sunnuntai 25. tammikuuta 2015

MIETELAUSEIDEN AIKA


          Heippa.


                 MIETELAUSEITA

 Onnellinen se,  joka puhuu nuorisolle,  hän puhuu tulevaisuudelle. Maria Jotuni  
"Toivon että voit hyvin,  että  onni seuraa sinua.
 Toivon,  että saat kokea elämässäsi kaikkea
 kaunista ja ihanaa."
- Marleena  Ansio
         
               Jos haluat tietää,  mitä elämä tuo  tullessaan,  sinun tarvitsee tutkia vain itseäsi. 
Norman Vincent Peale

Anna minulle rakkautta silloin,  kun sitä vähiten ansaitsen,  sillä silloin sitä  eniten tarvitsen.



        On viisaampaa olla hyvä kuin paha; on 
turvallisempaa olla säyseä 
kuin villi.
Robert  Browning




                                                                         
   
              Koti ei ole paikka missä asut vaan
 missä 
 sinua ymmärretään.
Christian Morgensterin 

 Rohkeutta on olla  oma itsensä ja tutustua itseensä niin,  että totuus tekee vapaaksi. 
 Rohkeutta on myös
 lähteä  kasvuun ihmisenä, 
 jotta uskaltaisi  kantaa vastuun 
omista teoistaan  siirtämättä vastuuta 
 "kun se teki  ensin,  niin minä  sitten" _ periaatteella. 
 -  Rohkeus on  Luojan lahjaa ♥



         On hyvä  säilyttää luottamus siihen,  että  kaikki 
on paljon
ihmeellisempää kuin voimme  käsittää,  sillä  se on totuus.
Vincent  Van  Gogh 

Jokaisen talven sydämessä  väreilee kevät  ja
 jokaisen yön hunnun takana
 hymyilee päivänkoitto.
Kahlil  Gibran


         Yhden asian tiedän.  Todella onnellisia tulee
 vain niistä,  jotka ovat etsineet ja
 löytäneet
 kuinka palvella.
Albert Schweitzer



     Yläpuolen kuva  kertoo  Pieni talo preerialla sarjan perheen muutosta preerialle uudisraivaajaksi 1800-luvun loppupuolella, heillä oli nämä kaksi tyttöä.

   
                 Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin 
nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää
 - Laurence Sterne 
 Koskaan ei ole myöhäistä  vaikuttaa omaan kohtaloonsa.
- Maria  Herbert



 
                   Ainoa tapa pysyä terveenä on 
 syödä sitä mitä ei halua,  juoda sitä 
mistä ei pidä
 ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi.
tekemättä.
- Mark Twain

  Ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee  muutakaan.

 - William  Magee  
                                                                                 
                                                                               


                 Ystävyys on keskinäisen kanssakäymisen 
täydellissin muoto.
- Montaigne

Jos omistat ystävän,  joka rakastaa sinua
 tarpeeksi kertoakseen sinulle 
totuuden ITSESTÄSI,
  pidä  hänestä kiinni.
- Michael  W. Smith


       On Jumala,  joka todella välittää,  eikä hän
 tee  mitään mieluummin  kuin 
kuuntelee sinua. 
- Michael W.  Smith 

 Tahdon murtua kunnes olen ehjä.
- Elias Canetti
 
      Olen oppinut  kokemuksen kautta,  että menestystä 
voi olla yhtä  vaikea kestää 
 kuin häviötä.
  - Michael  W. Smith
 Enkeli saattaa olla ovellamme arkipukuisena,
  emmekä tajua sitä,  ennenkuin
 hän on jo poistunut.
- Jan Fridegard




        On turvallista tietää,  että syvimmänkin
 epätoivon keskellä  Kaikkivaltias  
valvoo ja 
kuuntelee
 omiensa  huokauksia,  silloinkin
 kun hän
 ei edes näe  hyväksi  vastata  niihin heti.
- Veli-Matti  Kärkkäinen

                                                     












           Ei kukaan ole niin tietämätön kuin se, joka 
ei tiedä mitään, eikä tiedä, että hän
 ei  tiedä mitään.
- Billy  Graham
  Taivas on silmien 
jokapäiväinen 
leipä.
- Ralph  Waldo  Emerson    

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kauniit kukkaset muistan kun seurattiin tuota pienitalo preerialla. Hyvää ja siunattua pyhäpäivää.♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ritva ystäväni, siunattua pyhäpäivää
    sinulle ♥
    Kirjoitan viikko myöhässä,mutta sunnuntaina 1.2.
    Hyvää hellmikkuuta!

    VastaaPoista