska.
    Katan kanssa juteltiin,hän koki,että menettääkö nyt siskon ja minä,
    että viimeinen lapsistako nyt lähtee,sellaisin tunnelmin kahdestaan vaihdoimme ajatuksia.
    Vaikka Marjaanalla oli se oma asunto,hän oli siellä harvoin,hän oli kaikki yöt meillä.
    Nyt Marjaana asuu Tampereella,he käyvät usein meillä.
    Ja onhan meillä nyt vapaampi miehen kanssa katsella nettiä miten vaan,tykätään kaikesta hengellisestä. Silloin se oli rajatumpaa. Tässä kahdestaan olossa on omat hyvät puolensa.
    Kirsti ajattele miten pian on joulu,nyt on jo lokakuu. Milloin se kesä meni,minne se hurahti niin pian?

    Kaksi siskoani oli juhlassa,heidän kanssaan oli mukava jutella, samoin miehen veljen perheen kanssa.
    Tämä viimeksimainittu perhe on urheilijaperhe,olen varmaankin kertonut heistä. Heidän lapsensa, tyttö 17v ja poika 19v muuttavat nyt opiskelemaan Tampereelle yhdessä.
    Toinen aloitti yliopisto-opinnot ja toinen käy urheilulukiota.
    Mitä sinulle ja miehellesi kuuluu,eikä unohdeta Jaffaakaan?
    Ihanan rauhoittavaa kuulla Pekka Sartolan sanovan,että Suomessa paljon rukoillaan Israelin puolesta,ja että Jumala armahtaa meitä siksikin.

    Kirsti,me ei vielä kuunneltu sitä Sartolaa,eli jätän loppuvastauksen tiistaiksi tähän kirjoitukseeni.
    Ja laitan muistilapun pöydälle,että ensimmäiseksi kuuntelisimme Sartolaa.

    Pekka laittoi netista erilaisia hengellisiä lauluja ja siinä meni miltei koko päivä. iltapäivällä kahvituksen jälkeen muistin,mikä kiinnostava meillä on kohta. mutta laulujen alkaessa kumpikaa ei muistanut ohjelmaa.
    Nyt tämä tällä kertaa...
    Siunausta Kirsti ystävälleni!

    VastaaPoista
  17. Hei Kirsti,katsoimme eilen Pekka Sartolan ohjelman Missio Järvenpään sivuilta.
    Sartolalla näyttää olevan laaja tuntemus Lähi-Idän asioista ja islamista.
    Me molemmat olimme innoissamme,kiitos kun annoit linkin sinne.
    Hienoa kun tänä aikana voidaan katsoa netin kautta monia ohjelmia.

    Joku oli saanut näyn tai tiedon,että miljoona suomalaista pelastuu,tai sitten tulisi herätys jossa he pelastuisivat. Ja että se alkaisi nyt marraskuussa tai vuoden lopussa.
    Kyllä elämme ihmeellistä aikaa Kirsti.
    Kivaa kun olet käynyt Missio Järvenpää tilaisuuksissa.
    Meillä kävi meidän toinen pastorimme Timo tänään.

    Olen ollut valtavissa kivuissa,koskee niin kamalasti,yöt ovat taistelua. Mieskään ei nuku,kun on huolissaan.
    Toivoisin ettei muisti huononisi,kun lääkkeet ovat niin vahvoja.
    Hääpukua oli enää yksi kappale,ja siksi se maksoi 150 euroa,normaalisti pukujen hinnat ovat huomattavasti kalliimpia.Kaunis se oli morsiamen päällä.

    Ole runsaasti siunattu Jeesuksen nimessä rakas ystäväni!
    Muistan sinua rukouksin ja kaikkia rakkaitasi.
    Ajattelen sinua ja perhettäsi lämmöllä.Mieheltäni terveisiä!

    Jään odottelemaan kuulumisiasi,niitä on ihanaa lukea♥
    Rakkain terveisin Kirsti
    Ps.73:28.

    VastaaPoista
  18. Luin juuri kirjoituksesi. Vedet tuli silmiin kun luin kivuistasi. Luin siitä Toivollekin.
    Rukoilen puolestasi.
    Saitte Pekka Sartolan puheen kuulumaan. En ole itse sitä täältä netistä kuunnellut.

    Sain tänään puhelinsoiton Oulun suunnalta. Siellä asuu pariskunta, joihin tutustuimme v. 2009 ensimm. Israelin matkallamme. Uskova pariskunta, helluntailaisia. He ovat käyneet Israelissa niin monta kertaa etteivät ole enää pitkään aikaan sitä laskeneet.
    Olen ollut tämän rouvan kanssa harvajaksoisessa sähköposti-kirjeenvaihdossa. Kirjoitin hänelle tässä hiljattain tästä Leo Mellerin puheesta ja sitten Pekka Sartolan opetuksesta. (Olin kirjoittanut ensin sinulle ja saanut paljon helpotusta.) He myös pitävät Pekka Sartolasta ja heillä on myös hänen kirjojaan kuten teilläkin. Tämä rouva sanoi oikein kauniisti ja varovaisesti siihen suuntaan, että minun tarvitsis ehkä välttää Mellerin kuuntelemista. Tämä rouva tietää minun olevan taipuvainen pelolle. Minulle tuli mieleeni sinut, että ehkä sinunkin tulisi keskittyä mieluummin Sartolaan, kuten minunkin. Olemme herkkiä ihmisiä!

    Kuulumme pääkaupunkiseutuun. Tällä meidän alueellamme on sekä Helluntaiseurakunnilla että Vapaakirkolla omat Mahdollisuus muutokseen-tilaisuutensa. Niitä on useampi viikossa, ei joka päivä. Se Kristittyjen yhteyden juhla, jossa olimme Toivon kanssa, kuului myös niihin. Siellä vapaakirkossa kerrottiin, että soittoja, joissa on tilattu sitä kirjaa ja levyä, on tullut paljon. Kolmessa tapauksessa kun niitä on henkilölle viety, he ovat siinä tehneet uskonratkaisun.

    Jasper on tänään toista päivää päiväkodissa. Tänään on Jasperilta tullut itku ruokailun yhteydessä, mutta oli rauhoittunut sylissä. Jenni oli sinne soittanut ja laittoi juuri minulle tekstiviestin. Jennilläkin on ollut tukala olla töissä, on tainnut itkeä hänkin.

    Kyselit Joonaa. Hän oli pirteä siellä sisarensa syntymäpäivillä. Minun tulee muuten oltua vähemmän yhteydessä heihin. Tyttärien perheisiin se on helpompaa.
    Joonalla alkaa lähiaikoina lähes kahden viikon jakso Helsingissä, en muista missä sairaalassa. Se on arkipäivisin tapahtuvaa hoitoa ja tutkimusta puheen tuottamisen häiriötä koskien.

    Jatkan toisena päivänä. Siunausta!

    VastaaPoista
  19. En saanut eilen kirjoitettua, en edes muista mitä tein. Niin, olin Iinalle lukemassa Prinsessa-lehteä illalla. Jenni ja Jasperkin oli siellä. Iinan ja Lotan isä oli tässä taannoin vaeltamassa Karhunkierroksen kummipoikansa kanssa. Oli usean päivän pois. Hänellä on ollut viikonlopputöitä ja nyt oli risteily työporukan kanssa esimiehen ominaisuudessa. Anna on vienyt nyt kolmen viikon ajan lapset aamuisin hoitoon. Se on tiennyt hyvin aikaista nousemista. Hän ei ole mennyt kuitenkaan ajoissa nukkumaan. Nyt tänä iltana hän soitti, että hänellä oli ollut rytmihäiriöitä sydämessä, aika pitkäänkin. Hän ei ollut saanut päivystyksestä nopeata aikaa ja oli sitten soittanut hätäkeskukseen ihan vaan kysyäkseen, tarttisko jotain tehdä. Oli ne lähettänyt ambulanssin ihan vaan tarkistamaan. Ambulanssihenkilökunta oli ottanut sydänfilmin ja jotain muuta, ja olivat olleet sitä mieltä, että ne on olleet vaarattomia lisälyöntejä. Olivat kyselleet myös valvomisesta jne.
    Sanoin Annalle, että kyllä se on nyt vähän merkki siitä, että tarttee olla rauhallisemmin, vähentää jotain työtä jos vaan mahdollista.
    Vähän säikähdin tuota tapahtumaa, vaikka tiedän, että ne rytmihäiriöt yleensä on vaarattomia.

    Olen ollut huolissani myös meidän naapuriasiasta. Sinne on muuttanut uutta väkeä ja ääntä on ollut. Ilmeisesti nuorta väkeä. Yöllä oli liikettä. Hermostun ihan kauheesti kun kuuluu enemmän ääntä. En tiedä mistä minun reagointini johtuu. Ehkä siitä kun olen kärsinyt naapurimetelistä monta vuotta. Jotenkin hermot on lopussa.

    Meidän tarvitsee lähteä Ikaalisiin, ensin Tampereelle äitini serkun 97-v. päivään, Kaukajärvelle. Sinne tulee sisareni Ikaalisista ja lähdetään sieltä yhdessä Ikaalisiin. Lähdetään maanantaina. Yritetään aikaisin lähteä täältä.
    Sisareni on sanonut monta kertaa että tarvitsisi tätä Aunea käydä katsomassa. Hän on käynyt yksin siellä useamman kerran.
    Minulle tämä on sellainen pakkolähteminen. Hyvähän se on vanhaa ihmistä käydä katsomassa.
    Sisareni soitti tänään vielä tästä käynnistämme ja minua heti hermostutti hänen puheensa. Sitten tuli inhottavat itsesyytökset. Ajattelin, että mikä minun oikein on kun hermostun heti.
    Anteeksi tämä valitus. Sinulla on suuret kivut ja tuskat, etkä valita.
    Kiitos kun saan sinulle purkaa oloani.
    Yritän vielä huomenna kirjoittaa. Siunausta sinulle!

    VastaaPoista
  20. Toivo lähti juuri lainaamaan veljeltään navigaattoria. En saanut netistä hyvää karttakuvaa näkymään siitä, minne menemme. Huomen aamulla lähdemme.
    Ensin aion käydä kunnantalolla, jos vaan tapaan siellä asianosaisia, aikomuksenani on kysyä, millaista väkeä naapurissamme asuu. Se, joka muutti pois sieltä, oli sitä mieltä että asunto on vuokrattu jollekin rakennusfirmalle. Tänään päivällä sinne tulla rymisti nuoria ja pitivät siellä aika ryskeen. Tulin tosi levottomaksi siitä. Tietoisuus siitä, että sieltä voi yhtäkkiä kuulua mitä vaan ja milloin vaan, tekee kurjan olon. Jos tietäisin, että siellä elää tavallista elämää viettäviä ihmisiä, voisin rauhoittua, vaikka kuuluisikin ääniä. Tällä hetkellä siellä on hiljaista.
    Toivottavasti osaan puhua huomenna asiani selvästi ja toivottavasti tapaan asuntoasioista päättäviä ihmisiä.
    Jaffa on viety tänään jo Annalle. Keskiviikkona palaamme, kun Toivolla on kuoroharjoitus illalla.
    Kiitos miehellesi terveisistä. Sano hänellekin terveisiä.
    Voikaa molemmat hyvin.
    Jumalan runsasta siunausta teille!!

    VastaaPoista
  21. Hei Kirsti,mukava ystäväni!
    Kiitos kirjoituksistasi,otin ne taas ILOLLA vastaan!
    Voi kuinka toivon ettei naapureista tule häirintää. Ymmärrän sinua oikein hyvin Kirsti, kärsisin metelistä varsinkin jos sitä kuuluu yöllä. Mutta ei se päivälläkään ole mieltä ylentävää. Saitkö selville heistä jotain?
    Tässä talossa on toisessa kerroksessa pidetty juhlia, nuorten asuttamassa huoneustossa. Pihalla olivat naiset puhuneet siitä miehelleni, oli jonain kertana kutsuttu poliisikin. Meille ei kuulu mitään,joskus pikku kolahdus jos joku putoaa lattialle,tai meidän yläpuolella on lastenlapset kylässä. Jalkojen kapse,kun lapset juoksee,kylppäriin saattaa kuulua ääniä, hyvin vaimeina. Niinhän se meiltäkin kuuluu lasten juoksemiset seuraavaan kerrokseen. Yleensä lauantaisin, tänä lauantaina he eivät päässeet,kun Kristiinalla oli kuumetta ja Susannalla kurkku kipeänä ja kova nuha. Pikkutytöillä alkoi syysloma,ja toivoisin etteivät he tulisi kipeiksi. Yleensä tauti käy läpi koko perheen. Heillä oli suunnitteilla matkustaa Helsinkiin,kai he kävisivät Katalla ja Severin siskolla. En tiedä tarkalleen heidän suunnitelmiansa,oletin vain niin.

    Saiko miehesi lainatuksi navigaattorin ja löytyikä Kaukajärvellä oleva syntymäpäivän viettopaikka? Mikä onkaan 97-vuotiaan sankarittaren vointi? Jatkan kohta...

    VastaaPoista
  22. Kirsti rakas ystäväni,huomenna tulen jatkamaan.
    Mieheni komentaa nukkumaan,kun heräsin jo kahteentoista.Me yritetään saada muuttumaan minun nukkumisaikani ja heräämiseni. Tänään olin kuitenkin väsynyt ja oli pahoinvointia. Mutta uskon että totun,koska me rukoillaan sitä koko ajan. Mies ei meinaa jaksaa tätä yö touhua,kun yleensä on illasta jo väsynyt.
    Jes.4:1-3.
    Rukoillaan Israelin puolesta ja toivotetaan rauhaa Jerusalemilla.
    Muistamme yhdessä sinua ja perhettäsi ilta rukouksessamme. Herran käteen!

    VastaaPoista
  23. Kirjoitin sinulle pitkän kommentin,mutta lähetys epäonnistui ja koko kirjoitus hävisi,en tiedä mikä tähän tuli,mutta tuli sellainen lähetys epäonnistui teksti.
    Harmittaa niin paljon,että itkettää,mutta lähetän tämän,jospa voisin tehdä huomenna.

    Kirsti kivaa kun sait lukea Iinalle prinssessa lehteä. Teille molemmille siitä jää ihania muistoja yhdessäolosta. Iina iloitsee vielä isonakin ja sinulle mummille se myös tuottaa onnellisen mielen. Koetan lähteekö tämä mihinkään.
    Jumalan siunausta rakas akirsti,rukoilen teidän puolestanne. t. Kirsti

    VastaaPoista
  24. Hei Kirsti,täällä käyn uusin yrityksin hommaan käsiksi.
    Minä kuvittelin mielessäni tilanteen missä olet lukemassa Iinalle Prinssessa-lehteä. Iina tyttö muistaa sen aina,kuinka rakas mummi on lukenut Prinssessaa.
    Kuinka Anna on toipunut niistä sydämen rytmihäiriöistä? Kyllä väsymys saattaa olla osatekijänä niissä.

    Minulla on myös ollut rytmihäiriöitä,olin terveyskeskuksessa yön. Lääkäri antoi diapamia lääkkeeksi,joita otin vain vähän aikaa,kun siihen jää helposti kiinni.

    Teillä on mukava tuttavapariskunta, tuttuja sieltä Israelin matkaltanne. Olet ollut sähköpostiyhtedessä rouvan kanssa.
    Hän on huomannut,että ehkä saatat pelätä herkkyytesi vuoksi liian voimakkaasta julistuksesta. Mielestäni hän on ihana,kun huolehtii sinusta kertomalla kuka julistaja on hellävaraisempi. Me olemme herkempiä.

    Minä olen vaan tottunut Leo Melleriin,kun me kuulumme kuukauden kasettikerhoon. Me ollaan jonkun vuoden ajan oltu siinä.
    Kyllä hänen äänenpainonsa on kieltämättä voimakas,johon olen vähitellen tottunut. Mutta meidän nuoremme eivät ole tottuneet,he eivät halua kuunnella. Tytöt ovat vielä herkemmät kuin minä,he ahdistuvat kovasti.

    Jos Leo Mellerillä on huoli suomalaisista,heidän sielunsa pelastumisesta, hän joskus mainitsi, että on pakko sanoa voimakkaasti,että edes joku sen vuoksi ottaisi vastaan Kristuksen.
    Tottakai rakkauden täyttämä julistaminen on monille ihmiselle parempi kuin pelkoa aiheuttava.
    Pekka Sartola sanoo sanottavansa varovaisemmin,aivan kuin tietäen kuulijoissa olevan herkempiäkin ihmisiä. Hänelläkin on laaja tietämys Lähi-Idän asioista. Me kuunneltiin kiinnostuneina hänen julistamistaan,harmitti,kun se loppui.

    Saitko selville naapureista,että millaisia he ovat,tai ketä? En minäkään haluisi rymistelijöitä naapurikseni.Täytyy muistaa rukouksin ettei heistä koituisi haittaa teille.
    Tässä talossa ei kuulu ääniä. Viikonloppuisin talon yläkertaan tulee lastenlapset käymään ja lasten juoksaskeleet huomaa, kuten meiltäkin alapuolen asujille lauantaisin.
    Lähetän tämän...

    VastaaPoista
  25. Kirsti,jippii sain sen eteenpäin,se onnistui.

    Ihanaa kun olet olemassa,voikun olen onnellinen,kun kirjoittelemme toistemme kanssa.

    Pikku Jasper on ollut vasta muutaman päivän päiväkodissa ja oli itkenyt ruokailu tilanteessa. Se on luonnollista,kun ei ole vielä tottunut. mutta on aivan ymmärrettävää,että pikku Jenni-äiti oli huolestunut pikku pojastansa.
    Koska me äidit huolestumme lapsistamme,eli sinunkin huolestumisesi Annan puolesta on ymmärrettävää laatua. Minä myös hyvin helposti niin koen,välillä toisesta ja taas toisesta. Silloin minä alan siinä ahdistuksessa rukoilemaan.
    Te olitte Mahdollisuus Muutokseen kampanjan yhteyskristillisessa tilaisuudessa.
    On ihanaa kuulla,että jotkut ovat tehneet uskon ratkaisun. Voi kuinka toivoisin oikein monen ihmisen tulleen ratkaisun paikalle. Voi rakas Jeesus,auta että niin tapahtuu monien,monien kohdalla, kiitos Jeesus.
    Mission järjestäjät uskovat,että jälkihoitotilanteissa niin tapahtuu.
    Suomikin tarvitsi Mission. Heillä on ollut Missioita Venäjällä, Intiassa, Nepalissa, enpä nyt muista missä. Aikomuksena on pitää ainakin Afrikassa, muistankohan oikein, että jossain Amerikan osavaltiossa. Tämä Hannu Haukka on nuoruudessaa asunut siellä päin ja teini-ikäisenä käynyt hengellisissä kokuksissa ja tullut uskoon. Ja muistaa David Wilkerssonin niiltä ajoilta.

    Kirsti taidan nyt lopetella,minulla on tunne, että ehkä jotain jäi sanomatta,mutta jospa se ollut niin tärkeä asia.

    Minun onneni on olla lähellä Jumalaa.
    Kirsti kannan täällä Herran eteen sinut rakkaan ystäväni,miehesi,joka on sinulle rakkain, Neljä lastasi ja heidän perheensä,ne pikkuiset Iinan, Joonan Lotan, Olivian ja pikku Jasperin. Jaffa meinasi unohtua,Jaffankin.
    Kiitos Jeesus kallis että siunaat näitä kaikkia Sinulle tärkeitä ja rakkaita aarteitasi joka päivä ja joka hetki. Nimessäsi Amen!
    Rakastavin terveisin t.Kirsti
    1Tes. 2:13.

    VastaaPoista
  26. Kiitos, Kirsti, kirjoituksistasi!
    Ihanasti vastasit kirjoittamisiini. On tosi kurja juttu tuo tekstin katoaminen! Siinä menee aivan voimattomaksi. Ei sitä samaa tekstiä pysty mitenkään uudelleen kirjoittamaan.
    Saatiin navigaattori lainaksi. Silti oli kimurantti reitti, varsinkin lopussa Kaukajärveä. Käännyttiin kuin pihatielle vaikka se oli katu ja se palasi ensin tulosuuntaan jne. Perille päästiin. Sankari oli ihanan pirteä. Hän on äitini serkku, lapsuusystävä ja paras kaveri kouluaikana. Äitini oli 1915 syntynyt, en nyt viitsi laskea onko tällä Aunella sama syntymävuosi.
    Minusta oli erityisen ihanaa, että Aune oli hymyilevä ja hyväntuulinen, ja myös hyvänvointinenkin. Hän on uskomattoman terävä päästään. Tiesi kaikki nykyajan trendit ja tapahtumat.

    Tampereelle lähdettäessä kävimme ensin kunnantalolla puhumassa asuntosihteerille metelihaitasta. Eihän sitä ääntä ollut vielä paljon ehtinyt kuulua, mutta sanomiseni aihe olikin se, että toivoisimme naapureidemme olevan tavallista elämää viettäviä ihmisiä (esim. perhe), eikä jonkun firman työntekijöitä. On raittavaa elää odotuksessa että koska sinne menee taas muuta porukkaa.
    Asuntosihteeri ymmärsi asian. Sanoi, että on hyvä puuttua heti asiaan. Hän sanoi, että ei se asunto voi toimia jonkun firman yleisenä saunana. Hän lupasi heti soittaa asianosaisille. Noin viikko siitä huomasimme, että naapuristamme muutettiin pois ja jossain vaiheessa sinne on joku/jotkut muuttaneet, mutta emme ole nähneet ketään. Tärkeintä on ollut, että sieltä ei ole kuulunut meteliä!! KIITOS rukouksistasi ja rukouksistanne!!!

    Ikaalisissa meni hyvin, paitsi yksi välikohtaus oli. Me kannettiin suuret ja painavat puutarhatuolit ja pöytä ns. autotalliin, joka sijaitsee kellarikerroksessa, ovi on kuitenkin maantasossa. Sitten piti vielä kantaa puinen kookas puutarhakeinu, josta piti irroittaa katos ensin. Miten olenkaan jostain syystä inhonnut sitä hommaa. Ollaan tehty se joka syksy, silloinkin kun äiti vielä oli elossa ja voimissaankin. Olemme saaneet sen vietyä kokonaisena, paitsi istuin erikseen. Nyt ei saatu sitä oviaukosta. Kumpikaan ei muistanut kuinka me se ennen saatiin. Se piti sitten irroittaa osiksi. Sitten siellä sisällä sitä sai siirtää milli milliltä kun siellä on niin ahdasta. Voimani oli tosi äärirajoilla. Sanoin Toivolle, että tämä on kyllä viimeinen kerta kun kannan tätä. Pitää organisoida tämä työ eri tavalla ensi vuonna. Kun menin sisälle keittiöön, en hillinnyt itseäni vaan sanoin, että tää oli viimeinen kerta jne. Sisareni vastasi terävästi mm. sen, että kyllä minä olen huomannut, että tästä halutaan päästä eroon (tarkottaen taloa). Kun hetken päästä juotiin kahvia, puhuimme vielä asiasta ja sain sanottua jälleen, että en minä ainakaan halua enkä pysty ylläpitää tätä taloa. Sisareni vastaus on aina tähän, että ei hän tästä yksin pysty lähtemään tai jäämään, mitä hän tarkoittaakin. Kuitenkaan koskaan hän ei itse ota mitään puheeksi. Sanoin, etten tule tänne sanomaan että tee tämä ja tee tuo, vaan toivon myös hänen tekevän päätöksiä. Hän odottaa, että muut sanelisivat mitä tehdä ja aivan toinen asia on se, hyväksyisikö hän sitten ne ehdotukset. Ei kuitenkaan riidoissa erottu.

    Varmasti on hyvä asia että aiot muuttaa päivärytmiäsi. Ei varmaan ole helppoa!!
    Onko sinulla vielä pahoinvointia?

    Anna on toipunut siitä rytmihäiriöstä. Ei ainakaan ole tullut uutta.
    Iina menee nielurisaleikkaukseen ensi viikolla. Hänellä on huomattavan suuret nielurisat ja nyt kun kurkussa on tulehdusta, yöhengitys on vaikeutunut, kuorsaa ja on hengityskatkoja.
    Jasper ei ole vielä tottunut päiväkotiin. Hän itkee kun hänet sinne jätetään. Ruokailutilanteessa hän ei kuin uskaltaisi itkeä, mutta kyyneleet valuu pitkin poskia. Samoin päiväunille jätettäessä sängystä kuuluu nyyhkytystä.

    KIITOS ihanasta rukouksestasi meidän puolestamme! Muistit lapsetkin oikeassa ikäjärjestyksessä.
    On todella hyvä kirjoitella kanssasi. Aivan hieno juttu on, että kävitte kaupassa ja kahveilla!! Miehellesi terveisiä. Runsasta Jumalan siunausta sinulle ja teille!!

    VastaaPoista
  27. Hei Kirsti ystäväni♥

    Kiitos kirjeestäsi,tämä on kuin kirje, tietenkin oikea kirje käsin kirjoitettuna on se "oikea kirje". Taitaa olla harvinaista. Minulla oli yksi kirjetoveri,jonka minä omalla viivyttelylläni pilasin. Siitä on pari vuotta,kun olen kirjoittanut,ja minulla on ollut omantunnontuskia,kun en vastannut. Voisinhan vieläkin,no katsotaan miten saan aikaseksi.
    Ihanaa,kun kerroit Annan toipuneen rytmihäiriöistä, kiitos Jumalalle.

    Voi pientä Iinaa,kun on ollut kurkku kipuja ja yöhengitys vaikeutunut.Eiköhän se vaiva helpotu,kun se leikkaus tehdään♥

    Onko Iina toipumassa nielurisaleikkauksesta? Hyvä kun ne Iinalta nyt lapsena leikattiin,eikös ne ole hankalammat aikuiselle tehtynä?
    Pikkunen Jasper poika,hän kokee erotilanteen rankaksi, ja onhan se sitä pikku ihmiselle,joka on ollut äidin ja isän kanssa enimmäkseen. Mutta hän vähitellen oppii ymmärtämään,että joka päivä äiti tai isä hakee kotiin.
    Mutta on täysin ymmärrettävää,että lapsi hämmentyy,kun pitää erota, ja hän itkee,joka on lapsen reaktio hämmentäviin tilanteisiin.

    Niin se tekstin katoaminen oli kamalaa. Huomasin etten millään tavoittanut siinä uudessa kirjotelmassani sitä alkuperäistä.
    Mitä sinulle kuuluu?
    Mitä miehellesi Toivolle?

    Olipa hienoa,kun menit käymään siellä kunnantalolla ja että asuntosihteeri oli ystävällinen ja ymmärsi asian tärkeyden. Oletpa sinä Kirsti reipas ja rohkea, epäilen etten minä olisi uskaltanut.
    Onneksi nyt sieltä ei kuulu meteliä.
    Rauhalliset naapurit ovat yksi asukkaiden tärkeimmistä toiveista.
    Oli kiva kuulla sellaisesta vanhuksesta,joka oli iloinen ja vireä,ja oli ajan tasalla maailman menossa. Olen joskus miettinyt miltähän monesta Aunen ikäisestä tuntuu tämä meno mikä nyky maailmassa vallitsee. He ovat kokeneet sodan aikaiset ahdingot, ei ollut hyvinvointia mitä nyt. Oli ulkohuussit,ei tullut sisään vesiä. Ja monet muut puutokset. Tietenkin itsekin olen lapsuuden elänyt maaseudulla,eikä ollu noita mitä mainitsin. Meillä ei ollut jääkaappia,eikä kellaria,saatiin tietenkin viedä naapurin kellariin hillot ym.
    Ps. 73:28.
    Siunausta Kirsti huomiseen!

    VastaaPoista
  28. Tässä minä taas olen.
    Oli ihan jännää,kun pääsin kauppaan ja siellä kahvilaan. Se juhlistaa sen tunnelman,se kahvitus. Minä olen niin innoissani kauppaan menosta,kun käyn harvoin.

    Sinun sisaresi suhtaututuminen siihen taloasiaan on miltei hämmentävä.

    Nyt minun pitää jo mennä nukkumaan,kun kello on kaksi. Mies jo hoputtaa. Ehkä ollaan saatu tunnin verran siirrettyä aikasemmaksi siihen tärkeään päivärytmiini.

    Kirsti minun täytyy nyt ottaa tämä sisaresi asia rukoiltavaksi,etten sanoisi sinulle mitään väärää.
    Rakas ystävä,yritän tehdä tämän jatkon illalla,nyt voin viedä sen asian rukouksiini.
    Jumalan siunausta Kirsti rakas, tärkeä ihana ja mukava♥
    Hebr.12:1-3.
    Siunaten sinua! t.Kirsti

    VastaaPoista
  29. Hei jatkoa taas...
    Aune on vireä vanhus ja sopeutunut nykyiseen menoon. Minä luulen, että ihmiset melko hyvin sopeutuvat,koska se huono aika unohtuu. Tietenkin olemme erilaisia.

    Teillä oli aika hermostuttava tilanne niiden painavien tuolien,päydän ja keinun raahaamisessa.
    Voin kuvitella tilanteen, kun keinua ei millään saada sisään, vedetään takaisin ja taas uudestaan,eikä sovi, sitten purkamaan sitä, uusi yritys,ei taida sopia ja jälleen osa pois ja taas,nyt se menee. Eikö vieläkään,ei muuta kuin purkamaan osiksi ja viimeinkin se on siellä.
    Mutta kuinka hermot olivatkaan kireällä,kai jokaisella.
    Ymmärrän sinun sanomisesi.
    Mielestäni sisaresi pitää tehdä aloituksia ja päätöksiä ja ottaa vanhempana siskona paikkansa,ja ehdottaa mitä tehtäisiin talon kanssa. Siitä voisi alkaa pikku askeleet kohti yhteisymmärrystä.
    Ja saa sitä sanoa ettei enää halua olla raahaamassa keinua, mieli saattaa muuttua myöhemmin,mutta juttelu on tärkeää. Mielipiteensä pitää sanoa ja saa sanoa,vaikka se olisi negatiivinen,kunhan ei kovin tuomitse toista. Jos voisi äänensävyä hillitä.
    Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä,kun olet lukenut minun vuodatustani asian tiimoilta?
    Meidän ainakin kannattaa rukoilla,minä olin unohtanut hänet rukouksistani.

    Minulla oli paha olo pois jonkun aikaa,nyt sitä taas on esiintynyt. Se on kai närästystä,joka aiheuttaa pahaa oloa.
    Kirsti minun pitää lopettaa,kun mies jo nousi ja hoputtaa,nukkumaan.
    Jos palataan siihen siskosi asiaan uudelleen.

    Onko sinusta vaikea löytää tänne, pitää siirtää eteenpäin,sinäkin voit päättää mihin siirrytään?
    Onko siitä missiosta mitään kuulunut tai puhuttu? Siitä pääkaupunkimissiosta?

    Jumalan hellään hoivaan jätän sinut Kirsti tällä kertaa♥
    Olkoon Jeesus kanssasi ja koko perhekuntasi kanssa:)♥

    Rukoillaan toistemme puolesta!
    Varjelusta sinulle Kirsti ystäväni!♥
    ♥t. Kirsti ♥

    VastaaPoista
  30. Hei Kirsti
    Kiitos ihanista kirjoituksistasi! Osuit vastauksissasi jälleen asioiden ytimiin niistä, mitä kirjoitin.

    Iina on toipunut hyvin. Kiitos rukouksistasi! Hän on vielä "sairaslomalla" esikoulusta. Menee tämän viikon puolivälissä sinne taas. Jälkihoitona ollut jätskinsyönti on sujunut erittäin sujuvasti!

    Me Toivon kanssa ollaan voitu hyvin.

    Meillä on matka tulossa, jo tämän viikon torstaina. Kaikki eteni nopeasti. Viime matkalla tavattu pariskunta Oulun suunnalta lähtee myös. He siis ensin olivat lähdössä ja me päätettiin lähteä samanaikaisesti. Myös heidän poikansa vaimon vanhemmat lähtevät mukaan. He ovat kaikki Helluntaiseurakunnan jäseniä. Israeliin siis mennään.
    Minuun sattuu lähteä tälle matkalle kun sinä et pääse - ainakaan vielä. Rukoilen että se aika koittaa.

    Matkan suunnittelu tuotti minulle yllättäen monta piinaavaa tunnetta. Mulla on ollut nykyään taas ahdistuneisuus herkässä. Jo vähäpätöinenkin asia on tuottanut puristuksen rintaan. Sellainen möykky on tullut rinnan päälle.
    Ensin sain hirveän itseinhon tämän lihavuuteni takia, kun mennään uimarannalle ja muutenkin.
    TV7:n uutiset ovat sisältäneet aseiden kalistelua puolin ja toisin sillä suunnalla. Pekka Sartolan blogissa lukee, että sodan uhka on suurin kymmeneen vuoteen.
    Sitten luin sivulta Israel Update, jossa on uutisia ja joka on kristillinen sivu, että Israeliin on tulossa yleislakko. Sen mukaan se lamauttaisi kaiken, meri- ja ilmaliikenteen jne.
    Ehdin kuvitella jo kaikkia hirveitä hankaluuksia, jota yleislakko toteutuessaan tuo. Toivoin mielessäni, että matkatoimisto peruuttaisi koko matkan.
    Pidin näitä ajatuksia omassa mielessäni. Teki mieli kirjoittaa niitä sinulle, mutta en pystynyt. Ahdistus lamautti toiminnan.
    Eilen vasta kerroin niistä miehelleni, joka itse asiassa suuttui. "sä kuvittelet aina kaikkein pahinta!" Uhkasi lähteä yksin matkaan. Kyllä hän sitten perui että ei hän tosissaan lähde.
    Lakko tosiaan julistettiin alkavaksi tänä maanantaina. Sen kesti onneksi vain neljä tuntia. Mutta tuon sivun mukaan lakon uhka on edelleen olemassa.
    Ajattelen nyt, että on synti olla luottamatta Jumalaan ja pelätä näin.

    Osuvasti kuvasit meidän keinun siirtomme. Se meni just niin. Se oli ihan älyttömän painava pitää paikoillaan kun Toivo irroitteli ruuveja jne.
    Minusta asia on kuten kirjoitit, että sisareni tulisi tehdä aloitteita, ehdotuksia ja päätöksiä. Juuri siten pala palalta asia etenee. Tuntui erittäin helpottavalta kun luin kirjoitustasi!! Kirjoitit oikein! Kiitos!
    Hänen ehdotuksiinsa voisin sanoa, että tuo on hyvä ehdotus, hyvä että kerroit, ja tarvittaessa jatkaa, että voisiko ajatella tuosta näinkin jne. Kiitos kun rukoilet. Olen myös yrittänyt rukoilla. Tunnen kyllä syyllisyyttä kun joudun pakottaa itseni siihen ja tunnen helposti vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Toisaalta tuntuu pahalta kun hän on varmaan aika yksin. On siellä sukulaisia ja hän käy eräässä kerhossa. Toivo ei hänkään lähde mielellään Ikaalisiin.

    Löydän hyvin tähän kohtaan sivuillasi kun käytän nykyään tuota hakutoimintoa.

    TV7:ssa oli juuri IRRTV:n ohjelmaa missiosta. En huomannut katsoa sitä kokonaan mutta käsitin, että he ovat tyytyväisiä sen tuloksiin. Heidän tiedossaan oli ainakin yli sata uskoon tullutta. Suomalaiset ovat kuulemma olleet yhteyksissä netin kautta yllättävän paljon. Mitä kaikkia yhteyksiä se tarkoittikaan, ilmeisesti käyneet mission perustamilla sivuilla, jne.

    Jumalan runsasta siunausta sinulle. Rukoilen puolestasi.

    VastaaPoista
  31. Hei! Olemme palanneet torstai-iltana.
    Olet kai lukenut edellisen kirjoitukseni?
    Matkamme meni hyvin. Lakkoa ei tullut. Ilma oli viileämpää kuin kaksi vuotta sitten kun olimme siellä juuri samaan aikaan marraskuussa kuin nytkin. Kaipasin siellä pitkähihaisia puseroitani. Aurikoista siellä kyllä oli.
    Nämä kaksi muuta pariskuntaa, jotka siellä oli kanssamme, seurusteli aika paljon keskenään, mutta sehän oli ymmärrettävää kun heillä oli yhteisiä lastenlapsia ja siten tietty side toisiinsa.
    Me ei käyty retkillä, oltiin lähinnä "paikallamme". Toivo tykkäs ottaa paljon aurinkoa. Minä en ottanut ollenkaan niin paljon. Saatiin käydä uimassa Punaisessa meressä, se oli ihaninta.
    Muita turisteja oli paljon. En saanut selvää mistä maista he olivat kotoisin, ehkä eniten kuuli englannin ja venäjän kieltä.
    Aivan rauhallista siellä oli. Televisiosta näimme mellakoita, mutta emme ymmärtäneet hebreaa, emmekä siksi päässeet selville missä ne kahakat aina olivat. CNN:n uutisista selvisi, että ainakin Egyptissä mellakoitiin.
    En nyt osaa enempää kuvailla oloa siellä. Siistiä oli. Kaupoissa ja rannan läheisen kadun basaareissa oli tarjolla vaikka mitä ostettavaa. Kukaan ei kuitenkaan tyrkyttänyt niitä väkisin.
    Miten sinä olet voinut??
    En saa nyt kirjoitettua enempää.
    Toivon siunausta sinulle!!

    VastaaPoista
  32. Hei yritän tulla tänään päivällä kommentoimaan. oli kiva nähdä postisi.
    On jännittävä lukea Israel-matkastasi.

    VastaaPoista
  33. Hei tässä ollaan,vihdoinkin.
    Kyllä luin aikaisemmin edellisen kirjoituksesi.
    Ja aloin jo vastaamaan siihen, kun kello olikin niin paljon,että katsoin parhaimmaksi, että tulen toisella kertaa.

    Iina on varmaankin jo parantunut leikkauksesta, hänellä oli mukava jälkihoito, jätskin syönti. Minun on helppo uskoa,että se on sujunut erittäin hyvin,ilman ongelmitta:)

    Kiitos Kirsti kivoista kirjoituksistasi!
    Teille tulikin yllättävän nopea lähtö Israelin matkalle. Miten oikein selvisitte monista matkavalmisteluista? Onneksi teillä oli lyhyt matka Vantaan lentoasemalle. Joskus matka varataan monta kuukautta aikaisemmin. Minun siskoni miehensä kanssa menee joskus peruutus matkoille. Hyvä kun teillä oli tuttu pariskunta lähdössä. Aika jännää,kun pojan ja tytön vanhemmat ovat ystäviä. Minä ihmettelen sitä siksi, kun
    meillä ei ole käynyt niin onnekkaasti. Nuorempien tyttöjen äidit ovat sairaita ja isät myös jotenkin. Kumpikin ovat vihaisia, siis miehet. Toinen pariskunta on eronnut,ja vanhimman tyttären miehen vanhemmat olivat jo erossa, kun näin Severin äidin. Näin hänet Sallan ristiäisissä. Hänestä en ole saanut ystävää, kun hän on niin erilainen.

    Kerroit, että Punaisessa meressä uiminen oli ihanaa, sen uskon. Kerroit myös,että siellä oli vähäsen viileämpää kuin kaksi vuotta sitten,kun olitte Israelissa. Ja kaipasit jotain pitkähihaista puseroa. Onneksi ei tullut lakkoa, kiitos Jumalalle!
    Ymmärrän, että ahdistus tulee sellaisista uhkakuvista, kuten lakko maassa, eikä mitään saa. Mutta Jumala piti huolen.
    Niin meidän pitäisi oppia heittämään murheemme Jeesuksen päälle. Mutta kun todellinen paine kohtaa, niin miltei jokainen ahdistuu ja pelko täyttää mielen, tietenkin jos siinä vaiheessa, kun on huutanut Herran puoleen kaiken murheensa,niin rauhan saa. Koska Herra antaa rauhansa lapselleen, joka huutaa apua Häneltä.
    Sinä olet niin ihana Kirsti, liikutuin, kun sanoit kuinka rukoilet,että minä myös pääsisin Israelin matkalle. Ja sinua sattui,kun en minä päässyt, Olen sinun Israelin matkastasi tosi iloinen.Ja aivankuin olisin mukana, kun sinä kerrot minulle, niinkuin sen Punaisen meren uimisen. Nyt parhaillaan katsomme miehen kanssa karttaa, ja pohdimme mistähän kohtaa menitte merelle. Onkohan se Israelin maitten ihan alhaalla se paikka? Mikä kaupunki on siinä lähellä? Katsos en tiedä yhtään mitään? Mutta mukava kuulla jos jotain vielä kerrot matkastanne?
    Minä en voisi lähteä, vaikka joku tarjoaisi matkaa,en nyt, kun paranen, niin sitten.
    Minun pitää nyt lopetella, ehkä nyt torstaina, tai ensi yönä kirjoitan vähäsen.
    Ole siunattu rakas ihana ystäväni Kirsti.
    Rukouksin: Kirsti

    VastaaPoista
  34. Vielä jotain...
    Luulenpa etteivät miehet haluaisi meidän naisten puhuvan huolista ja epäkohdista,koska he pelkäävät omaa ahdistustaan,ja tietävät,että heiltä odotetaan puuttumista sellaiseen,mihin heillä ei ehkä ole vastauksia, siksi he eivät tiedä muuta keinoa selvitä "pälkähästä", kuin että suuttuvat meille. Se on hyvä keino lopettaa sellainen mihin he eivät halua, eivätkä tahdo mennä. Oikeasti voihan olla etteivät he tiedä lohduttaa meitä. Minusta olisi kyllä viisasta oppia lohdutuksen taito:) Meillä on silloin tällöin ollut niin. Kun mieheni suuttuu,en enää uskalla sanoa mitään, ja koen viisaammaksi hillitä itseni,enkä jatka,vaikka suututtaa, tunnen tehneeni väärin ja sitten tulee syyllinen olo, ja sitten rukoilen mielessäni Jeesusta apuun, ja Hän tulee apuun. En enää ole yhtään suuttunut, vaan haluan lohduttaa ja pyydän anteeksi, koska ajattelen ettei ole väliä kumpi aloitti, vaan sopu on tärkeämpää, ja sitten tulee sisimpään ilo. Mutta olen huomannut, että miehenikin kokee olevansa avuton,ja kokee epäonnistuneensa,kun suuttuu.

    Uskon, että luottamus Jeesukseen kasvaa epäonnistumisien kautta,kun ei luovuteta, vaikka tulee erehdyksiä, ei jätetä asiaamme sen vuoksi,vaikka tuntuu ettei tästä tuu mitään, vaan uudelleen viedään rukouksin asiamme Hänelle, joka antaa anteeksi ja ymmärtää avuttomuutemme
    Ajatteles, kun mennään naimisiin, niin kahden aivan vieraan ihmisen on opittava kestämään ja ymmärtämään toista. Vähitellen epäonnistumisien kautta yhteisymmärrys löytyy.
    Sinun kohdallasi oli erilainen tilanne, on ymmärrettävää, kun matka kauas on tiedossa ja siellä on ehkä sodan uhka ja että tulisi maahan yleislakko. Kyllä aivan varmasti minäkin reagoisin niin, huolestumisen tunne tulisi väkisin. Eli kun oppisin heittämään Herran päälle huolet,niin säästyisin monelta murheelta.
    Ajattelen kyllä hellästi miestäni ja miehiä yleensä. Hekin tarvitsevat meidän hellyyttämme. Kerroin tässä vähän meidän keskinäisistä kiistoista, sinun miehesi on ehkä täysin erilainen.
    Elämä on taistelua ja opettelua ja rakastamista. Elämä on ihanaa. Minusta on mukavaa, kun saamme olla miehen kanssa nykyisin kahdestaan enemmän. Myönnän kyllä, että oli haikeus, kun Marjaana lähti. Hänen onnensa on tärkeä.
    Tiedätkö, kun huolestuttaa se että Markon äiti tulee heille miltei jatkuvasti. Äidin ei pitäisi olla poikansa onnen tiellä, mennä niin useasti. Hän meni jo kahden päivän päästä häistä. Hän on monesti yötä siellä nuorilla. Kirsti rukoile sinäkin asian puolesta.
    Koen tämän kirjoitukseni vähän sekavaksi,ja on parasta lopetella.

    Kirsti rukoilen kaikkien rakkaittesi ja sinun ja miehesi puolesta.
    Runsasta Jumalan siunausta,rakkautta, armoa ja rauhaa♥
    Joh. 16: 18- 31.

    Jeesuksen armohoitoon!
    t. Kirsti ystäväsi♥

    VastaaPoista
  35. Anteeksi Kirsti kun en ole kirjoittanut aikaisemmin, enkä nytkään paljoa. Olen jotenkin heikommassa kunnossa henkisesti, vaikka sainkin matkustaa ja nähdä aurinkoa. Tämä syksy varmaan sen tekee. Stressaan pienemmästäkin, järkiajatuskaan ei auta oikein. Olin jo ennen matkaa tällainen. Kyllä se tästä menee. Aloitekyky on aika nollassa. Se ajatus kiusaa, että olenko tahallani tai laiskuuttani tällainen. Niinkin voi olla. Onneksi voin kirjoittaa sinulle ihan niinkuin asiat on.
    Se Markon äiti on aika ajattelematon! Hän aiheuttaa nuorelle perheelle paineita. Nuori vaimo ei halua ketään muita siihen nyt ja olettaisin, että kun hän mainitsee asiasta miehelleen, tämä saattaa myös olla äidissään vielä kiinni ja rupeaa puolustamaan äitiään ja niin tulee pahaa mieltä heille. Rukous on ainoa joka auttaa. Jos tälle äidille sanoisi asiasta, hän ei välttämättä tajua omaa käytöstään.
    Olisi kyllä hyvä, jos joku uskaltaisi sanoa tarpeeksi selvästi, että anna nuorten elää itse, ole hyvä ja häivy sieltä.
    Koitan jatkaa lauantaina tai sunnuntaina.
    Hyvää vointia sinulle!!! Siunausta myös!!!

    VastaaPoista
  36. Eilat on ihan Israelin eteläkärjessä. Uimapaikkamme oli Punainen meri, Akabanlahti, jonka rannalla Eilatin kaupunki sijaitsee. Eilat elää turismista. Hotelleja on vaikka kuinka paljon. Merivesi on kirkasta. Yksikään viemäri ei vuoda tähän mereen. Muutama ranta, tai ainakin yksi, Koralliranta, kauempana keskustasta on erikoistunut sukeltamisen harrastamiseen. Pinnan alla on kuulemma aivan uskomattomia näkymiä, värit päätä huimaavia.
    Punaselta mereltä, aivan uimarannalta, näkee kolme valtakuntaa Israelin lisäksi: Jordanian, Saudi-Arabian ja Egyptin vuoret häämöttävät selvästi.
    Olihan se hieman hurjaa, kun Israelin televisiosta näytettiin kovia yhteenottoja mielenosoituksissa. Hebrean kielestä emme saaneet selvää, CNN:n kanavalta hieman käsitimme, että oli kyse Egyptistä. Siellä ne olivat huutaneet että kuolema kaikille juutalaisille.
    Eilatissa on siistiä ja viihtyisää. Siellä on paljon palmuja. Kaikki kasvillisuus näyttää olevan keinokastelun varassa. Ohuet rautaputket kulkevat maassa.
    Aikaisemmalla kerralla siellä näkyi enemmän huumeiden käyttäjien oloisia ihmisiä ja maassa makaaviakin ihmisiä, mitä he olivatkaan. Samoin oli prostituoituja, varsinkin iltaisin heidän mainoskorttejaan oli ilmestynyt esim. autojen ikkunoiden reuniin. Olikohan nyt tehty jokin puhdistusoperaatio vai miksi näitä näkymiä ei nyt ollut.
    Suurimpien liikkeiden ovilla on vartijat ja asiakkaat kulkevat metallinpaljastimien läpi. Sotilaitakin näkee usein. He ovat nuoria poikia ja tyttöjä.
    Saimme nähdä hotellin ruokasalissa kahtena perjantaina illallisella perheiden sapattiaterian viettoa. He seisoivat ja lauloivat ensin, sitten isä luki Raamatusta jotain, siinä oli viinilasi ja leipää. Miehillä ja pojilla oli pää peitetty. Toisella kertaa eräällä nuorella miehellä ei ollut päähinettä ja hän oli laittanut ruokaliinansa päänsä päälle. Ruokasali oli perjantai-iltaisin koristeltu kauniisti.
    Voi että miten mieleni tekee sinne takaisin!!

    Taidetaan olla joulu miehen kanssa kaksistaan tai sitten Tarmo ja Heli tulevat meidän kanssa. En kyllä laita juuri mitään, sen mitä kaupasta saa, laitan. Lahjat on vielä ongelma, mutta se taitaa olla pian hoidettu kun ei ole rahaa niin ei ole.
    Siskoni meinaa varmaan olla taas yksin. Minä en halua mennä sinne, en sitten mitenkään. Vähän minusta tuntuu kuin lapset hieman odottaisivat, että jotenkin ratkaisisin asian Tai ehkä eivät, miten sen tekisi. Hänet pitäisi hakea sieltä, kyllä hän menisi pois junalla tms. Meille ei onneksi oikein mahdu yöksi. Olohuoneeseen voisi tehdä pedin, mutta Toivo ei tykkää yhtään sen enempää kuin minäkään. Meillä on 51,5 neliötä tilaa. Tässä ollaan aika nokikkain ketä milloinkin on paikalla, siis useinmiten me vaan.

    Miten hyvä onkaan kirjoittaa sinulle! Kiitos siitä!

    Siunauksen toivotuksin Kirsti.

    VastaaPoista
  37. hei Kirsti ystäväni,kiitos sinulle kivasta kirjoituksestasi!
    Meillä on kone rikki,ja ensi viikolla tulee loppupuuhat asentaja tekemään.
    Siksi en ole tehnyt paljon mitään.
    Minulle oli kamalaa,kun kone ei toiminut,uskot varmaan Mitä sinulle kuuluu?
    Meillä on kaikki lapset täällä. Joulu on ihanaa,vaikka vieläkin harmittaa kun en pääse koneelle.
    Tämä on meidän vanha kone,johon minun on vaikea tulla tekemään mitään,kun en pääse lähelle ja en jaksa istua. Se on niin kaukana, etten näe.
    Minun teki mieleni lähettää sinulle tekstiviesti. En ole vastaillut kommentteihin.
    Kun saadaan kone käyttövalmiuteen,tulen tekemään sinulle kirjoituksen.
    Siunausta ja varjelusta ja ihanaa joulua Kirsti sinulle ja rakkaalle perheellesi♥
    Olen rukoillut teidän puolestanne ja jatkan edelleen.
    Rakkain terveisin Kirsti täältä Nokialta.

    VastaaPoista
  38. Rakas Kirsti ystäväni!
    Tässä teen uudelleen kirjoitustani, kun taas kadotin tekstin miltei valmiina, menin ruokkimaan kaloja,ja painoin vahingossa jostain mistä ei olisi pitänyt painaa.

    Oli kiinnostavaa lukea Israelin matkastanne. Eilatista,jossa kasvaa paljon palmuja,jossa on basaareja ja siistiä ja kastelujärjestelmä.
    Punaisesta merestä, jossa uitte ja kuinka sieltä näki,siis Israelista näki kolmen valtakunnan vuoristoa, Jordanian, Saudi-Arabian ja Egyptin. Ja siellä on koralliranta, missä voi sukellella ja nähdä kuinka värit ovat uskomattoman kauniita.

    Oliko teillä jouluna Tarmo ja Heli kanssanne viettämässä joulua? Ja kävivätkö lapset perheineen teillä pyhinä tai kävittekö te heillä? Tai välipäivinä? Oliko sisaresi kotonansa?
    Saitko lahjoja tai lahjan? Yksikin on hyvä, ainakin lapsille. Tai lapsenlapsille.


    Kirsti kulta, en usko, että laiskuuttasi koet tressaantumista,ja aloitekyky on nollassa. Kyllä syksyllä on oma osansa,useimpiin syksy vaikuttaa tressiä, masentumista,aloitekyvyn puutetta. Kun sinulla oli ennen matkaakin jo sellainen olo.
    Ja jos on jotain muuta sairautta, voi se lisätä sellaista oloa. Onko sinulla lääkitys kunnossa siinä kilpirauhasen alitoiminnan sairaudessa?

    Meillä oli touhua, kaikki paitsi poika olivat aattona. Isommat tytöt menivät yöksi kotiinsa.
    Marko ja Marjaana olivät torstaista 21.12. seuraavaan keskiviikkoon. Ja Kata ja Jani tulivat myös 21.12. ja lähtivät tämän viikon maanantaina 2.1. 2012. Meistä oli oikein mukava olla nyt ihan Katan ja Janin kanssa. Yleensä en ole pelkästään voinut olla näin,kun tottakai toinenkin pari on ollut yleensä yhtäaikaa mukana.
    Markon äitikin olisi tullut meille,mutta mies ei halunnut lisää väkeä,eikä meillä olisi ollut ylimääräistä patjaakaan. Hän olisi mennyt samaan huoneeseen Markon ja Marjaanan kanssa nukkumaan. Joulunvietosta olisi tullut vähän erilaista,jos hänkin olisi ollut täällä. Isommat tytöt ja Kata sanoivat etteivät he voi olla vapaasti.
    Onneksi kävi niin mukavasti, että Armi meni tyttärensä luokse jouluksi...
    Jospa tällä kertaa lopettelen ja siirrytään jonnekin eteenpäin. Sinäkin voit ehdottaa mihin kirjoitetaan seuraavaksi.

    Runsasta siunausta! Jeesuksen käsiin jätän sinut Kirsti ja perheesi. Muistan teitä kaikkia rukouksissani. Rukoilen myös sinun ahdistusolosi vuoksi, että se menisi paremmaksi, ja että jaksat.
    Joh. 14:27.
    Rakkain hellin ajatuksin
    t.Kirsti

    VastaaPoista
  39. Kiitos kirjoituksestasi! En ensin huomannutkaan, että olit jo kirjoittanut. Kuvittelin,että koneesi ei ole vielä tullut korjauksesta kun blogisi näytti erilaiselta.
    Tarmo ja Heli (ja Harri-koira) olivat meillä aattoiltana. Aamupäivällä olimme kaikki,paitsi Ollin väki, joulupuurolla Annan luona.Oli hauskaa.
    Joulupäivänä menimme iltapäiväkahville Tarmon ja Helin luo ja sieltä lähtiessä saimmekin mukaamme Annan ja Jennin ja lapset meille vielä suolaista iltapalaa syömään.
    Sisareni oli yksin,paitsi että hän meni serkullemme aattona, siellä oli serkkumme poika,koululainen, ja toinen serkkumme. Niin ettei hän ihan yksin ollut.
    Niin meni sekin joulu.
    Ahdistusoloni on helpottanut. Varmasti "joulutehtävien" loppuminen on vaikuttanut olooni, vaikka niitä en juuri tehnytkään, mutta ei ole tarvinnut tuntea, että pitäisi ja pitäisi.
    Niin varmaan tuo Markon äiti olisi halunnut teille!! Hyvä että sanoitte ei! Miten hän kehtaa!?
    Ihana, että olet saanut olla tyttäriesi kanssa yhdessä ja erikseen.
    Nyt lauantaina vietetään Joonan 6 vuotisjuhlia. Oikea syntymäpäivä on ma 16.1. On hauska mennä Joonan luo. Oltiinkin siellä parina päivänä ennen joulua. Ollin selkä meni yhtäkkiä niin kipeäksi, ettei hän päässyt sängystä ylös. Haimme lapset päiväkodista kahtena iltapäivänä ja vähän lämmittelin Ollille ruokaa ja keitettiin kahvia. Sitten Olli rupesi jo liikkumaankin.

    Kiitos Kirsti kun rukoilet puolestani ja kaikkien meidän puolesta!!
    Olen rukoillut selkäkipusi vähenemisen puolesta.
    Nyt en muistakaan, minkänimisiä kirjoituksia sinulla blogin alkupuolella on,että ehdottaisin minne siirrytään. Päätä sinä taas!
    Sähköpostin kautta kirjoittelu olisi kanssa hyvä vaihtoehto, siellä kirjoitukset eivät häviäisi, mutta kyllä tämä blogimaailma on ihan hyvä paikka kirjoitella!
    Runsasta siunausta sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  40. Kiitos Kirsti,olen käynyt lukemassa joitakin kertoja tätä kivaa joulukertomustasi!
    Siis sinun joulustasi 2011. Mukavasti kerrot päivien tapahtumista. Ensin Heli, Tarmo ja Harri-koira olivat teillä aattoiltana ja olitte aamupäivällä joulupuurolla Annan luona. Uskon sen, että teillä oli hauskaa.
    Mielessäni voin kuvitella ne tilanteet.
    Joulupäivänä menitte iltapäiväkahville Helin ja Tarmon luokse ja voikun mukavaa saitte mukaanne Annan Jennin ja lapset teille suolaiselle iltapalalle.
    Sinulla oli oikein ihanan tuntuinen joulu.
    No oli hyvä,että sisaresi meni serkkujen luokse jouluaatoksi.
    Kyllä kaikkein hienointa on läheisten, lastemme ja heidän
    perheidensä kanssa viettää joulua.
    Minä en tahtoisi siskojeni tai veljeni kanssa viettää joulua. Heidän kanssaan on vähän jännittyeemmät välit.

    Minä olen nukkunut niin vähän.Kun olen tässä koneeni edessä, niin minua väsyttää niin paljon, että torkahtelen, silloin pää retkahtaa, tai jalka nytkähtää. eilen tein kaksi kommenttia Katalle ja sinulle tänne blogiin. Ei meinannut onnistua, kun koko ajan tuli virheitä,torkahduksistani johtuen. Nyt tämä sujuu paremmin, nukuin enemmän.
    Jos minulle vaihdetaan lääkkeitä pitäisi mennä sairaalaan, ja en halua mennä. Minusta on kamalaa mennä sairaalaan. En muista puhuinko siitä vielä sinulle.
    Monilla on joulun aikaan jouluahdistusta, muistamisista, tekemisistä, oli korttien lähettämistä,lahjojen suunnittelua, mitä tarjotaan ruoaksi joulun aikana, keitä tulee, tai mihin mennään kylään jne.
    Jouluun liittyy monia asioita, meillä on ollut rahanmenosta huolia. Kun minä olen halunnut ostaa joululahjoja kaikille. Minun siinä pitää alkaa todella miettimään, mies ei ostaisi
    liikoja. Joulu on kuitenkin ihanaa aikaa, tykkään siitä joulunodotuksesta, jo hyvissä ajoin ennen joulua olevasta ajasta.
    Tietenkin kaikkein parasta on sitten, kun läheiset tulevat.
    Oletko kuunnellut Pekka Sartolaa tai katsonut jotain hänen ohjelmaansa? Tai mitä katsotte TV7:stä? Meilläkin näkyy nyt televisiosta se. No läppäri ei toiminut juuri joulun aikoihin, jos muistan oikein. Se oli kamalaa,kun ei päässyt tekemään mitään. Sai käsityksen, että olen tietokoneriippuvainen.
    Nyt minusta tuntuu, että aika menee nopeasti. En ehdi tekemään paljonkaan, kun torkkumiseen kuluu aikaa ja muutenkin nousen vasta kolmeksi iltapäivällä ylös, tai puoli neljäksi. Vielä ei ole onnistunut yritykset nousta aikaisemmin. Luulen, että väsymys on syynä siihen että olen ollut saamaton. Olen pahoillani, kun en ole vastannut aikaisemmin. Kiitos Kirsti siitä viestistä minkä teit yhteen postaukseen! Olen laittanut kuvia,kun en ole saanut kirjoitetuksi oikein mitään.
    Tämä blogi oli vaihtunut erilaiseksi, minun koivukuvani sivuissa olivat poissa. Jotkut muuttelee täällä välillä näitä erilaiseksi.

    Siirrytään vaikka Joulu 2011. kohtaan.
    Mitä kuuluu,tällainen yleiskysymys? Oliko kivat juhlat ne Joonan synttärit? Mitä muille pienille kuuluu?
    Meillä on ihana Jumala, joka rakastaa meitä sellaisina kuin olemme. Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen tänne ihmisten maailmaan, Hän syntyi ihmiseksi, eli kolmekymmentä vuotiaaksi,ja kuoli ristinkuolemen puolestamme, ettei meidän tarvitse kuolla. Ja ylösnousi ja elää tänäänkin, kiitos Jeesus. Sitten Hän lähetti Pyhän Hengen sisimpäämme asumaan, ja Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta.
    Kirjoittelehan Kirsti ystävä,on ihanaa saada postiasi.
    Siunausta Kirsti teille!
    Jeesuksen käteen ja suojelukseen taas jätän sinut kultainen Kirsti. Toivon lapsille hyvää ja Taivaan Isän hoitoa!
    Rukouksin sinua hellästi siunaten.
    Ps. 84. Minusta tämä on hyvä.

    VastaaPoista