sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Helluntai ja maailman rukouspäivä


                                                             ♥


Helluntaita vietetään  seitsemän  viikon  päästä  pääsiäisestä  ja  kymmenen  päivää   Kristuksen  Taivaaseen astumisesta,  helatorstaista.  Juutalaisten shavout- juhlaa vietetään  tähän  aikaan, seitsemän viikkoa  juutalaisten pääsiäisen eli  pesahin  jälkeen.
Helluntaina   Jerusalemissa  vuodatettiin  Pyhä Henki  120-  henkilön  päälle  yläsalissa.  Eli  helluntai  on  Pyhän  Hengen  vuodattamisen  päivä.  Silloin syntyi  ensimmäinen  kristillinen seurakunta.
Helluntai on kolmanneksi suurin kristikunnan juhla, pääsiäisen ja joulun  jälkeen. Kuuntelin juuri  ohjelmaa, jossa sanottiin, että  pääsiäinen  ja helluntai  ovat kaksi  suurinta  kristillistä  juhlaa  ja  joulu jää  kolmanneksi,  koska  useissa  maissa  maailmassa  ei  vietetä  joulua.  Kaikilla kolmella  juhlalla  on oma "tehtävänsä.
Useissa maissa,  myös  suomessa maanantai oli pyhäpäivä aina  1972 saakka.  Ennen vuotta 1774 olivat tiistai  ja keskiviikko pyhäpäiviä.
Myöhemmin vuosina  1973 - 1991 suomessa vietettiin edeltävää  lauantaita helluntain  valmistuspäivänä.
Apostolien teot  2- luku  kertoo  Pyhän Hengen  vuodatuksesta.
sisältö lukuun.  Pyhä  Henki  vuodatetaan  helluntaipäivänä,  ja niin  seurakunta  syntyy jakeet  1-13 ;  Pietari  osoittaa  kansanjoukolle,  että  profeetta Jooel on  sen  ennustanut  14- 21,  ja  näyttää,  että  Jeesus on  herätetty kuolleista  ja  korotettu  Jumalan  oikealle  puolelle ja  tehty  Herraksi  ja  Kristukseksi  22-36.  Noin  kolmetuhatta  henkeä ottaa  kasteen  37-41.  Ensimmäisten  kristittyjen  keskinäinen  elämä  ja  seurakunnan  lisääntyminen 42-47.
Jakeessa 16  lukee-  Vaan tämä on se ,  mikä  on sanottu profeetta  Jooelin kautta.  Suomalaiseen  Raamattuun on  sana SE   käännetty  väärin,  oikea on  SITÄ.






                                                    Oliivipuu

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia.Erityisesti toi missä Jeesus rukoilee meidän puolestamme.Meillä on sellanen taulu,vaikkei sitä ole viä saatu seinälle.

    Miten meni juhlat?Ihanaa helluntaita rakas♥

    VastaaPoista
  2. ...ja ton kortin teksti rohkasi myöskin heti.
    Kiitos.:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kata sinulle kommentistasi♥

    Ihanaa,kun olet pian terve.
    Meni juhlat hyvin,vaikka aluksi mietin jaksanko nousta:)
    Loppu hyvin, kaikki hyvin.

    Laitan kuvia koneelle rippijuhlasta heti kun ehdin.
    Rakas Kata sinulle ja Janille ihanaa helluntaita,vaikka se alkaa olla ohitse.

    Siunausta rakas Kata♥

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia,lasten rukous hetket ova koskettavia,antakaa lasten tulla minuntyköni.Hyvää alkanutta viikkoa Kirsti:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsti kun laitoit tuon kirjoituksen Helluntaista.
    Monikaan ei tiedä miksi helluntaita vietetää.

    Sinulla on niin kauniita korttrja joka tilanteeseen.

    siunattua päivää sinulle!♥
    Me lähdemme nyt prinssipoikin luokse.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Ritva,lasten rukoushetket ovat koskettavia, siinä herkistyy aikuinen♥
    Jeesus sanoi;antakaa lasten tulla minun tyköni,älkää estäkö heitä.

    Niinkuin eräässä vanhassa suomalaisessa elokuvassa, pikkipoika rukoili iltarukouksen liikuttavasti ja sanoi lopuksi: "ja Jumala anna minun löytää äitini". Niin aikuinen mies tahtoi muuttaa elämänsä eikä tahtonut enää juoda,vaikka toiset viinamiehet tyrkyttivät. Ja lopuksi pojan äitikin löytyi muuttuneena,eli kaikki päättyi onnellisesti.
    Tuli niin mieleen.
    Ritva sinulle myös hyvää alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos sinulle Sylvi kommentistasi♥

    Helluntaista monet ajattelee esim näin; jos ei ole heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä.

    Meille kristityille, oikeimmin uskoville Helluntai on iso tärkeä kristillinen juhla.

    Ollaan saatu nauttia kuumista päivistä, tänään täällä on satanut ja tuntuu jo kylmältä.
    Sylvi, teillä on ne pojat kuin pikku prinssejä, eli prinssipoikia.

    Kyllä vaan lapset ovat ihania niin pikkupojat, kuin pikkutytötkin♥

    Torstaina minulla on aamulla gynegologin vastaanotto.
    En ole vielä saanut aikaseksi aloittaa
    uusia lääkityksiä,niissä näyttää olevan paljon haittavaikutuksia.

    Siunausta sinulle Sylvi♥

    VastaaPoista