tiistai 19. toukokuuta 2015

Ihania vieraita ♥


Nämä kuvat on otettu 6.5. keskiviikkona, 
samana päivänä  
Kata  ja Jani lähtivät. He olivat luonamme viikon verran. 
Oli taas hienoa olla yhdessä. 
Aluksi Maaju ja Marko olivat myös täällä, mutta sitten  vappuna  nuoret menivät  omalla kyydillä, hakivat Susannan, 
ja me Sakarin kanssa  tulimme  vähän myöhemmin 
perässä, siellä oli jo Armikin.


                                 
                 
  6.5. oli  Sakarin syntymäpäivä:) 
Me juhlimme kahdestaan, kun Kata ja Jani läksivät. Haikeaa se aina on,
kun on eron hetki. Mutta se kuuluu elämään, ja sitten taas näemme,  se lohduttaa. 
Meillä oli oikein mukava juhla kahdestaan.






Kuvien ottamisen jälkeen
 pompottelimme  vielä  hetkisen ilmapallojen kanssa:):)
Siinä minulle hyvää liikuntaa, kun en 
voi mennä lenkille,
 en voi kävellä, en liikkua,kuin vähän keppien 
kans vc:hen:) 
Sakari auttaa minut ylös
 pyörätuolista tai sohvalta 
 En normaalisti istu sohvalla tai  tavallisella tuolilla kuin
 kuvien ottamitilanteissa
 tai kylässä, minne ei olla otettu pyörätuolia mukaan. En nimittäin  jaksa istua, tulee selkä  ja lonkat kovati kipeiksi.

      Kun kirjoitan tätä on Millan
 nimipäivä, lähetin kortin. 
 Nyt  Kristiinan ja Severin perhe ovat 
muuttopuuhissa.
 He ovat ostaneet  4 huonetta ja keittiön huoneuston
 tästä läheltä meitä.
 Toiselta parvekkeeltamme näkyy tien toisella puolen talo, johon he muuttavat. Molemmat tytöt saavat oman  huoneen Sinne tehdään ensin remonttia, tapetoidaan ja  jotain pientä, se  on hyväkuntoinen.




2 kommenttia:

  1. Mukavaa yhdessä oloa teillä. Onnea päivänsankarille. Oikein hyvää kevään jatkoa toivottavasti nuo ilmat lämpenisivät .♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ritva kommentoimisesta. Kiitos onnittelusta, päivänsankarille on kerrottu :) Samoin sinulle hyvää kevättä ja siunausta elämääsi Niin ilmat sais lämmetä

    VastaaPoista