lauantai 19. lokakuuta 2013

Hyvää viikonloppua!


Tytöt olivat  meillä tänään,  tämä on heidän 
perinteinen  kyläpäivänsä  meidän luona.
  Salla osasi nyt tehdä kärrynpyörän tosi hienosti 
 suorin jaloin.  

 

 Tänään tytöt menivät yökylään Susannan luokse.  He olivat innoissaan.
 Olivat käyneet kaupassa ostamassa  syötävää ja  jotain hyvää  elokuvan katsomishetkeen.  


♥ ♥ ♥

torstai 17. lokakuuta 2013

Vielä syksyn kuvia ♥


                                                                                                                      
                 Ruska on ollut upea tänä syksynä,  ja lämpimistä  ilmoista  ollaa  nautittu.
  Nyt jo alkaa  lehdet varista,  puut näyttävät kohta miltei  orvoilta ilman lehtiverhoaan.

  Mutta se on normaalia,  siitä   tiedämme talvisen  vuodenaikamme   tulevan. 
 Siinä kaikkein pimeimpänä  aikana meille  tuo 
 Valoa joulunaika.  Jeesus  Kristus  Jumalan Poika  syntyi  ihmiseksi,  se on jotain ihmeellistä,  meillä  on syytä  juhlia  sitä. 

 Ei  sillä  ole  väliä,  vaikkei  Jeesuksen  syntymäaika  olisi  oikealla paikalla, se voi  olla  syyskuu tai  lokakuu.
 mutta täällä  kristillisessä  maailmassa  paikka on joulukuu,
  juhlimmekin  Vapahtajamme  syntymää,  siitä  ei ole  syytä  kiistellä.
  
  Täällä  meillä  on rikkautta myös   maassamme  olevat  neljä  vuodenaikaa.  Kaikilla  on oma viehätyksensä ja kauneutensa. 
 Vaikka  joskus kovin pitkä  talviaika  rasittaa,  ehkäpä sitä  alkaa  odottaa kevään heräämistä,  kaiken kuin  kuolleista  heräämisen ihanuutta.  Luonto  herää.
                                                                                                                         
                                                                                                                                   
                                                                                                                                         
                                                                                                                                              








                                                                                                                  
                                                                                                                       
                                                                                                                                                 








                                                                                                 
           


                                       Tällainen tyttönen kävi myymässä karkkipusseja -  suklaapatukkapusseja ♥  Kouluun luokan matkaa varten.  Sitten Millalla oli myynnissä kalentereita,  tottakai ostimme taidekalenterin  ja Sallalta kaksi karkkipussia. Kun tytöt käyvät täällä  mummilassa,  käyvät he myyjän puuhissa koko talon 24 asuntoa lävitse.  Jotkut  ostavat.♥


vv

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Koti - rakkaus...

        
                  
 On suloista nähdä Rakkauden voimaa  kaikessa,  ei mikään  suuttumus,  ei mikään viha  kestä rakastavan sydämen lämpöä. Lämpimässä maassa  sulaa  raekin ja muuttuu  hempeäksi  kuin  AAMUKASTE.
J.L. Runeberg


                                                         

 Rakastuminen on helppoa, mutta rakkauden hengissä  pitäminen  on jo taitolaji.  Kun sinä voit  huonosti,  on minullakin outo olo. Tämä kai sitten lienee sitä rakkautta. 
 Ne jotka ovat onnellisia yhdessä,  puolittavat toistensa murheet,  ilot he saavat kasvamaan  kaksinkertaisiksi,  koska  kateus ei  pesi heidän välillään.


 Oman pelkonsa tunnustanut on jo  voittanut peloista ensimmäisen 
 -- Tuntematon 
 Ole ystävällinen  aina kun se  on  mahdollista. 
 --Dalailama 
 Elämäsi  ei muodostu  päivistä,  jotka ovat  menneet,  vaan päivistä  jotka  muistat
. --Pavlenko

 Ruusu ei pudota lehtiään katkeruuttaan,  vaan  kiitollisuuttaan  tehdyn työn kunniaksi.
 --Purtsi
Ei pidä odotella,  ihmeitä  pitää tehdä.
  --Tommy  Taberman 
 Tee pieniä ystävällisiä  tekoja,  ilman että odotat  mitään  vastineeksi.
 Luota  samalla siihen,  että  joku  saattaa tehdä
 saman  joskus  sinulle.
 -- Prinssessa  Diana


Tytöt olivat menossa pallokouluun, mutta se oli sillä  kertaa peruttu,  niimpä  he tulivat  käymään  meillä. Milla  kaverinsa kanssa ♥
 Josta  iloitsimme ♥ 
 Pyysin Sakari-vaaria ikuistamaan heidät  kuvaan.  Silloin oli  Suomessa   syyskuun lopussa  lämmintä:) 
 






Kultainen sääntö
Minkä tahdotte  toisten teille tekevän,  tehkää te samoin heille :) ♥







sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Syksyinen sunnuntai ♥


 


                                                                                             
                                                                                                                                                                                         


                                                                                
                                                                                                                  
                                                                                                                                                     




  
                                                                                                                    

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Keskellä viikkoa...

♥♥
                                        Hei blogiystäväni! 
 Mukavaa keskiviikkoa! ♥ 
Ilta hämärtyy, taas yksi  päivä on
 muistojen joukossa... 

Johannes vastasi ja sanoi:"Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei  hänelle  anneta taivaasta.  Joh.3:27.


Sillä
 missä
 teidän aarteenne  on, siellä on myös teidän 
sydämenne.  Luuk.12:34.




Jäätelöannokset  mansikoilla  on makuelämys parhaimmillaan.
 Meillä oli parvekkeella
 palamassa 
 kynttilä,
 se kuuluu syksyn  pimeneviin
 iltoihin,
 ja oli tunnelmallista. On aika jättää  hyvästit
 kesälle  ja tunnelmoida syksyä.


                                         Kirsti äiti Krista tyttären kanssa. ♥  


                                                               Katan ja Janin hääkuva ♥  
    Kirsti äiti Kata tyttären kanssa ♥







 Krista ja Marko kävelemässä alttarille 
 vihkitilaisuudessa,  muistorikkaita hetkiä.
              
                                                                                
                                                                                                   
                                                                                                                                                 
                                                                                                               

                  


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mikkelinpäivä

                     
                                 Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten juhlapyhä


Mikkelinpäivää vietetään enkelien päivänä. Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä.

Mikkelinpäivän keskushahmo on Raamatussa mainittu arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. Mikaelin kunnioittaminen ja juhliminen alkoi jo 400-luvulla Fryygiassa.
Italiassa tunnetaan samoilta ajoilta useita pyhälle Mikaelille omistettuja kirkkoja ja kappeleita. Hänelle omistettu päivä oli jo tuolloin 29. syyskuuta. Suomen luterilainen kirkko viettää mikkelinpäivää 29.9. tai jos se on arkipäivä, sitä seuraavana sunnuntaina.

Arkkienkeli Mikael on mainittu Raamatussa viidesti (Dan. 10:13, Dan. 10:21, Dan. 12:1, Juud. 1:9, Ilm. 12:7). Kristillisessä perinteessä myös Rafael ja Gabriel on luettu arkkienkeleiksi tai ylienkeleiksi, jota sanaa nykyinen raamatunkäännös käyttää.
Luterilaisessa kirkossa enkelijuhlien lähes ainoaksi hahmoksi on jäänyt arkkienkeli Mikael. Virsikirjassa häntä ei mainita, Gabriel sen sijaan mainitaan virressä 20. Kaiken kaikkiaan enkelit ovat esillä kymmenissä virsissä. Mikkelinpäivä on edelleen suomalaisessakin kalenterissa muun muassa Mikaelin, Mikon, Miikan ja Mikaelan nimipäivä.

Mikkelinpäivän evankeliumi asettaa uskon esikuvaksi lapsen

Mikkelinpäivänä kirkoissa vietetään usein perhemessuja. Päivän evankeliumi (Matt. 18:1–10) asettaa uskon esikuvaksi lapsen ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä kuuluu myös aikuisille. 
   . Sillä hetkellä  opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"  Niin hän kutsui tykönsä lapsen,  asetti sen heidän keskellensä ja sanoi:  "Totisesti  minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi,  ette pääse taivasten valtakuntaan. Matt. 18:1-3.                                        
                                                                           
                                                             

Syksyllä luonto on värikästä ja  ihanaa,  vaikka kylmyys ei ole sitä.Torstaista asti minua on paleltanut,
 ja koskenut kovasti.

                               Tytöt kävivät ilahduttamassa meitä  Susannan kanssa, jo lauantaina. Kuva on otettu vähän aiemmin.



                                                                                                                                                                                                         
                             Tällaiset herkut  meillä oli kahvihetkessämme -  varmasti  maistuisivat kaikille ♥                                                                                             



torstai 26. syyskuuta 2013

Aforismeja

 Nimipäiväänsä  tänään viettää 
 Kuisma 
 Onnea Kuismalle!

Syyskunn 22 päivä  oli syyspäiväntasaus.

 Ulkona on jo koleaa, säätiedotteessa sanottiin,  että kolmella paikkakunnalla on satanut  lunta.

 
         Opetellaan tätä matkantekoa päivän annos kerrallaan  ♥  se keventää askeleitamme.
- Hilja  Aaltonen 

Tuhannenkin kilometrin  matka  alkaa  yhdestä askelesta.
 - Laotse
Elät vain kerran,  mutta jos teet sen,  oikein,  kerta riittää.
-Mac West

Elämässä on kaksi perusvalintaa:  hyväksyä olosuhteet sellaisina  kuin ne ovat - tai hyväksyä vastuu  niiden muuttamisesta.
 -Dnis Waitby.
Minun on pitänyt joskus oikein tarkentaa  katsettani nähdäkseni,  onko sinulla  siivet,  sillä  sellainen  enkeliystävä olet.
-Marleena  Ansio
           Totuus on harvoin puhdas eikä koskaan
 yksinkertainen
- Oscar  Wilde
Voit laskea lampaat,  pestä  hampaat,  pane 
kainaloon nalle,  mene
 peiton alle.
  Mieti  kivoja  juttuja,  lauluja tuttuja,
 älä  murehdi tulevia töitä,
 ei muuta 
 kuin  hyviä  öitä! ♥.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Syksy saapuu

                                      Syksyn kaunista väriloistoa




                                    Alapuolen kuvat on  kuvattu läheisestä puistosta  aurinkoisena päivänä ♥  Puissa on vielä vihreää,  kuitenkin  syksyn  värejä  jo näkyy. 
 Pidän syksystä,  syksy on ihanaa aikaa,  tämä syksy on ollut ilmojen puolesta lämmin.
 Ulkona on raikasta  ja kaunista ♥
 En tietenkään tahtoisi,  että jatkuvasti  sataisi  vettä,  tai olisi kovat tuulet  ja  myrskyt.  Nyt pitää lopettaa,  jatkan nukkumisen jälkeen...
 Se että olemme täällä Suomenmaassa säilyneet pahemmilta  luonnonmyllerryksiltä.
 kuuluu kiitos Jumalalle! 
Jokainen hyvä anti ja  jokainen  täydellinen  lahja tulee ylhäältä,  valkeuksien Isältä,  jonka tykönä ei ole muutosta,  ei vaihteen varjoa. ♥

                          Toivon ettei lunta sada vielä pitkään aikaan.  Liukkailla keleillä liikenteessä sattuu kolareilta, eikä  voi välttyä loukkaantumisilta.
  Kävelijät voivat myös loukkaantua  kaatuessa. Ikävää on  jos henkilö saa lonkkamurtuman,  jonka paraneminen vaatii pitkän toipumusajan. Kun itse olin jatkohoidossa Nokian terveyskeskuksen vuodeosastolla näin useita vanhuksia lonkkamurtuman jatkohoidossa.
 Äitinikin  loukkasi kaatuessa  kätensä,  ja paraneminen oli pitkä, tuskia  oli kauan, Ja innokkaana  kutojana oli murhetta,  kun ei voinut kivuista johtuen kutoa.