lauantai 14. marraskuuta 2009

VAMMAISTEN IHMISOIKEUDET PITÄÄ TUNNUSTAA

IHMISOIKEUDET. Lokakuun viimeisellä viikolla eräänä aamuna ja aamupäivänä uutisoitiin joka ainoassa valtakunnallisessa ja jopa maakunnallisessa uutislähetyksessä, että Suomi on yksi niistä maailman valtioista, jotka eivät ole ratifioineet Yhdistyneiden kansakuntien julistusta vammaisten ihmisoikeuksista. Sen on tehnyt jo yli seitsemänkymmentä valtiota.
Kuinka tämä on mahdollista?
Ulkoministeri Alexander Stubb myösi, että on usein vähän vaivautunut olo asian tullessa puheeksi. Toisaalta eräs virkamies selitti asian , että jos julistus ratifioitaisiin , niin saattaisi siitä seurata, että joku itsensä kaltoin kokeva saattaisi valittaa vaikka ihmisoikeustuomioistuimeen ja siitä taas saattaisi seurata vaikkapa valtiolle kuluja!
MITÄ SITTEN ON VAMMAISUUS? Se on pysyvä haitta jokapäiväisessä elämisessä, johon ei ole lääkettä tai muuta parannuskeinoa. Hammassärky ei siis ole vammaisuutta. Ei myöskään dagen efter -tila.

Nyt joku huomauttaa, että onhan meillä kunnissa muun muassa vammaisneuvosto ja. Jos sellainen on, on sillä todella eräitä lakiin perustuvia velvollisuuksia. En tiedä onko silloin, jos on yhdistetty vammais- ja vanhusneuvosto. Tämä toimielin onkin mielenkiintoinen, sillä väistämättömästi tulee mieleen, että jokainen vanhus on samalla vammainen ja vanhuus on vammaisuutta.
Mutta tiedetäänkö vammaisneuvoston tehtävistä edes asettavan toimielimen taholla? Uskallan epäillä. Toisaalta eivät kyllä viranhaltijatkaan tiedä asiasta. Herää siis kysymys, kenen on vastuu, jos vammaisasijoiden hoitajiksi valikoituvat asioista vähiten tietävät.
NYT KUN VIELÄ voimassa olevaan vammaispalvelulakiin on syyskuun alussa tullut vaikeavammaisten palvelulain täydennys, niin missä on siitä heille tiedotettu.
- Selviää vähemmällä niin kuin se valtiovallan edustaja radiossa selitti, että nehän saattavat vielä pyytää ihmisoikeuksiakin. Ja mitä se nyt sellainen?
Rainer Kyyrönen

2 kommenttia:

  1. Heippa Kirsti,ja hevoset:)Siinähän voisitte olla,kuin sinä ja miehesi,mutta kiusasin vaan.
    Te olette ihania ja hyvin rakkaita!Hieno kuva.Kiva,kun olet taas vieraillut blogissani,ja katsellut,mitä olen sinne laittanut.Jännää,että katoit sen Amerikkalaisen jalkapallo-ottelun Suomi-Japani.Siinä lajissa on kyllä näyttäviä suorituksia,ja isoja miehiä,isoissa varustuksissa:)On aina mukavaa,kun vierailet blogissani!Nyt olen avannut uudenkin blogin,jonka nimi on blue and white.TERVETULOA sinnekkin vierailulle.Kyllä se pistos oli aika äkäinen,kun se nosti varmaan meissä kaikissa,jotka sen saimme,niin kuumetta!T:ystäväsi,Jani!

    VastaaPoista
  2. Hei Jani! Ompas ihanaa,kun kommentoit.Jaahas,sitä meinataan kiusata....kyllä joskus saa.
    Kävin tänäänkin sinun blogissasi,mutta jossain vaiheessa,kun syötin Mamsteria,niin tapahtui,että kone meni pois päältä.
    Sinulla on laajaa tietoa blogissasi monelta alalta,erikoisesti urheilusta. Joka ei olekaan niin tylsää kun olen luullut,ainakin sinun sivuillasi olen siitä jopa pitänyt. Tottakai siellä uudessakin blogissasi tulen käymään.
    Teillä oli rankka viikko sen pistoksen vuoksi,jospa alatte paranemaan. Sinäkin olet rakas ja tosi kiva,te molemmat olette ihania.

    VastaaPoista